epätietoisuus, tuo ihmistä sisältä syövä mielentila..

Ja kävin sitten verta taas antamassa tutkimuksiin jotka ois mahdollisesti voinu selvittää mikä minuu vaivaa.. kyselin sit tuloksia tuossa ja paskanlatvat ne mitään selvittäny..

Kaikki arvot on kohillaan mutta oireet vaan jatkuu.. helppoohan tää elämä on kun joutuu elämään epätietosuudessa omasta tilastaan ja elämään näiden oireiden kanssa.. ja vitut.

Minähän en kuitenkaan jää laakereilleni lepäämään vaan tilasin ajan yksityiseltä.. kunnallisella lääkäriajan sai vähintään 2 viikonpäästä ja siitä viikko vähintään että pääset ylipäänsä verikokeisiin.. jospa tuolla yksityisellä toimis asiat nopeemmin, ainakin lääkäriajan sain puolet nopeemmin.

Ja sitten vielä mieltä ahistaa ja puristaa oman rakkaan hyvinvointi.. mut sen voin kyllä sanoo että tämä suhde jos tämänkin vuoristoradan kestää, niin se kestää kaiken mitä elämä vielä jatkossakin tuo tullessaan! Mie vaadin parisuhteelta niinkin vaatimattomia asioita kuin: avoimuutta, rehellisyyttä ja luottamusta sekä sitä ettei miun tarvii elää omaa menneisyyttäni enää uudelleen ja sen olen saanutkin.. vaikeuksia tulee ja menee mutta jos vaan molemat on valmiita tekemään asioille jotain, jos se toinen oikeasti merkitsee elämässäsi lähes tulkoon kaikkea, se suhde kestää ne ylämäet ja alamäet. Vaikeetahan tää on nyt. Ensin olin masentunu ehkä pahimmanlaatusesti koko lyhyen elämäni aikana vielä parisen viikkoa sitten ja rakas ukkelini hoiti minuu ja kotia niinkuin kuuluikin, niinkuin olin aina kuvitellut mieheltä sellaista ominaisuutta että osaa ottaa ohjat käsiinsä jos minä en jaksakkaan kantaa omaa osuuttani kekoon. Nyt oli ukkelin vuoro tulla siihen sohvannurkkaan peittoon käpertyneenä ja miun vuoro hoitaa häntä ja kotia.

En tiiä vaan nyt miten päin olla. kaupassakin kun näin toisen pahanolon sen väkinäisen hymyn takaa, meinas itku päästä. Mie tiiän mite mie itte selviin masennuskausista, ihan ilman tukeakin, mutta ekaa kertaa elämässäni joudun auttajan roliin näin lähelle ja näin pahaan tilanteeseen. Ehkä ylireagoin itte tilannetta, mutta miulla on hyvä syy olla huolissani. Rakastan tuota miestä kaikista törppöilyistään huolimatta. En mie osaa tuota ukkoa laittaa edes sohvalle nukkumaan jos satun olee vihanen sille jostain :) mut se ei taas tarkota että päästän sen helpolla kun se jotain on tehny hölmöä..

Ehkä tää tästä ja kyllä tää tästä :) Tuo mies saa miut sekunnissa suuttumaan, mutta samalla sekunnilla leppymään ja nauramaan, tuo mies on vaan se jota olen oottanu lyhyen elämänkaareni :) Lupaan rakas että teen kaikkeni tän suhteen eteen jotta molemmilla on hyvä olla <3

Ehkä mie kuitenkin saan elämässäni ne asiat joita toivon ja nopeamminkin kuin olen kuvitellut, malttamaton luonne kuin olenkin :D vaikka aika joskus tuntuikin pitkälle odottaessa sitä hyvää elämääni. :)

Nyt meen tiskaamaan, vaikka keittiö onkin ukkelin valtakunta. Sen jälkeen leikkimään parturia äitin luo :D oikeen ihanaa talvea kaikille lukijoille! <3 siellä on ollu valkoinen maa jo 3 päivää ja sen huomaa miun sisäisessä rauhassa! <3

"Rakas päiväkirja"

Tästä piti tulla avautuminen, mut en jaksa kiukuta..

Kävin siellä lekurissa ja sieltä ohjattiin sit verikokeisiin ja sen jälkee puhelinkonsultaatioon kunhan on tulokset tulleet.. toiseen vaivaan sain lääkkeet, korvakäytävään tipat.. se onkin mielenkiintonen tunne kun laitat tipat niin et kuule juuri yhtää mitää seuraavaan puoleen tuntiin, koska miulla on synnynnäisesti vaan yksi kuuleva korva.. tai no kuulee toinenkin mut siin ei oo korvakäytävää joten se harvemmin tulehtuukaan. En muista et ois koskaan ollu tulehtunu......

Okei, ihan vähän vaan avaudun.. sain ajan vasta verikokeisiin vasta viikon päähän. Siis Viikon päähän!!!???? että miulla on oikeesti ihan tarpeeks ollu kestämistä tän vaivan kanssa niin vejätetään vejättämisen perään.. ekan lekuriajan sain 2 viikon päähän, sen jälkeen oottelin että vaikuttaako mitenkään mihinkään ensimmäinen syyllinen oireisiin, sen jälkeen ei kun huomasin ettei se ole se syy niin varasin uuden ajan.. sekin 2 viikon päähän!! ja nyt vielä pitää odottaa ensiviikkoon että voin olla syömättä ja mennä aamulla paastoverikokeisiin jännittämään piikkiä ja sen jälkeen ootetaan vielä tuloksia joulukuun puolelle ja sit vasta saan tietää mitä verikokeissa on näkyny, onko siellä näkyny mitää.. OIKEESTI!!??? ois niiiiiiin hienoo jos ois varaa mennä yksityiselle, siel ei tartteis niinkään jonotella.

Rakkaan auton sain takas korjaamolta onneks jo eilen illalla kera useemman satasen laskun kun siitä korjattiin kolarivauriot, mut sentäs on se auto.. ei tarvii enää miettii millä pääsen töihin, eikä työkavereiden tarvii muistaa minuu hakee töihin. Ärsyttää olla toisten armoilla.

Eilen tapahtu jotain minkä takia oon kohta soittamassa itelleni valkotakkisii.. miulla ilmeisesti oli niin tylsää etten jaksanu enää sohvalla istuu niin levitin kaikki maaliman paperit tuohon eteisen lattialle ja aloin setvimään niitä.. joo, miulla saattaa ehkä olla pienessä kaaoksessa aina välillä miun tärkeet ja ei tärkeet paperit xD en mie tykkää setvii mitää paperikaaosta ja nyt hymyillen istuin lattialla ihmettelemässä sitä kaikkea sekamelskaa mitä siinä nenän edessä oli xD

Toinen ihme xD oon tähän aikaa hereillä ja kirjottanu tätä, kohta töihin.. miussa on kyllä oikeesti joku vika päässä kun oon hyväntuulinen ja herään ajoissa ja ja ja :D en vieläkään saa ajatuksia tai lähinnä tunteita ajatuksiks ja ajatuksia sanoiks ja varsinkaan niitä kirjotettua mitenkään paperille että niitä kukaan ymmärtäs oikeen mut kirjotanpahan muutenvaan omaksi iloksi :D

Nyt töihin humpsis :) oikeen hyvää kes.. eiku torstaita kaikille xