tag:blogger.com,1999:blog-14357268147802583432024-03-13T15:31:41.329+02:00Pushing the Limitssensuroimatonta elämän vuoristorataaIndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.comBlogger22125tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-15891107552313455242012-09-29T01:12:00.000+03:002012-09-29T01:12:06.986+03:00Kun luulee tuntevansa itsensä sen kaiken jälkeen..Syyskuun viimosia päiviä viedään.. edellisessä postauksessa huhtikuussa asiat oli lähtökuopissaan vasta ja tässä välissä onkin tapahtunut vaikka ja mitä.<br /><br />Alotetaan vaikka pojasta ekana.. Pojalla vahvistu diagnoosi ja alotettiin lääkitys ja alkukesän se toimikin hienosti. Sitten tuli muutto uuteen asuntoon lähemmäs uutta koulua, noh se uusi kouluhan oli suuri asia jo itessään, mutta siihen päälle hyppäys entisestä pienluokasta normaalikokoiseen luokkaan ja vieläpä musiikkiluokkaan.. hyppy tuntemattomaan. Jännitys ja muutoksien käsittely oli pienelle niin rankkaa että jyräs lääkkeen vaikutuksen ja koulun alkaessa jouduttiinkin nostamaan vahvuutta. Alku sujui ihan hienosti, mut nyt on alkanu olemaan pojalla masennuksen oireita, jotka voi mahdollisesti johtua lääkkeestä.. mut no.. olkoon se aihe vielä muhimassa, lokakuussa on kontrollikäynti lääkäriin.<br /><br />No mie ite. Kävin lääkärin pakeilla ja alotettiin lääkityskokeilu ADHD:hen. paperitestin mukaan ei oo epäselvää että miulla on ADHD ja sen lisäksi täytettyäni 98 kysymystä kyllä/ei vastauksin. lääkäri totesi vaativan persoonallisuuden piirteet täyttyvän lähes täysin. Kannustavasti lausahti siihen näin: "vaativa persoonallisuus on oikeastaan vaan ihan hyvä asia tässä tän päivän maailmassa, mutta vaativa ihminen polttaa myös itsensä turhan usein loppuun ellei ymmärrä vaativansa itseltään liikaa. Tosin ADHD ja vaativa persoonallisuus ei ehkä ole se paras yhdistelmä." kannustavaa x) mutta toisaalta helpottavaa.. sain sanan sille mitä olen, miksi olen ollut tälläinen, miksi jotkuu asiat on niin hiivatin tarkkaan oltava juurikin näin ja miksi en uskalla kokeilla mitään uutta. Aloin taas ymmärtää itteeni paremmin.<br /><br />Edelliseen postaukseen sain kommentin eräältä henkilöltä. Eksyin hänen profiiliinsa ja elämäni kääntyi juurikin sillä hetkellä ylösalaisin! Ja tälläkertaa hyvinpäin! <3 Kiitos siitä kuuluu <a href="https://paivitasala.wordpress.com/">Päivi Hakalalle</a> ! se hymiö joka yksinään siellä kyhnötti kommentissa, ei mitään sanoja vaan vain hymiö.. jaaaaaaaa seuraavat 2 viikkoa olin maailman onnellisin, iloisin ihminen ja imin kuin pesusieni tietoa aiheesta :)<br /><br />Katsoessani <a href="http://www.youtube.com/watch?v=4ke98aU7B90&feature=player_embedded">inhimillisen tekijän </a> jossa Päivi oli puhumassa omasta elämästään ja diagoosistaan jne jne... meikä kävi sen samaisen vajaan tunnin aikana kaikki maailman tunteet läpi ja en yleensä itke, mut miun piti pistää paussia tuohon videon kattomiseen kun itkeeporasin kun mikäkin itkupilli, onnesta, helpotuksesta, epätietoisuuseta ja samalla sen häviimisestä. EN-VAAN-VOI-VIELÄKÄÄN-KÄSITTÄÄ! se oli jotain joka oli aina ollut kadoksissa miun elämässä ja nyt olin sen löytäny, pienen tiedon palasen, miks oon tämmönen.<br /><br />Noooooo.. lääkekokeilusta sen verran että ekaa kertaa 28 vuoteen miusta oli kerrankin kiva siivota!! ei vituttanu, ei ahistanu, ei ollu mitään kiukun sekasia tunteita vaan yhtäkkiä huomasin, pää vaatekomerossa, järjesteleväni jo kuukauden lattialla lojuneita puhtaita (? ehkä hieman jo pölyttyneitä) vaatteita kaappiin ja huomasin etää mitä hittoa?? tää on mukavaa?? :DDDD ja voi sitä riemua kun se hokasin niin juoksin ukon kaulaan hyvä etten itkien ja hihkuin että miusta on kiva siivota! olin kuin pikku kakara karkkikaupassa ja annettiin lupa valita ihan mitä vaan :) <3 alkoholin tarve hävis kokonaa.. taisin olla 5 viikkoa juomatta yhtäkään siideriä kun ei vaan tehnyt mieli.. Aiemmin olin kuitenkin vähintään 2 viikon välein tarvinnu hermosiiderin illalla jotta saan rauhotuttua kaikseta stressistä kun poika on mennyt isälleen viikonlopuksi. Usein myös noina viikonloppuina se ei jäänyt siihen yhteen siideriin vaan tuli tarve lähtä kotoo pois ja ihmisten ilmoille. Lääkkeiden kanssa olin onnellinen, rauhallinen ja en kimpoillut pienestäkin vastoinkäymisestä seinille vaan suuttuminenkin jäi puolitiehen.. vitsailinkin että vituttaa ku ei vituta xD<br /><div>
<br /></div>
<div>
Keskittyminenkin oli ihan omaa luokkaansa.. tein syntymäpäiväkortin, jota huomasin tehneeni hermostumatta 2 tuntia, käymättä tupakalla ja... se oli jo valmis!!! okei 2 tuntii on aika pitkä aika kortille xD mut se olikin sellanen 3D kortti jota saikin väkertää pikkasen pitempään :)<br /><br />Jossain vaiheessa sitä tottu siihen fiilikseen ja että mihin tää nyt oikeestaan auttaa tää lääke enää, tuliko toleranssi näin nopeesti. No sitten tuli tauko, pidin lääkkeettömän päivän. Lähdinpä ajamaan autolla ja tässä 2 kilometrin matkalla huomasin 3/4 osan siitä matkasta olleeni ihan muissamaailmoissa kuin keskittyneenä ajamiseen. Sinä päivänä päätin etten koskaan enää aja ilman lääkettä, miten oon ees voinu uskaltaa ajaa ennen!!?? Olihan se ukkeli sanonu ettei tarvii mielikuvitusjarrua enää painaa ja huomasin itekkin että miulla ei ollu mihinkään kiire, mutta että se haavemaailmaan eksyminen oli noin herkässä?!! Impulsiivisuus ja vitutus palas takasin.. ei .. kyllä tää on nyt vahvistettu että lääkkeet vaan toimii miulla niin kuin niiden pitääkin ja miun on pakko olla ADHD!<br /><br />Neuropsykologiset testit tuli ja meni, siellä selvis että kahteen asiaan keskittymisessä suoritustaso tippuu huomattavasti, mutta muuten olen äärimmäisen hyvämuistinen ja vahvasti visuaalinen ja looginen ihminen.. Kun kerroin ukkelille että seukkaat muuten helvetin hyvämuistisen, loogisen akan kanssa, niin ukkelilta pääsi naurahdus :D No siis miehän en muista mitään ja ajattelu on välillä kaukana loogisesta jos en jaksa keskittyä x) mutta neuropsykologisissa testeissä tulleet asiat olikin optimaalisessa tilanteessa ja tilassa tehtyjä, lääkkeen vaikutuskin piti ottaa huomioon. Loppupäätelmä oli että jokin häiritsee miun muistamista ja asioiden mieleen painamista. Ja kaikesta huolimatta ADHD piirteitä on. Sitten vaan odottelemaan uudestaan lääkärin aikaa..<br /><br />Siitä päästiinkin siihen pisteeseen että oon tässä ja olen virallisesti ADHD. Mielenkiinnolla odotan vielä niitä papereita jotta nään yhteenvedot ja kaikki mitä mie oikeastaan oon niiden lääkäreiden silmissä ollu. Lääkkeen vahvuutta nostettiin, hyödyn selkeesti lääkkeestä mut annos ei ole enää riittävä. Sain myös nukahtamiseen ja viivästyneen unirytmin "siirtämiseen" melatoniinia kokeiluun.<br /><br />MAAILMAN PARAS SYNTYMÄPÄIVÄLAHJA!! diagnoosi, miksi olen tälläinen! <3<br /><br />Nyt onkin enää edessä omakuvan muodostamista uudelleen, tai siis oikeastaan sen jatkamista. dg:n hyväksymistä, koska ajoittain tulee niin elämää musertava tunne että miks mie? tuntuu että tuo dg on kuolemantuomio, niinkuin vaikka syöpä. Lääkkeet ei koskaan tuu parantamaan minuu, eikä tuu muuttamaan niitä ongelmia olenmattomaks jotka on ja pysyy, se lääke on vaan niinkuin kävelykeppi, apu, jonka kanssa on helpompi kävellä.. se madaltaa kynnystä asioiden aloittamiseen, miulla on suurimmat vaikeudet alottamisessa, muttei alota mitään ilman että teen itse kuitenkin sen työn ryhtyä johonkin. Enää siihen ei mene sitä 9 tuntia, nyt siihen saattaa mennä muutama minuutti tai muutama tunti, mutta huomattavan paljon vähemmän aikaa! Ulko-ovikaan ei ole mörkö ja on helpompi lähteä ihan esimerkiks kauppaankin!<br /><br />tässä puolessa vuodessa on oikeestaan tapahtunu paljon muutakin kuin tuo diagnoosin saaminen, mut tästä tulis niiiiiiin pitkä postaus ettei kukaan jaksais tätä lukee. ei varmaan oo jaksanu tätä nytkä lukee :) jos on niin onnittelen! ja pahoittelen kanssa, en tiiä mistä ja miks mut.. no ääh.. en osaa selittää :)<br /><br />kiitos kun luit :) oikeen ihanaa yötä ja syksyn atkoo, en takaa millon seuraavaks kirjottelen taas :)</div>
IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-28055516502556226652012-04-20T00:33:00.000+03:002012-04-20T00:33:15.990+03:00Voi kun löytäs sanoja...ADHD..... en vaan löydä sanoja millä kuvailisin tätä tunnetta..<br />
<br />
Ihmetteli monesti elämäni aikana et miten mie turhaudun tekemisen puutteeseen vaikka tekemistä on paljon ja kesken-eräsii hommia on enemmän kun laskupää antaa periks.. nyt siihen tunteeseen ja kaikkeen siihen liittyvään on alkanu tulee pikkuhiljaa selityksia ja kun mitä enemmän tunnistaa itessään joitain piirteitä tai tapoja tai tuntemuksia jotka liittyy tuohon ADHD:seen tai ADD:hen niin sen enemmän alkaa turhautumaan kun ei taas ole keinoa pois.. ei oo työkaluja joilla ohjata itseään..<br />
<br />
Tähän mennessä kyllä huomannu omat vahvuudet ja heikkoudet kuten oon todella laiska kotitöissä mut jos jollan ihmeellä alan tekemään jotain, alan vaan pyörimään ympyrää eteisessä että mistä alottas ja palaan takas sohvalle läppärin ääreen.. välillä turhauttaa läppärilläkin olla kun naamakirjassa ei tapahdu mitään ja kaikki ne vähintäänkin 8 peliä oon jo pelannu kunnes taas muutaman tunnin päästä voisin pelata uudelleen kun saan lisää energiaa.. se että oon taas kiertäny tuota laiskuutta sillä että miulla on hyvä handsfree jolla saan kädet vapaaksi ja pääsen tekemään asioita samalla kun juoruan ystävieni kanssa puhelimessa.. Kun otin muutamia vuosia sitten liittymän jossa maksoin maksimissaan 99 senttiä päivässä puheluista (ei koske tietenkään virastoja yms. numeroita) niin ensimmäisen laskun käteen saadessani kuukauden puhelut tunteina oli 83 tuntia. 33 tuntia enemmän mitä esim se 300 minuuttia eli 50 tuntia ois ollu pakettina. Ihan hyvä etten sellasta pakettia sit ottanu :D Se että saan jutella ja vaikka ihan olla hiljaa mut "tunnen" toisen läsnäolon siinä missä oon tai mitä teen niin se jotenkin saa miun aivot järjestykseen ja rupeen huomaamattani tiskaamaan tai vaihtamaan petivaatteita.. millon mitäkin :)<br />
<br />
Monet asiat oon siis huomannu kiertäneeni koska oon tunnistanu itessäni ne ongelmat ja löytäny niihin jonkinlaisen ratkasun jolla kiertää ne.. onkohan kiertää edes oikee sana tuohon, mut käytänpä sitä nyt tässä :D<br />
<br />
Tää olotila kun huomaa oikeesti itsessä olevan vikaa joihin ei voi itse vaikuttaa, on ehkä pahin mitä voi ihmiselle toivoa ja nyt alan ymmärtämään oman poikanikin tilannetta ja tunnetta kun itkee joskus iltaisin; "miks mie valehtelen äiti?", "miks mie teen pahojani, vaikka minuu on kielletty?", poika selkeestikin ymmärtää mitä tekee mut ei ymmärrä miksi. Voih kun olenkin koittanu hälle niitä asioita selittää, toinen kun on vasta 9-vuotias, ei hää kaikkee vielä voikkaan ymmärtää mitä kerron :(<br />
<br />
Ootan oikeesti innolla sitä lääkekokeiluu, jos miusta tulis pikkusen parempi äiti, jolla ei oo kokoajan ajatukset ihan sekasin ja kaikki aika mene miettiessä mitä miun piti äitinä ja vaimokkeena täällä kotona tehdä. Ehkä kärjistän asioita tähän jotta ymmärtäisitte miltä miusta pahimmillaan tuntuu ja oonhan mie päässy tähänkin asti 28 vuotta ilman apua ja hoitoja mut ehkä se vois olla helpottava tekijä kun sais joitain asioita tehtyä elämässä pikkusen helpommin kuin tähän mennessä. Ootan myös innolla pojan käyntiä lasten neurologian osastolla, vahvistuuko pojalla adhd vai mitä löytävä, niin saadaan oikeet keinot auttaa poikaakin.. johan tuo on jo masennuksen kourissa ennekun yltää 15 vuoden ikään, kun huomaa itsessään olevan vikaa muttei voi itseään auttaa! Äitinä tuen rakasta poikaa minkä vaan voin ja osaan, mut aina sekään ei riitä, tiiän sen omasta kokemuksesta, mut ehkä poikakin ymmärtää paremmin et äiti ymmärtää hänen tilanteen ja tunteet kun ollaan samassa veneessä. Oon todella tyytyväinen et tein sen testin lääkärissä, kohta elämä helpottuu! :)<br />
<br />
Nyt painun tuonne toiseen blogiin ja kirjotan vielä hetken siellä :D ja sit painun kyllä tuonne ukkelin viereen nukkumaan niin jaksan herätä huomiseen ja taas uusiin seikkailuihin ja oivalluksiin :D oikeen kauniita unia kaikille! :)IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-44580509919426753042012-04-18T02:04:00.000+03:002012-04-18T02:04:14.755+03:00diagnoosia odotellessaTässä on tullu keskityttyy niin paljon ton toisen blogin kirjottamiseen että vallan jääny tää vähemmälle.. mut aim päk! :D<br />
<br />
Käväsin tuossa lekurilla muutama kuukaus sitten ja sainkin sieltä lähetteen psykiatriselle (siellä kuulema hoidetaan aikuiset ja lapset kuuluvat naapurikaupunkiin, keskussairaalan hoidettavaksi) noh.. satuin siis pojan adhdkäynnillä tekemään ittekki semmosen testin. Nyt sit psykiatrisella "osastolla" käydyn haastattelun jälkeen kuulema ei ole järkeä tehdä neurologisia testejä koska testit toisivat kuulema sama asiat esille kuin haastattelukin ja miulla alotetaan lääkekokeilu ja jos se lääkekokeilun edetessä paremmalle mallille, testeissä näkyy eroavaisuuksia haastattelun tuottamiin tuloksiin, diagnoosi sitten vahvistuisi. siitä en tiiä mitään mitä tapahtuu jos ei vahvistukkaan. Diagnoosina ois sit semmonen kuin adhd tai add.....<br />
<br />
Otan nyt kuitenkin ja menen laittamaan pään tyynyyn ja sen jälkeen kun herään, huomenna on aikaa kuitenkin taas ihan kauheesti, kerron kuinka turhauttavia miun päivät on ollu tähän mennessä kun työt loppu ja kotona ois vähän liikaakin tekemistä.<br />
<br />
Ainii! :D Jos joku minuu haukkuu että miulla on maanisdepressiivisyyttä.. niin siihen voin ainakin sanoo että testattu on ja jopa kahteen kertaan enkä sellaista sairasta! :D<br />
<br />
Mut mennää nyt näillä lyhkäsillä teksteillä kerrankin ja oikeen kauniita unia! :)IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-9213113505575212032012-03-15T18:30:00.003+02:002012-03-16T14:54:43.239+02:00Asiota täytynee järjestellä ;)<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Tartteis alottaa toisen blogin suunnittelua tähän ohelle. Tää nyt on tämmönen sekalaisia fiiliksiä ja maailmanmullistuksia omasta elämästä sekä onnellisuuden hetkiä (sillon tällön joukossa) -sisältävä blogi, lähinnä pään tyhjennystä kun tuntuu ettei halua, jaksa, pysty puhumaan kelleen.. ohelle tartteis saada siis se kaikista härpätyksistä koostuva, tukanrepimisstressiin asti venyttävä hääblogi :)<br />
<br />
<div style="text-align: -webkit-auto;">
Tällä hetkellä tuntuu että hajoaa pää ihan kaikkeen, ja valinnan vaikus tulee eteen kaikessa mahdollisessa vähänkin aiheeseen liittyväsä ja kun ukkokin on töissä ja kotiutuuu työpäivinä vasta 7 jälkeen niin on vaikee olla vaan tuppisuuna ja koittaa päättää asioista joissa ukkokin haluis olla mukana.. Kaasoista ei näytä olevan apua myöskään vaikka pyytää eli kaikki on tehtävä itse. Onneksi tässä on reilusti aikaa irtisanoa kaasot vielä moneen kertaa ja pyytää oikeasti asiaan panostavia noihin vastuullisiin tehtäviin. Näin siis tällä hetkellä tuntuu, alkaa miun pinna olla aika pitkälle venytetty ja ymmärtävyys tällä tytöllä loppumassa. Eka kerta on vahinko, toinen sattumaa mutta kolmas on jo avoin sodan julistus.. (tulinenko luonne?)</div>
<div style="text-align: -webkit-auto;">
<br /></div>
<div style="text-align: -webkit-auto;">
Elikkä nyt ei muuta kun toisen blogin suunnitteluun ja kimppuun :D</div>
<div style="text-align: -webkit-auto;">
<br /></div>
</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-17749750635470063692012-02-24T14:20:00.002+02:002012-02-24T14:20:41.449+02:00My past, present and future<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Kun menneisyys nostaa päätään vaikka luuli sen olleen jo poissa..<br />
<br />
Koulukiusaus on nyt päivän sana.<br />
8.luokkalainen tyttö tappoi itsensä kun ei enää jaksanut koulukiusaamista, jonka jälkeen aihe on nostettu kerta toisensa jälkeen. Blogi jossa voi käydä lukemassa tämän tytön päiväkirjamerkintöjä kiusaamisesta, on artikkeleita aiheesta kirjoitettu jos jonkinmoiseen lehteen ja omassa kaupungissakin poika oli napsahtanut ystävänpäivänä ja puukottanut luokkakaveriaan. Mihin tää maailma on menossa?<br />
<br />
Ittehän olen koulukiusattu.. sana kiusaaminenhan nyt ei oikeestaan kuvaa mitään, eikä kerro kuinka vakavaa kenekin kohalla tää on ollu. Mut jos nyt kuitenkin käytän sitä sanaa joka on yleisimmin kaikille tuttu.<br />
<br />
Kiusaaminen alkoi jo lastentarhassa.. silloinhan se on vaan sellasta lasten välistä kinastelua ja nimittelyä johon tarhatätit aika hyvin nykypäivänäkin puuttuu ja selvittää asioita ja sääntöjä jonka mukaan pienen ihmisen pitäsi jo nuoresta lähtien oppia elämään. Mutta miepä olenkin herkempi tytteli ja otin itteeni asiat, vaikka se ehkä ei näkynyt missään ulospäin. Kouluun siirryttäessä sukunimenihän oli kaikkien mielestä niin hauska että se ei ollut enää hauska ja ihmiset tunsivatkin miut sukunimellä läpi peruskoulun. Itte elän oman sukunimeni kanssa vallan sovussa ja vitsailenkin siitä, olen myös äärimmäisen ylpeä siitä etten ole järvinen tai nieminen tai joku muu yleisimmistä.. Kiisseli sukunimeä ei ole kuin muutama hassu kymmen olemassa (jos oikeen muistan, nelisenkymmentä). Kyllä, se on se jälkiruoka :D<br />
<br />
Sukunimi ei suinkaan ollut ainut mistä "huumoria", niin sanotusti, revittiin. Syntymävikana on myös joka hetki mukana kulkeva lähes kuuro korva, joka ei ulkonäöllisestikkään ole ihan normaali ja lapsethan huomaavat kaiken. Nykyään ite en edes muista etten kuule toisella korvalla, useasti muistankin kertoa siitä uusille tuttavuksille vasta silloin kun ihmettelevät etten kuule suuntaa enkä myöskään suurintaosaa puhetta jos joku koittaa miulle puhuu oikealta puolelta. Mutta luokkalaiset kyllä huomasivat ja jaksoivat asiasta muistuttaa. Minkä helvetti minä sille olisin voinut?? Oon syntyny tälläsenä ja minuu se ei haitannu, kunnes luokkalaiset teki siitä ongelman!<br />
<br />
Olihan siellä joukossa muutamia tavaroiden tuhoamisia ja tavaroiden varastelua.. muttei onnekseni pahempaa kuin mitä nykypäivänä saa lukea kiusaamisesta.<br />
<br />
Pahin on kuitenkin se millä tavalla se vaikuttaa kiusatun ihmisen loppuelämään.. ja tästä meinasinkin kirjottaa enempi.. lapsuusaika on aikalailla pimennossa muistoissani, en todellakaan muista juuri yhtään mitään ja sen mitä muistan on selkeästikin tarkoitus muistaa.. kirjoitan sitä mukaa kun alan aukomaan omia solmuja mielensyövereistä.. jotka todellakin luulin olleen jo jollain tavalla käsiteltyjä tai kokonaan menneitä asioita elämässäni. Eipä ollut.<br />
<br />
Jottei tää kirjotus tällä kertaa kauheesti paisuis pitkäks, alotan sillä mitä tänää havaitsin miehein kanssa. Pelaaminen. Ukko kysy että miks ihmeessä en halua pelata siskontytön kanssa, jota olin vahtimassa.<br />
<br />
En saa siitä mitään irti, pelaaminen ei vaan ole miun juttu ollu koskaan. En tykkää raha-automaattipeleistä, en lautapeleistä ja nyt naamakirjassakin on aika korkeet kriteerit pelillä että jaksan pelata.. miehein sit mietti siinä ääneen että miulta siis puuttuu kilpailuhenki. Nohhh.... kun menin ajassa taaksepäin, muistan ikuisesti sen kun opettaja pakotti JOKA PERKELEEN VUOSI osallistumaa hiihtokilpailuihin.. kiusaamiseenhan se ei auttanut yhtään kun olin joka hiivatin kerta viimosena maalissa ja jopa muiden oppilaiden kotiinpääsy oli kiinni miun saapumisesta maaliin. Onnistuakkaan ei uskaltanut. Isäni sano kesäurheilukilpailuja katsoessaan, taisin juossa kilpaa 60m tai 100m, jotta "miks ihmeessä sie lopetit juoksemisen heti kun näit jonkun kirivän rinnalle? olit ensimmäinen yli puolet matkasta ja sitten vaan luovutit" jaa-a.. oiskohan johtunut siitä ettei se voittaminen ois mitään muuttanut, ehkä jopa vaan pahentanut kiusaamista koulussa jonka takia joka ikinen ilta äiti lohdutti minuu, kun en saanut unta enkä olisi uskaltanu kouluun aamulla taas lähtee. Sain yhden mitalin peruskoulun aikana, joukkuehiihdosta, 6.luokalla jos oikeen muistan. Sekin oli hopeaa, miun ansiosta ei voitettu kultaa koska olin vaan niin hidas, jälleen kerran miut vaan pakotettiin siihen mukaan.<br />
<br />
Joten onnistumisen kokemuksien puute ja jatkuva epäonnistuminen vei kilpailun haluni.. ehkä se on syy miksi jännitän kilpailuja, jännitän koska en halua voittaa.. vaikka kuitenkin haluan ja siksi oon osallistunu.. vaikeeta koittaa selittää :) Enkä myöskään saanut omasta halusta tehdä mitään, kuten valita itse lajini joihin osallistua kesäkisoissakin..?? Mikä helvetti se opettaja on pakottamalla pakottamaan lasta kun se vaan hankaloittaa koulussa oppimista ja laittaa kapuloita rattaisiin jottei se lapsi koskaan voisi tulla mielellään kouluun tai tehdä asioita mielellään?<br />
<br />
Kilpailunhaluni.. missä se on ja miten sen saa? väittelyt kuulema miehein mukaan kuitenkin haluan voittaa ;) khih.. no ehkä se on siinä naisten geeneissä mukana x)<br />
<br />
Pelkään ihmisten katseita. Pelkään epäonnistumista, vaikka tiedän että niistä voi oppia, olen fanaattisen täydellisyyden hakuinen koska pelkään epäonnistua. Jos jossain asiassa on epäonnistumisen mahdollisuus, en edes yritä. Miksi? Luulin vielä hetki sitten että jotkut ihmiset on vaan luonteeltaan (ja erityisesti naisissa löytyy näitä piirteitä) sellasia että itseluottamus on vaan hiukan huonompi, mutta tän syvällisen ajattelun myötä aloin miettimään että ehkä sillä miun lapsuudella on kuitenkin vaikutusta miun luonteen lisäks.<br />
<br />
Kauheesti kauhistellaan koulukiusaamisen käsistä lähtemistä, syynä on miun mielestä ekanakin opettajat jotka viisveisaavat asioista, kunhan palkkansa vaan saavat ja ne ketkä välittävät, ei ole enää minkäälaisia keinoja puuttua asioihin tai edes valtaa koulunsisäisessä hierarkiassa. Seuraavana tulevat vanhemmat, jotka lässyttävät että eihän minun mikkoliisa kullannuppu voi olla kiusaaja! noniin.. katsotkos miten itse käyttäydyt?? mitä puhut työkavereistasi kotona puolisolles? Opetat huomaamattas lapsilles seläntakana puhumisen, paskanjauhannan kultaisen taidon, väheksymisen joitain tietyntyyppisiä ihmisiä kohtaan vaikka kuinka selität että "me ollaan kotona pidetty kiinni tasavertaisesta kohtelusta ja että arvostetaan ihmistä ihmisenä riippumatta ulkonäöstä tai rahallisesta menestyksestä ihmiskunnassa" tai muuta paskaa..
<br />
<br />
Mutta onko tuohon koulukiusaamiseen sitten olemassa mitään, minkäänlaista keinoa vähentää sitä? yhtä tai useampaa keinoa lopettaa se? En tiedä, en todellakaan. Siihen kun vaikuttaa niin moni asia lapsen elämässä.<br />
<br />
Päätän tällä kertaa näihin mietteisiin, lisää aiheesta tulossa kun taas saan ahaa-elämyksen miksi teen nyt aikuisena näin, vaikka voisin tehdä toisin :) oikeen mukavaa viikonloppua kaikille <3</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-64273157284063679282012-02-18T09:33:00.003+02:002012-02-18T09:33:48.672+02:00<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Mitenkä saisinkaan sanottua, asioista jotka satuttavat syvällä.<br />
Kuka niitä sanoja kuuntelisi, kuka niitä sanoja ymmärtäisi?<br />
Miksi ihmiset eivät vain voisi kuunnella,<br />
huomata kuinka paha on olla?<br />
Ainakin yrittää ymmärtää, jos eivät sihen pysty.<br />
Yksin en jaksa enää, liian paljon pienelle ihmiselle. </div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-21572575166719348512012-02-03T14:19:00.001+02:002012-02-03T14:19:30.506+02:00Vihattu, rakastettu, pelätty ystävänpäivä<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Miun pitäis koittaa siivota kun on pojan synttärijuhlat huomenna mut jotenkin kappas kummaa tää pää taas keksi kivaa kirjotettavaa.. eikös se niin mene että kokeisiin kun pitäs lukee niin yllättäen huomaa siivoovansa ne ylimmätkin hyllyt kaapeista ja kun pitäs siivota niin sitä tulee tehtyä kivoja löytöjä kaapeista ja unohtuu niitä ihastelemaan tai keksii aaaaivan muuta tekemistä siivoomisen tilalle? :D<br />
<br />
ystävänpäivä ois niikusta sit 11 päivän päästä ja aikasemmin oon ajatellu tuosta kyseisesti päivästä että rahan tuhluuta, markkinakikka ja suomeen tuotu amerikkalainen juttu ei vaan ota toimiakseen ystävänpäivänä.. ameriikassahan se on kuitenkin Valentine's day ja mitä mie olen käsittänyt ni siellä se on lähinnä rakastavaisten päivä jollon miehet kauhusta kankeena panikoi mitä ihmettä sitä hommais naikkoselleen ja tietenkin, ihan sama oliko sitä vaan seurusteluasteella vai jopa naimisissa, niin se pitää olla hienompaa ku naapurilla akalla tai parhaan ystävän saama lahja tai järjestetty ilta x) ja joka vuosi pitää olla näyttävämpää ja näyttävämpää JA ai luoja jos unohat koko hiivatun päivän etkä tee tai hommaa mitään niin piru on irti ja moni suhde jopa päättyy siihen ja etitään mies joka osaa arvostaa ystävänpäivän tärkeyttä parisuhteessa.. nooh.. ehkä hieman kärjistetty tää miun mielipide mut niin kai se menee siellä suuressa ameriikassa, hullujahan ne siellä on xD<br />
<br />
No mut kun nyt kuitenkin ollaan suomessa niin täällähän se on yksinkertaisuudessaan ystävänpäivä ja tarkoituksena on muistaa hyviä ystäviä, ei suinkaan vain ja ainoostaan sitä omaa puoliskoaan.. sehän ois raisimia tai syrjintää tai jotain niin sillonhan se pitää "yleistää" ystävänpäiväksi jottei suomen mielenterveysongelmien tilastot pomppaa kattoon jo toistamiseen vuoden sisällä.. johan se joulu on ihan tarpeeksi rankkaa ihmisille joilla ei ole ketään. Vaikka nyt vähän sarkastiseen ja negatiiviseen sävyyn kirjoitan niin koen myötätuntoa niitä kohtaan kellä ei oikeasti ole edes sitä perhettä, mutta ne kellä on perhe eikä esim. vaan ylpeydessään osaa sopia välejään ja siksi joutuu yksin viettämään joulun, on turha valittaa että joutuu yksin olemaan.. ja sitten lisään vielä nämä nuoret jotka on niin hätäpäissään siitä että elämä loppuu kohta ja miulla ei ole miestä, tai naista, ettei missään nimessä voi tulla hyvä joulu! *pyöritän päätäni ja ihmettelen* mikä helevatun kiire kaikilla on saada se elämänsä kumppani ja se oikea pitäis olla se eka jonka kanssa alkaa seurustelemaan?<br />
<br />
Itte oon kuulunu tuohon viimeisimmäksi mainittuun joukkoon joskus ja varmaan sen takia se ärsyttääkin niin paljon kun miettii kuinka tyhmä ja malttamaton ihminen on osannut joskus olla. Oon kokenu ihania ja samalla ihan kauheita suhteita jotka opetti miut katkeraks elämää kohtaa ja aloin myös pelkäämään seurustelua ja seuraavaa sydämen rikkoutumista, mut mie en jääny paikoilleni junnaamaan vaan opettelin hyväksymään itteni ja oman seurani. Sit tapahtu se mitä miulle oli pitkään toitotettu: se toinen ihminen tuli kuin tyhjästä, kun sitä vähiten odotti ja tässä sitä ollaan :) En pelkää suhteen päättymistä siksi että pelkäisin jääväni yksin ja se pelon puuttuminen mahdollistaa entistä vahvemman rakkauden tunteen mutta myös sen oman vapauden ja toisen vapauden antamisen suhteessa. Jos kummallakaan ei sitä vapautta ole niin suhde on tukahdutettu aika äkkiä.. Tää suhde toimii nyt ja toivottavasti monen vuoden päästäkin, ollaanhan myö menossa virallistamaan ja julkistamaan muille meidän rakkautta :)<br />
<br />
Nyt sit tästä syystä, kun tää ihana suhde ja rakkauden kemiallisen reaktion jatkumo on pistäny miun pään iiihan sekaste niin meinasinpa nyt kerrankin tehdä ystävänpäiväkortteja niille rakkaille ihmisille jotka on ollu miun tukena vaikeina aikoina ja joiden kanssa kaikki sujuu kuin tanssi :) ne ihanat ihmiset jotka on nähny vaivaa tutustuakseen minuun ja antanu miun tutustua heihin, ne kaikki ihanat hetket joita muistelee mielellään on kuitenkin tärkeitä ja ne pitää ihmisen kasassa :) ne on niitä tukipilareita elämässä kun ei vaan jaksa ja taas kohta elämä hymyilee :) liitänkin tähän kivan teksti joka on miusta hirmu kiva ohje elämälle :)<br />
<br />
Filosofian professori aloitti luennon sanaa sanomatta, täyttämällä ison lasipurkin nyrkinkokoisilla kivillä. Sitten hän kysyi opiskelijoilta, oliko purkki täysi. Heidän mielestään se oli. Sitten hän otti pussillisen pikkukiviä, kaatoi ne purkkiin ja ravisti purkkia. Pikkukivet vierivät isojen kivien välissä oleviin koloihin. Nauraen opiskelijat vastasivat purkin nyt olevan täysi.... Sitten professori otti pussillisen hiekkaa, kaatoi senkin purkkiin, ja hiekka täytti pikkukivienkin välit. "No niin", sanoi professori, "haluan teidän ymmärtävän, että tämä on teidän elämänne. Isot kivet ovat tärkeitä asioita, kuten perhe, elämänkumppani, lapset, kaverit ja terveys. Sellaisia asioita, että vaikka kaikki muu ympäriltänne katoaisi, elämänne olisi silti täyttä. Pikkukivet ovat muita merkityksellisiä asioita, kuten työ ja koti. Hiekka on sitten kaikki muu, pienet asiat. Jos laitatte hiekan ensin purkkiin, ei ole tilaa isoille eikä pienille kiville. Sama pätee elämäänne; jos käytätte kaiken aikanne ja energianne pikkuasioihin, ei jää tilaa tärkeille asioille. Kiinnittäkää siis huomionne asioihin, jotka ovat teille tärkeimpiä"<br />
<br />
Jotenka tän reilu vuoden aikana jollon oon saanu tutustua mitä ihanimpiin ihmisiin joilla on omat ihanat vahvuutensa ja merkityksensä miun elämässä, oon onnellinen että miulla on näitä isoja, tärkeitä asioita, ihmisiä, kiviä, miun elämässä! <3 </div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-54458741998792753682012-01-30T09:46:00.003+02:002012-01-30T09:46:48.762+02:00hei kohtalooooo-o-ooooo -.-<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Oisin niin kovasti halunnu julkasta oih niin ihanan siirappisen blogikirjotuksen siitä kuinka tuo mies on se oikea ja ihana ja kaikkee, mut se nyt ei vaan antanu sitä julkasta, tai siis antohan se, mut yli puolet siitä pirun tekstistä oli edelleen valkoseksi maalattu.. mikähän helvetti siinä on että miulle tää bloggeri kyllä on vittuillu vaikka ja millä tavalla mut kellään muulla ei sit oo ollu mitään ongelmaa -.- muurrrrr<br />
<br />
No mut ehkä se on ihan lukijaystävällistä etten sitä kirjotusta saanukkaa julkastuu.. ei sitä onnea ja iloa kukaan ymmärrä kun sellaset jotka on joko itse sen kokeneet tai eivät ole katkeria omalle elämälleen ja kohtalolleen..<br />
<br />
Ihania asioita on kuitenkin tapahtunu miun elämässä nyt ihan lyhyen ajan sisään ja kertoilenkin niistä tuossa vähän eteenpänä kunhan kaikki asiat varmistuu kunnolla :) Nyt jos suuntais tuonne köökin puoleen syömään ja kunhan ukko kotiutuu niin pääsee lähtemään töihin.. töissähän miun ois pitäny olla jo aikoja sitten mutta otti tuo poika ja sairastu ni ei sitä voinu jättää yssissee tänne kipeenä.. onneks ei mee kauaa kun se ukko tulee kotiin.<br />
<br />
<br /></div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-74442579195643916992012-01-20T16:26:00.002+02:002012-01-20T16:26:50.166+02:00voi myllerryksien myllerrys<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
tästä jännityksestä ja ramppikuumeesta ei varmaan koskaan pääse eroon sanon minä..<br />
<br />
ois ihanaa että tää tunne edes puolittuis tai tulis jotenkin muulla tavalla tai että se tulis aikasemmin ja häviäis kun sitä vähiten kaivataan.. pelkästään tieto siitä että ois kiva osallistuu iskelmäkaraoken kisoihin niin pistää maailman taas ihan sekasin.. ehkä miusta ei koskaan tule laulajaa josta niin kovasti haaveilen jos pelkästään tuommoset pikkukisatkin pistää maailman ihan sekaste.. :/<br />
<br />
mistä tuo jännittäminen sit johtuu? siitä että ajattelen liikaa mitä muut ajattelee miusta? en luota millään muotoo omiin kykyihin ja sitäkautta pelkään epäonnistumista? ehkä en näytä noita asioita ulospäin, mut siltä miusta vaan tuntuu. Moni on saanu miusta ihan toisenlaisen kuvan, että olisin itsevarma ja ja ja mitä kaikke ne ihmiset ovatkaan sanoneet.. itserakaskin on ollut yks kuvauksista millä minuu on luonnehdittu, mistä oon puonnu penkiltä pahiten.. leukaluutkin tais mennä tuolloin sijoiltaan.. (aika hyvän suojamuurin oon kehittäny jos kukaan ei näe lähellekkään sitä mitä olen.. o.O )<br />
<br />
Epäonnistuminen on maailman kauheinta, en tiedä miksi, vaikka sen pitäs olla hyvä juttu ja epäonnistumisista oppii parhaiten.. kotona yksin on helppo olla tyytymätön itseensä ja helppo epäonnistua kun kukaan ei näe. Pyöritään ympäri nyt tän aiheen kanssa; Epäonnistumiseen taas vaikuttaa kovasti jännitys ja suurentaa mahollisuuksia epäonnistua ja sitä kautta suurentaa pelkoa eli jännitystä. voih.. ehkä ne joskus tulevaisuudessa haaveilemani häätkin jää pitämättä tän miun pelon ja jännityksen takia, en haluu olla mikään keskipiste kun mokaan kuitenkin jotain.<br />
<br />
Kyllähän mie ain vitsailen että kuitenkin mokaan jotain ja varaudun aina pahimpaan ja toivon parasta, mut silti se todellinen tunnetila on ja pysyy. Maha heittää ympäri, alkaa oksettaa ja huippaamaa ja tärisyttämää, unohtamatta paniikkikohtaukseen liittyviä itkukohtauksia ja sit menee suorituskin vituiks kaiken tuon takia. JA sen jälkeen taas kärsin 2 seuraavaa viikkoa itseaiheutetusta masennuksesta.. syynä itseinho ja itsesyytös epäonnistujana.. Pahintahan tässä on se että nää tunnetilat tulee ainoostaan täällä, Imatralla.... ei suinkaan missään muualla! Tähän ois kiva löytää syy, mutta kuten sanottu jo moneen otteeseen tän elämän aikana, että apua tuskin tästä kaupungista saate maasta saa, kun vihdoin myöntää itelleen että ehkä se menneisyys kuitenkin vaikuttaa siihen mitä mie oon ja miks mie edelleen tunnen näin vaikka siihen ei kait ois mitään syytä.. nyt lähen päästämään tän itkupotkuraivarin ulos ennenku ukko tulee kauppareissultaan, koska sen jälkeen olen taas oma kova itteni joka ei itke eikä tarvii kenenkään apua. vittu -.-<br />
<br />
Toivottavasti joku lukija edes tajuaa sen että ihminen itse on se pahin vihollinen itselleen ja asiat ei ole kuin siellä korvienvälissä ja ne kun voittaa niin on oikeesti voittaja! (ja itte toivon että saisin tästä kirjottamisesta edes jotain apua tän jännitystilan hallintaan jonka onnistuisin purkamaan ennekuin se jännitys ei missään nimessä sais pamahtaa päälle..)</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-27690713868367406242012-01-18T11:31:00.001+02:002012-01-18T11:31:18.674+02:00Life, no more, no less<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Poika soitti eilen 8 aikaa illalla että haluaa miun luo yöks, poika siis asuu isällään.. vielä puol 10 aikaa hää soitti ja sano et voiko hää tulla jos hää saap kyydin, kun itse en nähny järkee siihen että oisin hakenu hänet tänne vaan suoraan nukkumaan. Ilmeisesti varhaismurrosikä on alkanu nostaa päätään ja äidin päättäväisyys periytyny poikaan koska, hääkun päätti että haluaa miun luo, niin häähän niin tekee. Ja niin tekikin. poika oli tässä 10 maita, painui hammaspyykille ja petille oottamaan että meen peittelemään hänet. tunnin verran sillä pyöri ajatukset päässä eikä saanu nukahettua ja kävinkin juttelemassa pojalle, mut ei sieltä mitään maatamullistavaa vastausta tullu siihen miks ihmeessä poika miun luo nyt noin hanakasti ja yhtäkkiä halus.. illalla kysyi että voiko tulla koulun jälkee meille, vastasin tottakai, pitää vaan ilmottaa iskälle.<br />
<br />
Aamulla häntä kouluun viedessä hää sit kyseli et onko mummilla töitä tänää? "on" vastasin, onko mummilla töitä huomenna? "on" vastasin. ja sit hää pamautti et "no ei sillä oikeestaan oo väliä, meen isille viikonlopuks ja sit tuun tein luo takas...... vai ootteekstyö isinkaa sopinu sellasta?" :DDD siinä kohtaa oli ihan pakko hymyillä :) vastasin kyhertelyn seasta että "ei, ei olla sovittu isinkää mitää sellasta" miten tuo poika osaakin miut saada aamusta heti hyvälle tuulelle ihan pienillä asioilla kuten murehtimalla ja huomioimalla muitakin asioita kuin omaa napaansa.. hyvä poika siitä tulee :) mutta sillä joskus tulevalla vaimokeella sit vuosien päästä voi olla jonkin verran kestettävää, koska tuosta pojasta jos tulee murto-osakaan mitä mie olen niin siitä tulee todellakin vahvaluonteinen, mutta herkkä ja hellä, ihana mies jollekin ^^ <3<br />
<br />
Huolissani olen kuitenkin.. koska tuo poika kestää aika paljon ennekuin sen pinna katkee ja nyt sillä loppu jaksaminen isänsä kanssa. Ei tuo poika oikeesti ihan tuosta vaan muuta mieltään jossain asiassa ja nyt tuo eilisillan "minä tahdon sinne ja piste" -käytös oli jotain muuta kuin normaalia miun poikaa.. noh.. joka suhteessa tulee hetkiä kun ei vaan kestä eikä jaksa toista ihmistä, oli se sitten lapsen ja vanhemman välinen, sisarusten välinen tai rakastavaisten suhde.. ja ehkä tuo päätään nostava murrosikäkin alkaa vaikuttamaan ;)<br />
<br />
Onnellinen olen että poika on täällä, ja sais olla pysyvästikin jos me aikuiset päästis yhteisymmärrykseen, ja aion ottaa kaiken ilon irti siitä et saan olla pojan kanssa :)<br />
<br />
Meinasin kirjottaa muutakin tähän, ei niin lähellekkään samaan aiheeseen liittyvää, mut ehkä jätän kirjottamatta. Suututan kuitenkin kaikki lukijat sanomalla mielipiteeni muutamista asioista joka ärsyttää nykyajan nuorissa, nuorissa aikuisissa ja olevinaan aikuisissa ihmisissä..<br />
<br />
Eli tämä tältä erää :) oikein mukavaa talvista keskiviikkoa kaikille :)</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-55606849634971231282012-01-11T02:23:00.002+02:002012-01-11T02:24:11.671+02:00Uusi vuosi ja siirappiset tarinat ;)<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Jopas.. huomasin etten oo kirjottanu tässä n. 2 kuukautee :D saattaa jopa olla hyväkin merkki, eli ei oo tarvinnu purkaa sydäntä eikä päätä :) Tosin, taas on ollu ihan kauhee kiire koko joulunalusen kaikkien lahjojen kanssa painimista ennen joulua joulun jälkee keskittymistä lepoon ja syömiseen ja sit taas takas töihin. Tammikuu kun ei oo mikään helpoimmasta päästä, varsinkaan eka viikko ja olinkin aika puhkipoikki kun tein 6 päivää putkee, yks välipäivä ja sen jälkeen taas töihin, onneks vaan päiväks ja sen jälkeen sain ainakin 2 päivän vapaat. toka vapaa lähdössä käyntiin ja nyt alkaa taas pikkuhiljaa jaksamaa fyysisesti ku henkisestikin :)<br />
<br />
Joulukuussa tuli mentyä kihloihin :) sekin piti tehdä mahdollisimman dramaattisesti.. en oikeesti tajua et miks ihmeessä miulle käy aina niin että kaikki tärkeet, hienot jutut elämssäni menee jollain tavalla pieleen tai sitten mahdollisimman suurella dramatiikalla :D joten siis sehän meni niin että suutuin ukkelille ihan totaalisesti yöllä ja vihelsin homman poikki, hetken oli naamakirjassa sinkku ja kappas kummaa.. herättyäni, ukko on polviseisonnassa miun sängyn vieressä ja kosi minuu <3 ja jopas sitä sit illasta ihmeteltiin kommentein kihloihin menosta ja edellistä suhdestatuspäivitystäni xD<br /><br />
Aina olin miettiny että miten reagoin jos miuta kosittas silleen niiku elokuvissa oikeen herrasmiesmäisesti polviseisonnassa ja sillee.. no en ainakaa itkis :D mut paskat.. mitäpä mie siinä tein :DDD itkin, itkin ja itkin ja sain itkun seasta nyökättyä ja hymähdettyä myöntymisen merkiksi ja sen jälkeen hyppäsin ukkelin kaulaan kii ja vieläkin itkin ja itkin xD en mie oo mikää itkupilli! :DD miks mie sit itkin ku mikäkin pikkutyttö? x)<br />
<br />
Ehkä siks kun tiesin miten iso asia se kihloihin meno on ukkelille ja että jos se sen tekee niin tiedän tasan tarkkaan että se mies on tosissaan, että se on lupaus avioliitosta ja että se mies oikeesti rakastaa miuta, eikä ole lähdössä mihinkään <3 kun hää polvistu ja kysy miulta, miun syrän räjähti siitä onnen ja ilon ja rakkauden määrästä ja osa oli varmasti huojentumistakin kaikista peloista mitä mie naisena omassa pienessä päässäni olin keksinny.. nyt oikeestaan olen maailman onnellisin ja onnekkain nainen, koska oon saanu tuollasen miehen! ja sormuksenahan hällä oli sinitarrasta kyhätty rinkula, näin hätäratkasuks, koska olin piilottannu ne meidän sormukset piiloon suutuspäissäni.. sitäkin romanttisempaa <3<br />
<br />
Oikeet sormuksethan on meillä nyt vielä kaivertamatta uusiks. Miulla on mummon vanha 50-vuotislahjaksi saatu timanttisormus joka uppos miun nimettömään ku tehty miulle ja ukkelilla on ukon vanha vihkisormus. Löydettiin ne ettiessämme jotain vanhaa esinettä mummon laatikoista ja hyllyistä ja tuli ihan hassu tunne kokeilla niitä.. koska ne nyt sattu vielä olemaan siellä laatikossa vierekkäin oikein tyrkyllä niin käskin ukkelinkin kokeilla ja hups.. ne molemmat tosiaan oli meille sopivat :D itse kun uskon siihen että on muutakin elämää kuin se mitä näämme silmillämme, niin tuntuu kuin mummo ois ollu asialla noiden suhteen.. ei ne viimeeks siellä laatikossa ollu noin nätisti vierekkäin kuin tyrkyllä :) uskokaa mitä tahdotte, minä uskon tähän :) tuntuu kuin se olisi ollu kans joku vihje että myö ollaan ne oikeet toisillemme kun noi sormusket noin hyvin sopi :D mistä sitä ikinä tietääkään ^^<br />
<br />
Mutta nyt tiedän mitä oikea, molemminpuolinen rakkaus on kahden ihmisen välillä.. ja se on, uskokaa tai älkää, ihana tunne.<br />
<br />
Tuntuu myös pahalle kuulla ystäviensä ja kavereidensa ahistusta ja pahaa oloa suhteissaan tai niiden päättymisestä.. kun vaan voisin jollain tavalla näyttää, että saisivat itte kokee tän tunteen mikä miut on vallannu... hyö ehkä uskois minuu ja ymmärtäis miks mie oon neuvonu niinkuin oon neuvonu.. koska jokainen kuitenkin löytää sen oikeen itselleen.. ja sen kyllä silloin huomaa kuka on se oikee.. siihen tarvii vaan löytää oma sisäinen rauhansa, oppia hyväksymään itsensä, oppia rakastamaan itseensä ja löytää rakkauden ja hyvän olon itsekseen sekä ihan vähän kärsivällisyyttä niin ihan varmasti löytää. Tai oikeestaan se oikee vaan pompsahtaa siihen nenän eteen :) kaikella on tarkoituksensa ja kaikki tulee aikanaan <3<br />
<br />
ainakin tuon mie jouduin käymään läpi kunnes sen thö oikeen löysin :)<br />
<br />
Muttapa mutta... jospa mie painun tuon ukkelin viekkuun nukkumaahan ja odottamaan mitä kummaa se huominen tuo tullessaan ^^<br />
<br />
kiitos kun luit tätä oikeen siirappista lässynlääonnellisuuslöpinää :) jatkossa ehkä vähän vähemmän.. tai mistä sitä tietää jos sitä vasta alkaa tulemaan xDDDD<br />
<br />
OIKEEN KAUNIITA UNIA! <3</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-17729177053987891372011-11-23T17:06:00.001+02:002011-11-23T17:26:30.307+02:00epätietoisuus, tuo ihmistä sisältä syövä mielentila..<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Ja kävin sitten verta taas antamassa tutkimuksiin jotka ois mahdollisesti voinu selvittää mikä minuu vaivaa.. kyselin sit tuloksia tuossa ja paskanlatvat ne mitään selvittäny..<br />
<br />
Kaikki arvot on kohillaan mutta oireet vaan jatkuu.. helppoohan tää elämä on kun joutuu elämään epätietosuudessa omasta tilastaan ja elämään näiden oireiden kanssa.. ja vitut.<br />
<br />
Minähän en kuitenkaan jää laakereilleni lepäämään vaan tilasin ajan yksityiseltä.. kunnallisella lääkäriajan sai vähintään 2 viikonpäästä ja siitä viikko vähintään että pääset ylipäänsä verikokeisiin.. jospa tuolla yksityisellä toimis asiat nopeemmin, ainakin lääkäriajan sain puolet nopeemmin. <br />
<br />
Ja sitten vielä mieltä ahistaa ja puristaa oman rakkaan hyvinvointi.. mut sen voin kyllä sanoo että tämä suhde jos tämänkin vuoristoradan kestää, niin se kestää kaiken mitä elämä vielä jatkossakin tuo tullessaan! Mie vaadin parisuhteelta niinkin vaatimattomia asioita kuin: avoimuutta, rehellisyyttä ja luottamusta sekä sitä ettei miun tarvii elää omaa menneisyyttäni enää uudelleen ja sen olen saanutkin.. vaikeuksia tulee ja menee mutta jos vaan molemat on valmiita tekemään asioille jotain, jos se toinen oikeasti merkitsee elämässäsi lähes tulkoon kaikkea, se suhde kestää ne ylämäet ja alamäet. Vaikeetahan tää on nyt. Ensin olin masentunu ehkä pahimmanlaatusesti koko lyhyen elämäni aikana vielä parisen viikkoa sitten ja rakas ukkelini hoiti minuu ja kotia niinkuin kuuluikin, niinkuin olin aina kuvitellut mieheltä sellaista ominaisuutta että osaa ottaa ohjat käsiinsä jos minä en jaksakkaan kantaa omaa osuuttani kekoon. Nyt oli ukkelin vuoro tulla siihen sohvannurkkaan peittoon käpertyneenä ja miun vuoro hoitaa häntä ja kotia.<br />
<br />
En tiiä vaan nyt miten päin olla. kaupassakin kun näin toisen pahanolon sen väkinäisen hymyn takaa, meinas itku päästä. Mie tiiän mite mie itte selviin masennuskausista, ihan ilman tukeakin, mutta ekaa kertaa elämässäni joudun auttajan roliin näin lähelle ja näin pahaan tilanteeseen. Ehkä ylireagoin itte tilannetta, mutta miulla on hyvä syy olla huolissani. Rakastan tuota miestä kaikista törppöilyistään huolimatta. En mie osaa tuota ukkoa laittaa edes sohvalle nukkumaan jos satun olee vihanen sille jostain :) mut se ei taas tarkota että päästän sen helpolla kun se jotain on tehny hölmöä.. <br />
<br />
Ehkä tää tästä ja kyllä tää tästä :) Tuo mies saa miut sekunnissa suuttumaan, mutta samalla sekunnilla leppymään ja nauramaan, tuo mies on vaan se jota olen oottanu lyhyen elämänkaareni :) Lupaan rakas että teen kaikkeni tän suhteen eteen jotta molemmilla on hyvä olla <3 <br />
<br />
Ehkä mie kuitenkin saan elämässäni ne asiat joita toivon ja nopeamminkin kuin olen kuvitellut, malttamaton luonne kuin olenkin :D vaikka aika joskus tuntuikin pitkälle odottaessa sitä hyvää elämääni. :)<br />
<br />
Nyt meen tiskaamaan, vaikka keittiö onkin ukkelin valtakunta. Sen jälkeen leikkimään parturia äitin luo :D oikeen ihanaa talvea kaikille lukijoille! <3 siellä on ollu valkoinen maa jo 3 päivää ja sen huomaa miun sisäisessä rauhassa! <3</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-1662985913815119032011-11-17T07:19:00.001+02:002011-11-17T07:40:41.360+02:00"Rakas päiväkirja"<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Tästä piti tulla avautuminen, mut en jaksa kiukuta..<br />
<br />
Kävin siellä lekurissa ja sieltä ohjattiin sit verikokeisiin ja sen jälkee puhelinkonsultaatioon kunhan on tulokset tulleet.. toiseen vaivaan sain lääkkeet, korvakäytävään tipat.. se onkin mielenkiintonen tunne kun laitat tipat niin et kuule juuri yhtää mitää seuraavaan puoleen tuntiin, koska miulla on synnynnäisesti vaan yksi kuuleva korva.. tai no kuulee toinenkin mut siin ei oo korvakäytävää joten se harvemmin tulehtuukaan. En muista et ois koskaan ollu tulehtunu......<br />
<br />
Okei, ihan vähän vaan avaudun.. sain ajan vasta verikokeisiin vasta viikon päähän. Siis Viikon päähän!!!???? että miulla on oikeesti ihan tarpeeks ollu kestämistä tän vaivan kanssa niin vejätetään vejättämisen perään.. ekan lekuriajan sain 2 viikon päähän, sen jälkeen oottelin että vaikuttaako mitenkään mihinkään ensimmäinen syyllinen oireisiin, sen jälkeen ei kun huomasin ettei se ole se syy niin varasin uuden ajan.. sekin 2 viikon päähän!! ja nyt vielä pitää odottaa ensiviikkoon että voin olla syömättä ja mennä aamulla paastoverikokeisiin jännittämään piikkiä ja sen jälkeen ootetaan vielä tuloksia joulukuun puolelle ja sit vasta saan tietää mitä verikokeissa on näkyny, onko siellä näkyny mitää.. OIKEESTI!!??? ois niiiiiiin hienoo jos ois varaa mennä yksityiselle, siel ei tartteis niinkään jonotella.<br />
<br />
Rakkaan auton sain takas korjaamolta onneks jo eilen illalla kera useemman satasen laskun kun siitä korjattiin kolarivauriot, mut sentäs on se auto.. ei tarvii enää miettii millä pääsen töihin, eikä työkavereiden tarvii muistaa minuu hakee töihin. Ärsyttää olla toisten armoilla.<br />
<br />
Eilen tapahtu jotain minkä takia oon kohta soittamassa itelleni valkotakkisii.. miulla ilmeisesti oli niin tylsää etten jaksanu enää sohvalla istuu niin levitin kaikki maaliman paperit tuohon eteisen lattialle ja aloin setvimään niitä.. joo, miulla saattaa ehkä olla pienessä kaaoksessa aina välillä miun tärkeet ja ei tärkeet paperit xD en mie tykkää setvii mitää paperikaaosta ja nyt hymyillen istuin lattialla ihmettelemässä sitä kaikkea sekamelskaa mitä siinä nenän edessä oli xD<br />
<br />
Toinen ihme xD oon tähän aikaa hereillä ja kirjottanu tätä, kohta töihin.. miussa on kyllä oikeesti joku vika päässä kun oon hyväntuulinen ja herään ajoissa ja ja ja :D en vieläkään saa ajatuksia tai lähinnä tunteita ajatuksiks ja ajatuksia sanoiks ja varsinkaan niitä kirjotettua mitenkään paperille että niitä kukaan ymmärtäs oikeen mut kirjotanpahan muutenvaan omaksi iloksi :D<br />
<br />
Nyt töihin humpsis :) oikeen hyvää kes.. eiku torstaita kaikille xD oon päivistäkin ihan pihalla parin vapaan jälkeen ^^</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-40623277013423184672011-11-15T13:22:00.001+02:002011-11-15T13:38:43.200+02:00What is God trying to prove to me?<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
En siis usko mihinkään uskontoon, koska miusta ne on kaikki suppeakatseisia, mut en myöskään täysin tyrmää yliluonnollisia tai niinsanottuja uskonnollisia asioita ja siksi nyt kysynkin tuolta taivaan isältä, tai kaiken luojalta tai miksi kukakin haluaa häntä kutsua (olettaen et sellainen on olemassa) että: mitä hittoa???<br />
<br />
Vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään.. oon nyt käyny tipahdusvaiheen läpi, noussu sieltä ylös, ukkokin kysyy et onko miussa jokin vikana kun en kiukkua juuri mistään ja oon hyväntuulinen.. niin... ja silti tuo auto menee entistä enemmän rikki vaikka se suurinpiirtein seisoo vaan tuossa pihalla. Koitan saada raha-asioita kuntoon koska työtunnit tippunu roimasti kesästä ja työkkäristä sanottiin että voi olla karenssin vaara??? Täh.. oon töissä, miulla on työsopimus, enkä ole irtisanonu itteeni ja silti saan karenssin?? No joo, se johtuu työsopimuksen laadusta ja tuntien vähyydestä, miun ois pitäny olla työttömänä työnhakijana samalla kun oon ollu tuolla töissä. mistä hitosta tavallinen kansalainen voi tollasenkin tietää?? Kyllä suomen valtio oikeesti kusettaa kansalaisiaan niin vitun kuusnolla ku ollaja voi!! No katotaan nyt ja toivotaan et miulla on ollu tarpeeks tunteja tänä aikana niin ei tule sitä karenssia, muuten olen kyllä kusessa ja pahasti.<br />
<br />
Lääkärissä kävin jo aikoja sitten ja siellä annettiin ohjeet tehdä niin ja noin, mut kappas.. nyt ei olekkaan mitään mikä vaikuttais minuu lääkkeellisesti ja vaiva jatkuu silti. Porukat vitsailee että oon saanu jonkun myöhäismurrosiän ja siitä johtuu nää kaikki. Mie oon ihan sitä mieltä että tää on kyllä nyt jotain vakavempaa ja ois ihan kiva jos se selvitettäs pikkuhiljaa aika nopeesti ettei tartteis arpoo ja stressata omaa olotilaansa kokoajan, työ ja raha-asioiden aiheuttaman paineen lisäksi. <br />
<br />
Aika loppuu ja pitää lähtee valumaan lääkäriin päin. katotaan mitä siellä lääkärissä selviää ja millanen "rakas päiväkirja" -avautuminen tulee sen jälkeen -.-</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-6320092149337243792011-11-03T16:53:00.002+02:002011-11-03T16:55:22.831+02:00Neula, heinäkasa ja muutama vesiperä ;)<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Ei mitään hajua mitä koitan tuolla otsikolla edes tarkoittaa, se vaan kuulosti typerän hassulta xDD *REPS*<br />
<br />
Njoo.. edellisissä kirjotuksissa näkyy jo se prosessi kuinka mennään alaspäin.. masennuskausi siis oli tulossa tai siis jo kylläkin iskenyt parisen kuukautta sitten, se on aina yhtä mukavaa, eli siis ei.. mut huomasin sen vasta n. 2 viikkoa sitten kun tuli totaalinen puotos sinne pohjamutiin mihin vannoin etten enää koskaan vajoa.<br />
<br />
Olen hyvin tietoinen omasta itsestäni, mitä ajattelen, mitä kehossani tapahtuu ja sen mukaan muokkaan, tasapainotan, vaakamaisella tavallani omaa elämääni ja suhtautumisia asioihin. Yleensä noissa stressi- ja masennustilaneteissa oon tajunnu missä mennään ja nytkin tajusin, mutten tarpeeks. Ehkä se johtui siitä että olin sokaistunut elämäni viimeisimpien tapahtumien johdosta ja luulin olleeni jo kuivilla vesillä siitä mitä joskus elämä on ollut.. enpä ollutkaan. Itsepetos on kyllä mahtava asia! ja vitut, näin suomeksi sanottuna.<br />
<br />
Lähdin tarkoituksella toiselle paikkakunnalle asumaan, tarpeeksi kauas että kynnys kotiinpalaamisessa olisi korkea mutta kuitenkin tarpeeksi lähelle poikani takia. Huomasin 2 vuotta sitten kaikkien parisuhdekiemuroiden jälkeen ettei elämäni sillä hetkellä palvele minua ja elämääni niin yhtään millään lailla enkä pääse eteenpäin vain rypemällä itsesäälissä ja eristäytymällä kotiini, etten enää uskaltanut kaupassakaan käydä.. Torikammo. Sen taisin ihan itse itselleni kehittää silloin ja se palasi nyt 2 viikkoa sitten. <br />
<br />
Päätin vuonna 2009-2010 uutena vuotena että nyt opettelen rakastamaan itseäni, rakastamaan omaa rauhaa ja omaa seuraani, opettelen katsomaan peiliin ja opettelen sitä sisäistä itseluottamusta jota en omaa kunnolla vieläkään.. mutta se ei puutu kuitenkaan kokonaan mitä se joskus oli, puuttui. Opettelin pitämään vain ja ainoastaan itsestäni huolen, 7vuoden äitinä toimimisen jälkeen.. sen osasin mutta olin unohtanut itseni. Enkä oikeestaan ollut koskaan edes osannut pitää itsestäni huolta, en osannut olla itsekäs.. ainakaan oikeissa asioissa joissa sitä pitäisi elämässä osata olla. Tätä kaikkea halusin opetella elämässä ja se vaati 300 kilometrin päähän muuttamista, eristäytymistä vielä enemmän, mutta vain siitä mikä oli tuttua ja turvallista joka ei sitä oikeastaan missään vaiheessa ollutkaan, turvallista. Myös se mitä päätin, oli, etten suostunut ottamaan elämääni ihmistä joka olisi sotkenut miun prosessin opetella olla minä, en halunnut parisuhdetta. JA OLIN ONNELLINEN! koskaan ikinä elämässäni olin oikeasti onnellinen, kaikkien vaikeuksien jälkeen, puolivuotta ihmisten nurkissa pyörimisen jälkeen.. Sain oman asunnon, rakastin tehdä omaa "pesää" ja rakastin tuntemattoman tutkimista ja oppimista. Eli bussien ja metrojen käytön opettelemista sekä uusien paikkojen löytämistä kokonaan uudessa paikassa. Aina kun onnistuin, tunsin olevani vahvempi kuin koskaan! Polkupyörän korjaamista, kaijuttimien liittämistä vahvistimeen jossa on miljoona piuhan paikkaa ja jopa saada se toimimaan oikein... Minä ihan itse onnistuin, ilman kenenkään apua! kyllähän sitä tottakai tarvitsi ystävien tukea, mutta se tuki oli oikeaa ystävyyttä.. kukaan ei tehnyt miun puolesta mitään vaan potkivat minua eteenpäin. Siitä olen eniten kiitollinen niille muutamalle loistavalle ystävälle siellä päässä suomea, sekä niille jotka uskoivat minun pärjäävän ihan itse, täällä päässä suomea! <3<br />
<br />
Mutta takaisin asiaan. Pääsin siis aina stressi- ja masennuskausista yli levolla ja poistamalla stressitekijöitä elämässäni, mutta nyt mietin miten mie poistan mitään kun kaikki on hyvin? oliko miun romahtaminen siitä että kerrankin elämässäni kaikki oli hyvin enkä kestänyt tilannetta ettei minulla ollut mitään mitä ratkoa tai miettiä päässäni ja hetken aikaa koin olleeni oikeassa tässä asiassa. Mutten ollut. Parisuhteen ainut ongelma ja suurikin sellainen olevinaan selvisi, mutta kuten silloin pelkäsin, ei tämä ollut tässä, se kävi liian helposti.. nyt se alkoi vasta nostaa päätään ja purkautua, mutta se on voitettavissa oleva asia. Sitä rakastankin tuossa miehessäin, meidän välisessä suhteessa. Pystymme puhumaan asioista paremmin kuin koskaan olen voinut kuvitella ja se halu kummallakin tehdä töitä tämän suhteen eteen kertoo siitä oikeasta rakkaudesta ja kunnioituksesta ja arvostuksesta tätä parisuhdetta ja toisiamme kohtaan. Vaikka nyt hehkutankin näin, niin ei kaikki ole ruusuilla tanssimista ja suju niin helposti kuin puhutaa tai tässä tapauksessa, kirjoitetaan. Aina ei löydä oikeita sanoja jotta toinen ymmärtäisi, aina ei osaa kertoa asioita oikealla tunteella eli äänensävyillä ja painoilla jotka ei provosoisi toista joko sulkeutumaan kokonaan tai loukkaisi toista. Se voi kestää pitkään ennekuin löytää sen yhteisen sävelen ja sekään ei pysy kuin sen hetken parhaimmassa tapauksessa.. Mutta jos molemmat haluavat ja ovat valmiita tekemään kaikkensa parisuhteessa, silloin se kärsivällisyyskin palkitaan. Mikään parisuhde ei ole täydellinen, mutta täydellisyyttä hivotaan kun parisuhteessa on kommunikaatio, luottamus ja kunnioitus toista kohtaan kohdallaan sekä parisuhde sisältää riitoja :D<br />
<br />
Noh, se siitä, parisuhteen ongelma siis oli niin voimakas että se oli kokoajan läsnä, ihan joka paikassa missä olin ja menin.. kaikki muu on kohdallaan mutta se yksi asia kummittelee vieläkin mutta tiedän et se on selviämässä.. mietin yhdessä vaiheessa että onko se ongelma niin ylitsepääsemätön ettei suhde sitä kestä ja tämä päätyy eroon, mietin että miksi olen taas sopeutumassa tilanteeseen, hyväksymässä asioita joita miun ei pitäs hyväksyä vaan vaalia sitä että miullakin on oikeus vaatia jotain tältä suhteelta.. sisäinen ääneni kuitenkin kielsi miuta luovuttamasta ja hyvä niin. <br />
<br />
Olin mitätöinyt stressitekijöiden vaikutukset minimiin, jopa olemattomiin enkä huomannut että niitä kerääntyi liikaa ja tuolloin yksilölliset merkitykset kasvaa potentiaalisesti stressitekijöiden määrään nähden ja matematiikka jäi laskematta. hups.. romahdin, itkin puolentunnin välein, en vaan enää kestänyt kaikkea tätä enkä ymmärtänyt mistä se johtui. Ajattelin tänne takaisin muuttaessa että olenhan käynyt läpi elämäni suurimman ja tärkeimmän oppiläksyn, miksi ihmeessä enää joutuisin samaan tilanteeseen mitä olin ennenkuin täältä lähdin? <br />
<br />
Nyt kun vihdoin ymmärsin mistä tämä romahdus johtui, osasin tehdä asioille jotain.. Mie selvisin vähällä. Antamalla vaan itteni masentua, rypeä siellä pahassa olossa, vain maata ja tehdä sen mitä piti jotta henki pihisi eli syödä edes vähän, juoda ja nukkua. Kun tuli hetki että nyt haluaisin tehdä jotain mikä kiinostaa, aloin tekemään sitä... mutten kuitenkaan pakottanut itteeni tekemään mitää mitä en jaksanut. Jos en jaksanut hakea sitä tavaraa tähän sohvalle ja tehdä sitä tässä, en syyttänyt itteeni siitä etten jaksanut, annoin luvan olla väsynyt ja laiska. Unohdin inspiraationi ja kohta keksin jotain muuta miksi jopa jaksoin nostaa takapuoleni sohvalta.. Rakastan tätä sohvaa <3 tästä on tullu miun turvapaikka ja voimapaikka tässä kodissa :)<br />
<br />
Mutta jokaiselle toimii omat keinot. Miun masennus on luonteeltaan kroonista ja hallitsen sitä itse. Hallitsen sitä hyväksymällä sen että en ole niin täydellinen kuin haluaisin olla ja siksi en lähde masennuksen syvään kierteeseen mukaan.. myötäilen, mutta silti taistelen :)<br />
<br />
Niitä valopilkkuja tästä nousemisesta sieltä suosta ovat olleet ne että pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ennekuin voi hyväksyä toiset. On osattava rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa ketään muuta tai edes mitään muuta. Itseään rakastaminen on eri asia kuin itserakkaus, nähtävästi moni käsittää tämänkin asian väärin.. Osasin nämä asiat kilometrien päässä, miks en osannu täällä. Koska lähdin suhteeseen vanhoin ajatuksin ja siksi suhteen alussa koin että on liian aikaista aloittaa suhdetta. Olin väärässä siinä että oli liian aikaista, etten ollut oppinut vielä kaikkea jotta kykenisin suhteeseen.. vaan olin kyllä oppinut kaiken mitä oli opittavissa yksin, mutta se jonka miun oli tarkotus oppia, piti tehdä se toisen kanssa. Parisuhteessa olen joutunut opettelemaan samaan asiaan, riippumatta rakastaako toinen minua, hyväksyykö toinen minut kokonaan. Minun edelleen pitää hyväksyä itseni jotta pysyn tasapainoisena, oma hyvksyntäni ei voi riippua sitä hyväksyykö toinen minut. Opin myös sen etten voi ryhtyä ja olla suhteessa siksi etten voi elää ilman toista. Kuten olen sanonutkin sen ääneen: Minä pärjään yksin ja voin elää yksinkin, ilman sinua..... mutten sitä halua. En ole, onneni ei ole, riippuvainen sinusta, mutta rakastan ja haluan olla siun kanssa :D Se on vissi ero vaikkei sitä tähän sanotuksi saa niin hyvin, kuinka suuri ero se on :)<br />
<br />
Ehkäpä päätän tämän syvälisen keskustelun itseni kanssa tähän.. paljon on opittavaa ja kaikki tulee ajallaan sekä tarkoituksella <3</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-31047190529842368362011-10-18T00:52:00.004+03:002011-10-18T00:52:59.833+03:00Voi turhuuden tylsyys...<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Mitenkä osaakin olla taas niin mahottoman epätodellinen olo..<br />
<br />
Olo on taas energinen ja tahtois tehä jotain mut sit ko keksii mitä tekis, ni kaikki kaatuu siihen et kello on noin paljon ja naapurit nukkuu.. maalaaminen taas ois yks vaihtoehto mut siinä menee niin tuhottoman kauan,saate välineiden puhistamiset yms. etten viiti alottaa ku aamulla pitää herätä suht ajoissa. Muuten ei hyvät heilu ku on jottain luvannu äipälle ja ei sit pidäkkää sitä.. Tosin tuo lupauksen pitäminen pätee kyllä kaikkiin ihmisiin eikä vaan äitin kohalla..<br />
<br />
Ja sit ärsyttää tää tunne et ei osaa alottaa mitää uutta ja ku ideoita satelee, ni huomaa et mikää ei oo nopeeta ja mikää ei oo semmosia et vois jättää kesken ku haluaa nukkumaan, kun sen jatkaminen ei onnistu enää huomenna tai seuraavaks ku on aikaa. Kun kerran pääsee vauhtiin niin sitä on vaikee löytää uudestaan, kun nuo kaikki mitä teen on kuitenkin hetken mielijohteesta syntyviä ideoita ja niist on vaikee saada kii enää myöhemmin.. ja tää on ehkä turhauttavinta ikinä!(ehkä johtuen siitä et miun muisti on yhtä lyhyt ku kananlento ja voi siinä olla muitakin tekijöitä jotka siihen vaikuttaa, en oo vielä vaan keksiny et mitkä)<br />
<br />
Okei nyt alan jo oikeesti epäilee jotain adhd:ta itelläni tai ainakin jotain lievempää muotoo siitä. (onhan miun pojallakin adhd, miks ei miulla, mistä se pojalle ois muka sit tullu jos ei vanhemmilta?)<br />
<br />
Mut ehkä mie painun kiltisti turhautumisineni sinne sänkyyn ja koitan nukkua, jos siit ei tule mitään, palaan takas olkkariin miettimään pääni puhki mitä voisin tehdä :D<br />
<br />
Elämää suurempia kysymyksiä näin loppuun;<br />
Miks ihmeessä ihminen syntyy juuri sellaseks kuin on? ja miksi ihmeessä se on vaikeeta hyväksyy itsensä sellasena kuin on? Miks mie en esimerkisk vois joskus osata olla hiljaa, puhumatta, vaan hymyillä ja tarpeen vaatiessa aukasta suuni jos joku sitä vaatii? miks en vois osata olla semmonen kodin hengetär et arjen rutiinit ois nautittavia ja kuin vettä vaan? miks en vois olla virtuoosi tuolla keittiössä, edes puolet siitä niin ei ois vaikeeta jokapäivä miettii mitä hiivattia sitä tänään söis? laajempana kysymyksenä noi pari jälkimmäistä, miks ihmeessä mie en osaa mitään mistä oikeesti nauttisin ja oisin tyytyväinen osaavani jotain?<br />
<br />
Miust ois kiva osata jotain mistä ois tässä elämässä jotain hyötyy.. Osaan (itselleni yllätykseks et ai, mie ylipäänsä osaan ees jotenkin) piirtää ja jotenkin maalata, mut se homma on vasta alussa, joten ei nyt viel kiljuta niitä voitonriemuisia kiljahduksia että olen jossain hyvä... mut et onko siitä mitään valtakunnan hyötyy?? ei miusta tuu kuitenkaan mitään kuuluisaa maalaria joka tienaa tuhansia tauluillaan.. eikä se ole edes miun unelma. Tosin en edes tiedä mikä miun unelma on, tai siis tiedän. Laulajaksihan mie haluisin, mut niin moni muukin ja moni muu laulaa huomattavasti minuu paremmin.. mut se onkin miun mielipide.. Yksikin sano että miusta enää parempi on Sarah Brightman, eikä meidän lauluääntä tai tyyliä voi verrata edes mitenkän keskenään.. joten, siinä näkee että jokaisella on oma makunsa.. niinkuin kaikessa. Mut niiko to maalaaminenkin.. onko siitä laulamisen osaamisesta mitään käytännön hyötyä.. ei sillä laulamisella ruokaa taiota saate osteta jos et ole joku menestyvä artisti. alkajaisiks varmaan tartteis bänsin ja kun sitä en ole saanu tähän mennessä kasaan, enkä aio kauheesti asiaa elämääni tyrkyttääkkään, tai pakottaa jonku asian etenemistä. Koska jos joku on tullakseen, se ihan varmasti antaa vähintään merkkejä itsestään jos ei plopsaha postiluukusta sisään "valmiiksi katettuna illallisena", niinkuin sanonta kuuluu. niin edelleen.. haluisin saada päivittäin onnistumisen kokemuksia jostain osaamisestani, josta on oikeesti hyötyy jotenkin. <br />
<br />
Miten voikin olla yks ihminen hukassa oman elämänsä kanssa, kun ei tiedä mikä haluaa olla isona.. Olen 9 vuotiaan pojan osa-aika äiti, toivottavasti mahdollisimman pian saisin pojan asumaan miun luo. Ja olen kokeillut kouluja jo 3 eri alaa, joissa jokaisessa on koulu keskeytynyt miun tai jonkun muun ulkopuolisen tekijän takia. eli miulla ei ole edes ammatti ja täytän 30 perhana 2 vuoden päästä! Mie oon jo iso! miun pitäs tietää jo! ja miulla pitäs olla jo vähintään puolet mitä haluan.. jep..<br />
<br />
Mut silti, kaikista näistä turhauttavista ja masentavista ajatuksista huolimatta, miull aon yllättävän mukava olotila :D voi sitä joskus murehtia asioita masentumattakin ;)<br />
<br />
Jatkan päässäni sisäistä taistelua tulevaisuudestan makkarin puolella :) ehkä nää asiat kuitenkin vaan ratkee aikanaan, kun oon ite siihen valmis :) motto, jota unohdan itse noudattaa: "kaikella on tarkoituksensa ja kaikki tulee aikanaan, myös se tarkoitus jollekkin jo tapahtuneelle asialle" <3<br />
<br />
Kauniita unosia kaikille lukijoille <3 ja mukavaa huomista päivää :)</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-88654235319647937042011-10-14T02:54:00.000+03:002011-10-14T02:54:04.746+03:00Hiljaa hyvä tulee...<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
<br />
Ja kovalla äänellä sillontällön :)<br />
<br />
Tiedossa horoskooppeja alkuun (mikäli joku ei voi horoskooppeja ymmärtää eikä sietää et niistä puhutaan) ja miun epäonnnea loppuosasta joka on oikeesti jo miunkin ymmärryksen yli menny :D<br />
<br />Luin viimeyönä innoissani astrologisen horoskooppini, aattelin vaan silmäillä sitä mut oli niin paikkaansa pitävä ja hauskasti kirjotettu et eihän sitä 19 sivuista tekstiä voinu jättää kesken ;)<br />
<br />
Mutta oli se kyllä aika raakaa tekstiä.. Oon kyllä tiedostanu olevani ankara ja vaikee.. noh.. kauhee akka, varsinkin kun puhutaan parisuhteesta, mut kun kaikki ne miun viat kirjotetaan kansiin ja kirjoihin ja sen lukee kerralla alusta loppuun , tulee vähän sellanen tunne et eikö miussa ole mitään hyvää?? no ehkä kuitenkin kun miettii et miksi ihmeessä tuo ukkeli tuossa miun elämässä sitten vielä on vaikka olen alusta lähtien tiedostaen näyttänyt ne kaikki puoleni jota olen, vastaus saattaa löytyä siitä että hän ehkä sittenkin oikeasti rakastaa miuta ja hyväksyy miut sellaisena kuin olen? Mut kyllä mie sanon että oon tälleen jälkikäteen mietittynä asettanu kovan paineen alle omalla vaativuudellani ja hirveydelläni tuon miehen, sekä oman pikkumieheni.. mitä enemmän rakastan, sen pahempi akka miusta tulee esille ja tätä miun ehkä kannattas alkaa huomioimaan ja jollain muotoo ehkä "muuttamaan itsessäni" niin ei ois niin tukalat oltavat miun läheisilläni.<br />
<br />
Toinen mutta. Vaikka se olikin raakaa ja tuomitsevaa tekstiä niin silti en ota sitä itseeni ja lannistu siitä että olen kauhea akka jopa paperilla jonka joku muu on kirjoittanut minusta. Joku muu, joka ei minuu tunne, koskaan edes nähnytkään. Otan tekstin rakentavana palautteena ja pidänkin tuota tekstiä apuvälineenä kehittäessäni itsestäni pikkusen siedettävämmän ja paremman ihmisen kuin mitä olen nyt. Se mikä oli mukava huomata, oli että olen jo käynyt paljon niitä elämän läksyjä läpi joita merkkini mukana miulle on suotu. Eli ei ole enää pitkä matka siihen että miusta tulisi mukavempi.. Alunperinen ongelma on ollut se että olen miellyttänyt muita unohtamalla itseni ja takertunut suhteisiin menettämisen ja yksinäisyyden pelossa ja tämän läksyn olenkin käynyt läpi ja senkin tein tiedostaen. Olen aika ylpeä itsestäni että olen näinkin valveutunut omasta elämästäni ja itsestäni jotta olen tähänkin asti päässyt :) se läksy vaan teki miusta aika itsekkään ja kylmän ihmisen joka ei jaksa enää tuhlata vääriin ihmisiin aikaansa ja valitettavasti siihen ei jäänyt välimuotoa vaan joko ihmiset on miun kavereita tai ne joutuvat sinne mustalle listalle, jos sinne taas joutuu, joutuu tekemään paljonkin töitä sen eteen että pääsee takaisin "suosiooni" Nyt vaan töitä sen eteen että löytäisin sen välimaaston entisen minäni ja nykyisen minäni välistä. Kultainen keskitie, sanotaan. Miten sen löytäisi? :)<br />
<br />
NO tuon lukemiseen joudun uhraamaan vielä monen monta tuntia että pääsen siihen tavoitteeseen mihin haluan, mutta se ei minuu haittaa! Olen aina valmis siihen jotta miun ei taviis hävetä itseeni tai nähdä että satutan jotakin ihmistä sillä että olen minä.<br />
<br />
Tekstissä ei käsitelty pelkästään sitä aurinkomerkkiä, eli sitä normaalia horoskooppimerkkiä jonka kaikki tuntevat ja minä olen vaaka by the way :D luonteeseen vaikuttaa paljolti muutkin tähtitaivaan asiat syntymähetkellä kuin se aurinko. On kuumerkki, nousevamerkki, laskevamerkki, venus, merkurius, muut kivat planeetat ja tähän oli otettu vielä mukaan keskitaivas ja keskiyö.. olis iinä muutakin lisätty, mut arvatkaa muistanko? miusta todella mukava luettava pienellä huumorilla höystettynä. minuun se täsmäsi. Otettiin myös ukkelillekin analyysi, siinä oli joitain asioita joita ei tunnistettu hänessä, mut suurin osa täsmäsi. Siinäkin oli se että aina kaikki ei ole niin mustaa ja valkoista tähtitaivaalla (tahi elämässä) ja kuten siinä analyysin johdannossakin luki:<br />
"Jos tunnet syvää pettymystä jotakin merkkivaikutusta kohtaan tai et kerta kaikkiaan pysty löytämään<br />siitä itseäsi on kyseinen planeetta todennäköisesti voimakkaassa kulminaatiossa (aspektissa) toisiin<br />planeettoihin. Tietyissä tilanteissa nämä kulminaatiot voivat muuttaa käyttäytymismalleja lähes<br />päinvastaisiksi. Sopiva annos kriittisyyttä ja huumorintajua helpottaa ensiaskelten ottamista tällä<br />itsensä kehittämisen joskus vaikeallakin tiellä."<br />
<br />
Jatkan edelleen itsetutkiskelua ja tässä linkki jos kiinostaa ihmetellä mistä mie sen oikeen ostin. Tällä kertaa se oli joku tajous ja halpa kuin mikä, mut ei ne oo kauheen tyyriitä muutenkaan vaikka ei olisi tarjouksessa. <a href="https://www.astro.fi/astrologinen_tulkinta/luonneanalyysib?utm_source=insite&utm_medium=top_navi&utm_campaign=character_horoscope">https://www.astro.fi/astrologinen_tulkinta/luonneanalyysib?utm_source=insite&utm_medium=top_navi&utm_campaign=character_horoscope</a> <br />
<br />
Hypätään seuraavaan aiheeseen, tällä kertaa ilman luontevia aasinsiltoja ja lähden puhumaan tuosta otsikosta ja sen jälkeisestä lauseesta :D<br />
<br />
Nyt tän viikon kiukkuamisen ja masennuksen ja turhautumisen jälkeen sain vihdoin sohvani, 5 viikon odottelun jälkeen tänne.. se ei mennytkään kovinkaan sujuvasti ja nopeasti se prosessi. Tilasin sohvan 2 viikkoa ennen miun synttärijuhlia jotka olivat 24.9.. oli kiikun kaakun saanko sohvan siiheksi kotiin ja niinhän siinä kävi etten saanut. ukkeli kävi kyselemässä sitä 23.perjantaina ja sanottiin että ensiviikolla tulee. Seuraavalla viikolla sit kun ei heistä mitään kuulunut, kävin kysymässä perjantaina 30.pv jotta onko se missä tulossa se sohva. Sen selvittämiseen menikin tovi jos toinen ja sain puhelun ruokakaupassa ollessani jotta se menisi viikolle 45 eli marraskuun ekalle täydelle viikolle ennekuin saisin sohvan ja tarjottiin hitusen verran kalliimpaa, toista sohvaa, jonka saisin nopeammin, seuraavalla viikolla jo. no sen piti olla nyt tästä pävästä katsottuna viimeviikon keskiviikkona ja siihen oli sovittu kotiinkuljetuskin klo15. soittelin sitten liikkeeseen että kun ois pitäny tulla sohva ja kello on jo 15.30???? no siellä oli 2 pulmaa, sohva ei ollut tullut toimituksen mukana liikkeelle, eikä uusi varastopoika ollut huomannut miun tilauksen puuttuvan eikä näin ollen soittanu miulle heti aamulla kuten heillä on tapana menetellä tälläisessä tapauksessa. Noh, siellä sit joku "osaava" henkilö alkoi lupailemaan että voisin saada sohvan JO tämän viikon tiistaina, (tätä hetken ihmettelin päässäni että jos toimituspäivä liikkeelle on vasta ke niin miten se voi olla jo miulla tiistaina??) mutta kuitenkin pitäis saada se perjantaihin mennessä. OLTIIN KUITENKIN OTETTU JO VANHA SOHVA ALTA POIS VINTILLE!!!!! joka oli vielä ystäväin joka palasi Briteistä hetkeä aikasemmin ja oli tulossa sitä hakemaan.<br />
<br />
Keskiviikkona nyt sit soitin ja varmistin että onhan se miun sohva tullut ja olihan se, mutta enpä idiootti tajunnut sitten kotiinkuljetusta sopiessani että torstai on sekä 13.päivä että myös kansainvälinen epäonnistumisen päivä.. No oliko mitenkään yllätys että täähän ei vielä jäänyt tähän että saisin sohvan kunnialla kotiin..?? Koitti hetki kun liikkeen auto pärähtää pihalle. ite olin aamukahvia hörppimässä koomassa keittiössä ja pojat kantoivat sohvan osia sisälle. Divaaniosa oli muoveissa, mutta kuitenkin oikean värinen eli musta. Toinen osa purettiin muoveista jo autolla ja tuotiin pikkusen pienemmissä osissa sisälle, mutten sit tajunnu siinä pöhnässä mitään... KUNNES.... liikkeen mies oli häippässy autoon ja itse siirryin ihastelemaan sohvaa, MINUN UUTTA SOHVAA!! <3 ja mitä kävi?? no vittu ne toiset osat oli väärän värisiä!!!!!!!!!Beigejä!!?????? MISSÄ MINUN SOHVAN KAIKKI OSAT ON??? tässä kohtaa sitten huusin välillä ja välillä nauroin ja välillä olin ihan hiljaa kun en enää tiennyt miten päin ois pitäny olla. EI OLE VAAN TODELLISTA!!!! ja sit soitin rauhallisen puhelun (ihme kyllä kykenin vielä siihen) liikkeeseen ja sanoin ongelmani ja parituntia myöhemmin etsimisien jälkeen kaikki sohvan oikeanväriset osat oli miulla kotona.. HUOH! sit alko kasaaminen joka päätyi siihen että oltiin molemmat ihan hikisiä kun ei vaan tajuta aina näiden valmistajien logiikkaa miten nää oikeen piti kasata ja olihan siinä välissä meillä pieni perheriitakin (joka siis oli niinkin hurja kuin se että ukkeli piilovittuili yhdellä lauseella miulle ja se oli siinä. on tuo mies vaan hyvä siinä, mut ei se useesti sitä teekkään, joten siksi kutsun tätä perheriidaksi :D)<br />
<br />
NYT ISTUN UUDELLA HIENOLLA SOHVALLANI TYYTYVÄISENÄ!! :D kyllä se ihminen osaa olla pienistä asioista onnellinen kun vaan joskus näkisi ne pienet asiat :D mutta pakko kysyy... miks miulle käy aina näin??? 30. päivä myös jäi autokorjaajalla saamatta varaosat jotka ois pitäny vaihtaa autooni, ja koko synttäriviikon oli miun polttamat tupakat, tai siis sen kokoset röökiaskit loppu joita normisti käytän. Siis joka paikasta! ja kaikissa se perkeleeeeeeeen TOIMITUSVIRHE!!! mie en tilaa enää mitään mistään :D sen saa tehdä joku muu niin ei tuu sitä toimitusvirhettä xD<br />
<br />
Voin vaan kuvitella kuinka pitkä tästä kirjottelusta oikein tulikaan, mutta se olen minä, ei enempää eikä vähempää. Paljon voisin vielä kirjottaa mut ehkä mie säästän lukijoita sen verran :D jos siis edes tätä kukaan käy lukemassa. Jos siis käy niin saa sitä sinne kommettikohtaankin raapustaa jotain ;)<br />
<br />
kiitos ja kumarrus, nyt painun yöpalalle kun ilta meni jo ja painun pehkuihin.. viikonloppuna tiedossa pikkumiehen kanssa oleilua kun poika pääsee taas äitin luo kylään <3</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-9791116591261848972011-10-13T01:43:00.002+03:002011-10-13T02:07:57.996+03:00Oppia ikä kaikki :D<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Miuta jäi nyt ihan hirveesti vaivaamaan se että olenko oikeesti niin tyhmä etten ymmärtänyt yhtään mitään siitä miun kamerasta ja aloinhan mie ymmärtämään.. Tää lause ei nyty toimi eikä kerro alkuunkaan sitä mitä miun piti sanoo xD Siis aloin ymmärtämään mistä tyhtmyyden tunne tuli.. öö.. sainkohan nyt sen silleen sanottua että edes itse ymmärsin xDD no kuitenkin siiiiiiis: Ensin kauheen kiukuntäytteisen kohtauksen jälkeen rakas ukkelini tuli rauhallisen luonteesa kera ja otti kameran.. olen siis tyhmä tai tumpelo tai sitten vaa kärsimätön koska ukkeli sieltä kamerasta ne olevinaan säädöt löysikin.. tosin tähän on taas pakko sanoa ylpeänä että kärsivällinen ja perusteellinen ukkoni otti asioista pikkasen enemmän selvää ja kävi ilmi että vaikka siellä säätömahdollisuudet onkin, ne ovat erittäin rajoittuneet ja kamera soveltuu oikeestaan ainoastaan maisema kuvaukseen, sisätiloissa tai hämärissä paikoissa kuvaamiseen se ei sovellu niin alkuunkaan. <br />
<br />
Noh.. en olekkaan ollut alunperinkään tyytyväinen tuohon kameraan. a) sain sen lahjaksi. Miulla oli jo kamera joka oli tarpeeksi hyvä miun käyttöön sillä hetkellä koska en niinkään kerennyt pikkumiehen takia kuvaamiseen keskittyä, miksi ihmeessä hommata miulle toinen?? b) jos ostan kameran, ostan suoraan sellaisen joka pystyy vastaamaan odotuksiani kamerasta vaikka sen käyttöä pitäisikin opetella tovi jos toinen. Otan selvää, jos en itse osaa ottaa selvää, kysyn sellaiselta joka osaa miulle asiat selittää niin että minäkin ymmärrän ja tuolloin saan sellaisen tuotteen jota olen halunnutkin vaikkei alan termistö olisikaan alunperin ollut hallussa. c) Kun kuitenkin sitten sain tämän kameran niin pakkohan sitä oli käyttää, olihan se kuitenkin uudempi ja olevinaan parempi kuin edellinen. Äiti-ihmisenä arvostinkin silloin enemmän videokuvauksen ominaisuuksia jotka onkin saanut kehuja noiden arvostelujen mukaan, kuin myös sai miultakin. JA se oli lahja. kuka nyt haluaa tuottaa pettymystä lahjan antajalle? .........Mutta... mitä enemmän tuo kamera tuli miulle tutuksi, sen paskemmaksi se mielessäni muuttui. Jos on olevinaan niin automatisoitu, tyhmällekin soveltuva kamera niin miksi se ei sitten ottanut silti sellaisia kuvia kuin halusin ja nyttemmin käsitin että se ei vaan ole mahdollista. Minun pitää siis opetella itse säätämään sen kameran kanssa niin että olen tyytyväinen. Noh sitten tosiaan päästään edellämainittuun asiaan eli: huomasin kameran olevan paska eikä auta minuu kuvaamisen salojen opettelussa niin alkuunkaan joten se haudattu kameranhankinta unelma on nyt kaivettu takaisin ja nyt todellakin päätin että hommaan oikeesti sen järkkärin joka on sitten herkempi niille kuvaajan tekemille virheille, jolloin ei voi enää kameraa syyttää.. tuhansia euroja en kuitenkaan ole syöttämässä kameraan ennekuin olen varma että oikeesti tää luupää oppii mitään siitä hommasta. Eipä jää vituttamaan, on se satasia maksava kamera kuitenkin eri kuin tuhansia.. (ja uskoisin miulle riittävän laadukas satasia maksava, ettei nyt ihan sikaa säkissä osta siinäkään tapauksessa) Eli ei muutakun opettelemaan lisää; alan termistöä ja lukemaan kameroiden arvosteluja ja punnitsemaan vaakamaiseen tapaani mikä se olisi minua tyydyttävin vaihtoehto paras. <br />
<br />
Josta päästäänkin kätevästi taas kerran horoskooppeihi.. ostin (oli tarjouksessa) astrologisen luonneanalyysin itsestäni. nyt sitten alan vaan opiskelemaan tuota 19 sivuista analyysiä kera syntymäkartan ja merkkiselityksien, niin miusta tulee taas viksumpi xDD voih, kun miusta saiskin viksumman xDDDDDDDD<br />
<br />
Lähinnä ostin sen siksi, on hyvä opetella tuntemaan ittensä ja hyväksymään ittensä sellasenaan kuin on ennekuin voi odottaa sitä muilta, siinä samalla oppii asioita, kuten saa selityksia joillekin asioille kuinka itse käyttäytyy juuri niin kuin käyttäytyy, joskus jopa typerästikin, ainakin miun tapauksessa.. olen kävelevä vitsi.. ja jospa siinä myös samalla kun selviää syy käyttäytymisilleen, oppii niistä muita ärsyttävistä asioita eroon jotka itse tiedostaa, muttei ole osannut asioille tehdä mitään.. ehkä?? mutta tuokin vaatii paljolti sitä että uskoo horoskooppeihin.. tai edes haluaa mielenkiinnosta niitä katsastaa.. no mie uskon, leimatkaa hulluks, what ever :D<br />
<br />
<br />
Eli seuraava blogipäivitys oletettavasti onkin sitten vaan idioottimaisia oivalluksia itsestäni astrologian näkökulmasta xDD (eikä tää vielä mitään, oottakaa kun alan puhuman parantamisesta, energioista, rakkaudesta ja enkeleistä xDD okei ehkä mie en ihan kaikkee tänne kirjota, johan joku luulee minuu ihan seinä hulluks ja soittaa valkotakkiset :D) <br />
<br />
oikeen kauniita unia kaikille, siellä on kuu nousemassa vai joko se on jopa täysi joten oikeen mukavia unettomia hetkiä kaikille kuuhulluille :) Minä kiitän ja kuittaan tältä yöltä *sydän*</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-48794718848034304982011-10-11T21:03:00.000+03:002011-10-11T21:03:24.509+03:00Kun päivät vaan valuu hukkaan<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">
Miten voikaan ihmisellä olla näin halvatun saamaton ja turhautunut olo?<br />
<br />
No, mutta sainpahan ainakin ulkoasua täällä muutettua ja sain vaihdettua taas profiilikuvaa tuolla naamakirjan ihmeellisessä maailmassa. Kertokaa jos on jotain valittamista ulkoasussa, kuten ei saa luettua tekstiä (onko se nyt sit mikään katastrofi?) tai värimaailma riitelee keskenään tms. vaihdoin myös asetuksia jotta ihmiset jotka ei omaa tiliä tai profiilia tai mikä se nyt sit nimikkeeltään onkaan, täällä, pystyy kommentoimaan.. löysin sellaisenkin kohdan vahingossa täältä xDD (joo olen hieman tyhmä näiden ah niin ihanien internetin ihmeellisen maailman koukeroiden kanssa) miks ihmeesä tehdään kaikki näin vaikeesti et tavis (lue: tyhmempikin, kuten minä) ihminen ei osaa käyttää ? :D<br />
<br />
<br />
Noista kuvita nyt sit tulikin mieleen..<br />
En hirveemmin viihdy linssiludena, mut oishan se ihan kiva jos joskus miustakin ois ohimennen otettuja kuvia jotka ois oikeesti julkasukelposiakin, oon aika tyytyväinen tuohon viimesimpään profiilikuvaan, joka on jo huima suoritus että ollaan saatu edes yksi kunnollinen yhteiskuva minusta ja ukkelista, mut.. <br /><br />Tupareista otetuista kuvista näyn kahdessa kuvassa. Ekassa kumartuneena eteenpäin, joka on siis otettu parvekkeelta ikkunan läpi, ja joo, onhan se kiva ihailla omia tissejään et onko ne oikeesti kasvaneet niistä rusinarukkasista tollasiks (erottamattomina kavereina tullut mukana maha ja jenkkakahvat)... toisessa kuvassa keskustelen siskon kanssa ja ne 17 kaksoisleukaa näkyy vallan karulla tavalla, not nice.. at all. jep. en vaan siis ole kuvauksellinen. Kait siellä löytyy jotain hyviä kuvia miustakin, kunhan ihmiset vaan jaksas toimittaa niitä kuvia miullepäin, mut miun kameraan en vaan kertaakaan osunut kunnolla.<br /><br />Synttärit.. noh.. .........niin, siis miun synttärit... KATOPPA KUMMAA! ei yhtään kappaletta kuvaa minusta!! eiku!!! näkyy yhessä kuvassa miun sääristä puolet ja synttärilahjavillasukat!!! <br />
öööööö... siis niin, edelleen ne oli synttärit, jolloin useemmiten kuvataa kavereita synttärisankarin kanssa ja plaaplaaplaa, mutta kattokaapa kun mie en ole normaalia ihmistä nähnykkään joten miun elämäkään ei ole nähnyt normaalia, saate synttärit.. joten kuvissa näkyy vaan miespuoliset vieraat (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ja nekin istuu tyyliin tietokoneella. Onko tylsempää olemassakaan kuin kuvata ihmisiä tietokoneella istumassa? täh. jep joo ja joko nyt saa huutaa kiukun ulos? Siskon kamerassa kuulema löytyy muutamia kuvia miusta kuten "minä istun baarin vessassa", "minä poseeraan maailman eniten kännissä, itkuisena" ja muita hauskoja ällötyksiä ja niitäkö miun pitäs julkasta? joo en. Ja siis meillähän OLI pukeutumisteema joka kauheen hienosti toteutuikin, eipä vaan kauheesti sitä tullut dokumentoitua..<br />
<br />
No nyt sit miun syttäreistä 2 viikkoa eteenpäin, siskon synttärit. pukeutumisteemana oli 80-luku, ja sekin toteutui mahtavasti. Sieltäkin otettiin kovasti kuvia, missäpä miun kamera oli? no laturissa tietenkin (pitempään kuin olisi ollut tarvis) ja kun se vihdoin oli käytössä, kamerasta löytyykin sit tasan 3 kuvaa tuntia ennen lähtöä baariin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-w43IaOrLm-c/TpR4UOCVjeI/AAAAAAAAAS8/_EdkI0d89qM/s1600/DSC03830.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://2.bp.blogspot.com/-w43IaOrLm-c/TpR4UOCVjeI/AAAAAAAAAS8/_EdkI0d89qM/s320/DSC03830.JPG" width="320" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
kuvassa siis metsästän vielä meikkejä pärstää varten.. "kehuttiin" minuu baarissa madonnaksi xD aika suuri kohteliaisuus sinänsä, koska en itse mielestäni ollut lähellekkään sitä saate tällä rungolla edes xDD reps.. kaikinpuolin oli mukava ilta. Edelleen ihmettelen sitä et miten oon ton näkösenä kehannu baariin lähteä :D mut.. kun kerran pukeudutaan niin pukeudutaan sitten kunnolla :D<br />
<br />
<br />
Takaisin aiheeseen, tässä siis toinen niistä kuvista joka miusta löytyy omalta kameraltani, toinen on se yhteiskuva ukkelin kaa jota en täällä kaikkille julkaise ilman ukkelin lupaa ja siinä kolmannessa kuvassa on työkaverini, yksin.<br />
<br />
ja tässä vaiheessa taas kerron mitä suurin osa ihmisitä ajattelee, tai ainakin oletan niiden ajattelevan.. KATKERUUTTA ILMASSA KENTIES? no joo on, myönnän. oishan se kiva että ois kuvia muistona noinkin mukavista bileistä enemmänkin kun sen tietää ettei niiltä muilta niitä kuvia saa todennäkösesti koskaan vaikka kuinka siinä pienessä hiprakassa luvataan että joo tietenkin mie lähetän nää siulle sit mailissa tai jotain vastaavaa! Paskat sanon minä. Tyhjiä lupauksia on kuultu ennekin ja ne ei koskaan näytä loppuvan.<br />
<br />
On tällä katkeruudella omat syynsäkin taustalla mut se olkoon miun ihan oma asiani koska asiaan liittyy muutakin kuin minä itse ja ajattelutapani.<br />
<br />
Kukkaruukusta aasinsiltaan... koitin tuossa tutkiskella tuota miun paskaa pokkariani ja totesin että tuo on a)paska tai b)minä olen tyhmä, enkä ymmärrä mistään mitään.. sanottiin että noissa pokkareissa ois säätömahdollisuudet että oikeesti sais suht hyviä kuvia jopa niilläkin, olosuhteista riippumatta, mutta enpä minä löydä/ edes ymmärrä puoliakaan nimistä ja lyhenteistä joita tuolla on, joten voin siis virallisesti haudata järkkärin hommaamisen, kun tuotakaan härpäkettä osaa käyttää. Tarviisin edes jonkinlaista apua että joku selittäs jotain, ja yks ihminen onkin keneltä voisin kysyä, joka miun näkökulmasta ainakin osais neuvoo ja jolla ois oikeesti sitä tietoakin, mut en vaan kehtaa vaivata, eiköhän hänellä näitä kysyjiä ole ihan riesaksi asti. Joten jos en osaa, enkä opi itse niin minkäs sille enää voi. <br />
<br />
Huomasin muuten että eilisen/yöllisen avautumisen jälkeen oli suht kevyt olo.. taitaa se kirjottaminen kuitenkin auttaa, mut ei se siihen auta kuitenkaan että joudun edelleen painimaan omien ajatuksien kanssa yksin, saman näkökulman kanssa ja se ongelma ei sinänsä häviä mihinkään. Oon aika pitkälti tottunu ratkomaan asiat puhumalla ja kuuntelemalla toisten ihmisten mielipiteitä ja tällä hetkeltä miulta puuttuu se best friend jolle puhua. Aikaisemmin oli eräs, joka meni sittemmin naimisiin, siihen tuli toinen tilalle, tai oikeastaan kaksikin. Toinen jäi pääkaupunkiseudulle ja yhteydenotot vaan väheni ja toinen on miun ukkelina. Kaikki siis oli miehiä. Nyt on pari naispuolista ihmistä aika likelle sitä ystävyyttä joka oli joskus, mutta kun niiden näkökulmat on naisten, ei niinkään miesten. möh. ei se ole sama asia. :(<br />
<br />
Taas tuli aika kiukun ja katkeruuden kyllästyttämä ja synkän olonen kirjotus.. jospa tää tästä kohta kun tää pimeys helpottaa lumentulon myötä. Miksi sitä odottaakin kauheesti syksyn tuloa mutta kun se on siinä, niin se vaan pahentaa oloa. Alkuun kynttilät ja hiljaisuus, tuuli ja sateen ropina vaan rauhottaa mieltä ja kun kerkeet juuri ja juuri nauttimaan siitä sen hetken, niin se olotila muuttuukin syväksi pahaksi oloksi joka vaan väkisin koittaa päästä ulos tavalla tai toisella?<br />
</div>
IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-38809810932072369552011-10-11T00:43:00.000+03:002011-10-11T00:43:47.290+03:00Paha, paha päivä...<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">On jo pari päivää ollu vahva fiilis siitä et pitäs itkee mut ei oikeen tiiä miks, enkä kyllä oo vieläkään itkeny, mut alkaa pikkuhiljaa muodostuu se paha olo ajatuksiks ja koitan sitä nyt sit sanoiks vääntää.. saa nähä tuleeko siitä mitään.<br />
<br />
Mie tarviin elämältäni jännitystä ja muuttuvuutta, jokainen päivä ei saa olla samanlainen ja sellanen miun elämästä on tulossa. Valitettavasti jos tässä maailmassa tahtoo pärjätä niin on pakko käydä töissä ja pakko pitää ne rutiinit. No niitä on ja liiiiiiikaaaaaa!!!!!! no nyt sit kun just kerkes tottua työntekoon, aloin sairastelemaan. Vaikka tahtoisin käydä töissä niin vittu keho riitelee miun kanssa ja en pääse töihin ja sitä kautta en saa rahaa, eikä miulla ole koskaan varaa toteuttaa yhtäkään miun unelmaa mitä oon koskaan miettiny.<br />
<br />
Moottoripyörä.<br />
Rakastan sen kyydissä olemista, rakastan sitä vapauden ja elämisen tunnetta kun kyydissä istuu. Valitettavasti miulla ei ole korttia ja perhe-elämä syö sitä enemmän rahaa mitä sitä tulee niin ei pihiydessäni ole ollu varaa maksaa jotta voisin edes joskus tutun pyörää edes kokeilla.. eli en tiedä miltä tuntuu ajaa. Niin.. se raha.. vaikka saisinkin kortin niin ei olisi koskaan varaa ostaa pyörää, edes varusteita en ole saanut hankittua (no ehkä hyvä, tää paino tuntuu vaan nousevan siitäkin että oon saanu 10 kiloo lisää vuodessa, joten tuskin mahtuisin edes niihin kun joskus saisinkin hommattua pyörän) saati pitää sitä pyörää kaikkine vakuutuksineen päivineen.<br />
<br />
Sello.<br />
Haluaisin kovasti aloittaa taas sen soittamisen, omassa kotona, tai edes bassoa kokeilla. Mutta tällä hetkellä miulla on 3/4 sello joka on miulle pieni, kun jonkun tietyn otteen opettelee vielä kasvuvaiheessa niin pienellä sellolla on vitun vaikee soittaa kun käsi menee kokoajan ylemäs (ei auta piikin nosto) ja soitto menee alavireiseks. Joten tarviisin kokosellon. jep ja ne maksaa. taas (voisin copypastettaa) en pihiydessäni vaan osta sitä. Bassoa en taas myöskään pihiydessäni osta, koska en tiedä osaisinko sitä soittaa ennekun pääsisin edes sitä kokeilemaan, mutta kellään ei näytä olevan ylimääräsenä sitä tai edes niin että pääsisin edes kerran ottamaan sen syliin ja kokeilemaan edes sen hetken. Tottakai aina maksan jos jotain hajotan mutta kun ei edes sen vertaa löydy niin se on sit haudattu, en siis siksikään käy katsomassa bändejä livenä koska siellä lavalla on kaksi asiaa jotka olis miun unelma. Basso ja laulu.<br />
<br />
Laulu.<br />
Noh siitä päästäänkin siihen laulajan uraan kätevästi aasinsiltaa pitkin.. Tahtoisin ehkä eniten laulaa, sitä rakastan ja mielestäni olen suht hyvä mutta kehuista huolimatta en luota kykyihini kuin juuri sillä hetkellä kun se mikki on siinä nenän edessä. (joo karaokea, säälittävää, tiedän.. missä muuallakaan sitä voisi päästä kaikista lähimmäs unelmaansa?) tai sitten vaikka luottasinkin niin en halua kehua itseäni. Jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä siitä sit jos joskus kuulee. Ihailen laulajia jotka eivät ole muuta kuin omia itsejään siinä lavalla, tuovat sen tunteen lauluun ja välittävät sen ihmisiin, ovat nöyriä sen suuren suosion ja yleisön edessä (siks ehkä menee yli hilseen nää kusinoussutpäähänrokkarit vaikka musiikki olisikin ehkä hyvää). Sitä minäkin tahtoisin. Olla nöyrä ja oma itseni ja laulaa.<br />
<br />
"Viimeisin" villitys joka laukas tän alakuloisuuden ja katkeruuden.<br />
Valokuvaus.<br />
Olen pikkutytöstä asti tykänny olla kameran toisella puolen, ottamassa niitä kuvia. mut siihen ei oikeen ole köyhästä lapsuudesta johtuen ollut mahdollisuutta.(onhan meillä ollut filmikamera, halvin mahdollinen jossa ei saanut edes valita ottaako ilman salamaa vai salaman kanssa) Eikä varmaan tulekkaan. Ei näillä tuloilla. Ainakaan uutta. Kovasti haluisin opetella ja haluisin olla jossakin hyvä. Edes jossain...(suvussa on taipumusta taiteelliseen puoleen valokuvauksenkin saralla, miks en minäkin? mut...)<br />
<br />
Mitäs sit kun olen hankkinut kameran (mikäli koskaan sellaisia rahoja saan) ja en opikaan sitä kaikkea mitä haluisin oppia, myönnän kuitenkin aivojeni kapasiteetin olevan rajoittunutta ja se vastaanottaa vain tiettyyn pisteeseen uutta tietoa ja se jää siihen, enkä vaan opi vaikka kuinka haluisin? Mitä jos tässäkin hommassa käy niin etten vaan tähän luupäähän saa mahdutettua mitään, eli en olekkaan mikään luonnonlahjakkuus niinkuin muut? Myyn kameran reilusti alihintaan pois, mitä se hyllyssäkään tekee pölyttymässä? eli taas tulee se pihiys ja jätän kamerahaaveet pois koska näillä tuloilla miulla kestää ikuisuus saada koko rahaa kasaan, ainakaan täysin uuteen. mielummin pidän huolen että pojalla on se mitä se tarvitsee hyvään lapsuuteen, kuten puhtaat ehjät vaatteet, luistimet, polkupyörä ja muut härpäkkeet, jotten saa katkeruutta itse osakseni myöhemmässä vaiheessa että olen ollut itsekäs ja ostanut itselleni kameran ja venyttänyt centtejä ruuan ja muun tarpeellisen suhteen.<br />
<br />
Ihmiset sanovat minuu itsekkääksi. miksi? varmaan siksi koska en kerro kaikkea mitä haluaisin ja mitä jätän tekemättä, mitä kaikkea ajattelenkaan ja mitä kaikkia myönnytyksiä teen elämässäni joista ihmiset ei tiedä, koska eivät lue ajatuksiani. Haluaisin kaupasta ostaa itselleni vaikka suklaata, (jos olen menossa paikkaan jossa on loput perheestä ja söisin sen niiden nenän edessä) ostan sellaista suklaata josta voin antaa kaikille (ukkelilla on kuitenkin allergiat), tai sitten sellaisen suklaan jota en itse syö mut toiset pitää ja tiedän molempien miesten ilahtuvan kun tuon heille vaikkapa kismetin. Isomman varsinkin, pikkumies nyt kiljahtelee riemusta melkein mistä suklaasta vaan. Tämä oli siis esimerkki jos kirjoitin kauheen epäselvästi. Saan hyvän mielen kun saan ilahduttaa rakkaitani. Mutta taas unohdan itteni. noh sellainen olen ja turhaan minä tässä valitan kun itehän mie ratkasuni teen. <br />
<br />
Tästä taas päästään narsismiin.. aihe, joka on tupsahdellut tässä kuukauden aikana aika moneen otteeseen esille. Jokaisesta ihmisestä löytyy narsistiin sopivia piirteitä, mutta jos et ole itse (jolloin et kyllä tajua olevasi narsisti) tai et ole tavannut sellaista, et tiedä, että se on jotain aivan muuta kuin mitä olet joskus toista ihmistä haukkunut narsistiksi. Kaukana siitä. Jos et löytäisi narsistin piirteitä, mitä tuolla netti on pullollaan erilaisia kuvauksia narsistista, kannattaisi ehkä huolestua. Koska jokainen ihminen on jollain tapaa itsekäs ja jokainen ihminen jollain tapaa hyötyy toisista ihmisistä, siksi luodaan sosiaalisia kontakteja jotta hyödyttäisiin, mutta tässä tapauksessa se on puolin sun toisin... toisin kuin narsisti ei anna mitään mutta ottaa kaiken mitä irti saa. (korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta tälläisen kuvan itse olen itselleni muodostanut) Jos ihminen ei ole itsekäs, hän unohtaa itsensä ja elää muiden elämiä ja kun koittaa se päivä kun tämä ihminen tajuaa niin tehneensä, alkaa jumalaton kiriminen takaisin päin mitä on sen, esimerkiksi 40 vuoden aikana menettänyt, kun ei ole tehnyt mitään mitä olisi itse halunnut, eikä välttämättä ole edes tiennyt mitä haluaa. Aika säälittävää.. siis se että oikeesti liian moni ihminen unohtaa itsensä.. aivan liian moni.. okei, ehkä mie en oo ihan täysin unohtanu itteeni jos tällästä ajattelen tai osaan kirjottaa.. huoh.. johan tässä itekkin menee päästään sekasi että kuka oikeesti olenkaan.. ??? heh :D<br />
<br />
Joo ja tässä kohtaa voin itse sanoa sen, miksi muilla alkaa kiehua sappi, että miun teksti alkaa olee ristiriitanen. Puhun toista mut elän itse täysin päinvastoin mitä neuvon tai puhun.. jepjep.. se on vaikee olla minä. Mut eipä niitä kovin konkreettisia neuvoja ole sadellut, tukea jolloin sitä oisin tarvinnut.. osittain saattaa johtua siitä etten jaksa enää valittaa, koska tarpeeksi kauan ihmisiä ei ole kiinnostanut. Enkä osaa olla ystävä.. tai siis osaan olla ystävä mutta miusta on todella vaikee puhuu kelleen kun on pahin olo.. en siis osaa pitää muita ystävinä? Kun on tottunut pärjäämään yksin sen 20 vuotta niin sitä on vaikee enää puhua ja edes ymmärtää että on olemassa ihmisiä jotka oikeesti kuuntelee ja yrittää ainakin auttaa. Tosin suurimmaksi osaksi ongelmista mitä oon käyny läpi, on ollu sellasia kuten että kukaan muu ei vaan voi tehdä miun puolesta asioita paremmin tai päättää miun puolesta mitä elämältäni haluan.<br />
<br />
njääääh.. nii siis taas katos sit ajatus.. palatakseni siis alkuun, haluan elämältäni elämää enkä sitä oravanpyörää ja rutiineja, mutta valitettavasti tässä maailmassa tarvii rahaa jos haluaa toteuttaa jotain sellaista milloin tuntee olevansa elossa ja joskus onnistuvansakin.<br />
<br />
Ja joo.. minuu ollaan puoliks pakottamassa Idolsiin.. jepep.. kiinostaa ku .. kilo kiviä. Ainakin tällä hetkellä. Oon jo ensimmäisellä kaudella siellä käyny kokeilemassa, tiedän et oon kehittyny siitä hurjasti mutta ku tiiättekö.. en oikeen usko että yltän siihen tasoon mitä oikeesti tuo ohjelma vaatisi, saate alunperinen ajatus on ollut. Miksi menisin arvosteltavaksi ja kadottaisin sen viimeisenkin kipinän laulaa edes kotona sieluni kyllyydestä kun ainakin vielä nautin siitä että niin voin tehdä?<br />
<br />
Lukekaa rakkaat nyt oikeesti ja uskokaa minuu, miulla ei vaan riitä pokka tehä mitään suurempia liikkeitä tavoitellakseni unelmiani, jos olette jo matkalla, saatte tehdä mitä haluatte niin olkaa perkele onnellisia oikeesti! Elämä heittää niitä esteitä jokatapauksessa eteenne, mut jos teette mitä tykkäätte tehdä, ne esteet on huomattavasti helpompia ylittää kuin se että ihminen vaan ei osaa olla niin rohkea ja tehdä jotain elämällään. Tein jo ja se valinta toi miut takas alkuun.. kärsimään sitä vanhaa samaa.. eli jotain jäi oppimatta edellisellä kerralla..<br />
<br />
Loppuun kysymys: käsi ylös kuinka moni uskoo että "sielu" kiertää kehää ja syntyy uudelleen maanpäälle? vai riittääkö että eläessään tekee tarpeeksi monta kertaa samat virheet?<br />
<br />
sellainen paha päivä miulla, mites teillä? ;D</div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-69702487855430312872011-10-04T18:58:00.000+03:002011-10-04T18:58:49.497+03:00Endless rollercoast<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">Enpä ole vielä saanu aikaseks muokattua ulkoasua, enpä muutenkaan paljoo mitää, mut sit kuitenkin vaikka ja mitä.. voih kun elämä kerrankin ois rauhallista, tasasta ja aikaansaavaa edes yhden päivän, mutta näin Vaakana voin vaan todeta 28 vuoden jälkeen että tuskin sellaista päivää koskaan tulee olemaan... mutta pysyypähän elämä mielenkiintoisena, jos ei itellä niin ainakin kanssaeläjillä xD<br />
<br />
ja teinpä jotain taas nopeine sormineni että kerkesin julkaisemaan edelläkirjoitetun kappaleen, ennekuin on kokonaan valmis xDD olen minä taas taitava, tosin eipä varmaan kukaan kerkiä sitä lukea ennekuin saan tän valmiiks.. mistä minä sen tiiän :D<br />
<br />
<br />
Aamu alko heräämällä maailman suurimpaan vitutuksen aiheeseen eli JOKU PERKELE JYYSTI JOLLAIN PERKELEEN PORALLA JOSSAIN JA TÄYSIN VÄÄRÄOPPISESTI!! jos se oli tuolla a-rapussa (asumme siis c-rapussa) olevan kosteusvaurion korjauksia niin eipä ole kovin hääppösesti äänieristetty tämä murju.. huoh! Tähän voisinkin linkata miun suosikkisivut, jolle ei voi muuta kun sanoo AAMEN! :D saa kyllä maailman mahtavimmat naurut kun joku raivoo vitutustaan blogiin (voisi siis olla minä xD) <br />
<br />
<a href="http://vitutusmaximus.blogspot.com/">http://vitutusmaximus.blogspot.com/</a><br />
<br />
Jäinpä sit silmäilemään tuota ja aloin käkättää silmät vedestä täyttyen xDD oikeesti.. ei voi ketään vituttaa noin paljoo (okei, myönnän, nii minuukii :D) ja sit ko vielä tuo kirjotustyyli osuu miun nauruhermoon niin täydellisesti xDD<br />
<br />
Sen jälkeen sain taas tunnetilan edellisistä 7 vuodestani kun pojan isä tuli käymään kahvilla ja päälle napsahti rooli jota olin, ihan oikeasti OLIN ollut joskus ja sainkin mainintaa tuosta hetkellisestä "muutoksestani" ukkelilta, ja hyvä niin, olin kyllä tehny saman huomion itekkin, mut tunneihminen kun olen niin, hankala niin syvälle juurtuneista asioista on päästä eroon ilman ulkopuolisen "apua"<br />
<br />
Sit tuli kylään kaveri joka on vaan loistava, murre on mitä parhautta ja siihen päälle ne jutut :D maailman iloisin ja aurinkoisin JA EHDOTTOMASTI rauhallisin/tasapainoisin (myös henkisellä tasolla) ihminen jonka oon ihan vähään aikaan tavannut :) jotenka olotila muuttui oikeen lepposaksi ja aurinkoiseksi :)<br />
<br />
Nyt jo alan itekkin epäilemään miun mielenterveyttä xDD mut joo sellanen mie olen. Otan tunnetiloja kauheen herkästi muilta vastaan ja moni asia vie miut menneisyyden tunnetiloihin huomaamattani vaikka olevinaan olen ne asiat käsitelly.. Olen siis hullu :D onnellinen ainakin tällä hetkellä, sellainen xD<br />
<br />
sit tuli tyhjä olo :/ ukko ja kaveri häippäs ja samalla hävis sohva olkkarista :( missä mie nyt dataan ja kerään voimia seuraavaan koitokseen; otanko jonkun neulomuksen jota alan väsäämään vai jatkanko maalaamista? kun kovasti syyttävänä tuijottelee minuu tuossa kuivuneena "jatka minua"! no pimeimpään nurkkaan iskin sit itteni ja linnottauduin sinne dataamaan.. ilmeellä "I will take over the world!" NOT!!!!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="http://2.bp.blogspot.com/-xnKoqEgSSdY/TosshbNX0ZI/AAAAAAAAAS4/wSJQb5WkMpk/s1600/DSC03825.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="http://2.bp.blogspot.com/-xnKoqEgSSdY/TosshbNX0ZI/AAAAAAAAAS4/wSJQb5WkMpk/s320/DSC03825.JPG" width="320" /></a></div><br />
<br />
Joo, tänään on erittäin levoton päivä ja kaikki lentelee ja sinkoilee kuin pingispallo seinästä seinään :D mökkihöperyyden oireita kun on jumettanu sairastamassa kotona.. möh.. nauran jo itelleni täällä tippasilmässä kun oon ihan sekopääpäällä tänää :D (onko tuo sana? xD)<br />
<br />
kovasti siis ajatuksena olisi ollut kirjottaa tänään horoskoopeista, koska ne on tänää seurannu minuu jokapaikassa.. ja myös rakkaudesta. VOIH! tuo iänikuinen siirappinen aihe, mutta ajattelin lähestyä sitä toiselta näkökantilta mut todennäkösesti miun kannattaa aiheesta tehdä ihan oma kirjoituksensa enkä liittää kumpaakaan aikomaani aihetta toisiinsa, saate tähän kirjoitukseen LOL *reps ja putosin*<br />
<br />
Ja nyt ajattelette että olen täysin seko :D en, en, ja no ehkä ihan vähän xD ainakin tänään :D miulla on hauskaa ja mukavaa ja kiva kerrankin näin, tosin tää alkaa jo vaikuttamaan maaniselta tää miun olotila ja edelleen vahvemmin alan epäillä omaa mielenterveyttäni, mut nou hätä :) oon käyny testeissä ja terve kuin pukki tuli tulokset :D (niissäkin kävin vahingossa kun piti tehdä pikamasennustesti ni sairaanhoitaja tyrkkäs vääriä papereita nenän eteen kunnes löyty oikee ja todettiin että olen selväjärkinen jopa masennuksen suhteen :D )<br />
<br />
Hauska puoli tässä blogin kirjottamisessa on huomata miten itte ajattelee.. ainakin mie repeilen täällä ihan totaalisesti omille ajatuksille jotka lentää kuin vapaa taivaan lintu paikasta toiseen ilman aasinsiltoja, ja aasinsilloista puheenollen.. joo en lähe sitä juttua selittämään mutta totean vaan että ihmeelliset ovat ukkelini ja ex-kämppikseni aivoitukset :D<br />
<br />
......ja hauska on huomata millaiseks oma kirjoitustyyli muokkaantuu, koska oon ihan kauheen vähän kirjoitellu mihinkään, mitenkään.. joten tosiaan se kommentointi on ihan tervetullutta :) </div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1435726814780258343.post-20844416110599385262011-10-03T18:42:00.000+03:002011-10-03T18:42:22.354+03:00Johan niitä rajoja koetellaan kun tätä koittaa vääntää xD<div dir="ltr" style="text-align: left;" trbidi="on">Noniin.. pikkasen taas lähempänä blogin luomista.. eli kait se on sit eka blogimerkintä tehty kun joku tätä vihdoin lukee :D <br />
<br />
Sanottiin et tää ei oo rakettitiedettä, no miulle kyllä pikkuhiljaa on ja kun kysyin neuvoa niin ukko höpöttää vieressä jotain tietokone kieltä ennekun tajus et kelle puhuu.. (siihenkin vaadittiin se murhaava katse.. huoh.. miehet xD) Opetteluahan ei helpota se että olen flunssaa potenu jo 4 viikkoa ja vihdoin alkaa tuntumaan että joko nyt! se alkaa nostamaan kuumetta.. voih, kun sen tekisikin!<br />
<br />
No mut joo, kuten nimikin jo kertoo, oon luonteeltani aika... no mielialat voi heitellä laidasta laitaan 5 minuutissa jos vaan oikeet ärsykkeet osuu kohdilleen, eli olen tunneihminen henkeen ja vereen. Blogin ideana olikin että oppisin jotenkin kanavoimaan johonkin nämä tunteenpyrähdykset, joten voinette odottaa iiiihan mitä vaan sieltä korkeimmista pilvilinnoista maailman suurimpaan multivitutukseen ja jälkimmäisen osuessa kohdalle, varoitan, ettei kielenkäyttöni ehkä ole sitä maailman asiallisinta tuolloin :D Mutta onhan nyt joku tutkimus kuitenkin tehty, että kirosanojen viljely lieventää stressiä jottei jopa verenpainetta jne xD<br />
<br />
Mutta.... Minun elämä on minun elämä ja tästä se verhojen raotus minun elämään alkaa. Kommentointi on suotavaa, miltei pakollista. Kiitän ja kumarran jos jaksatte lukea miun ainaisia valituksia sekä kommentoida :D <br />
<br />
adjöö ja enskertaan! sillon tuleekin jo ihan oikeeta tekstiä kun tää alotus on saatu käyntii ja opeteltu tätä käyttämään ja ulkoasua muokkaamaan ja kaikkee.. huoh -.- miks nää pitää olla kaikki näi vaikeita aina alussa?? </div>IndigoChildhttp://www.blogger.com/profile/16541797995551547719noreply@blogger.com2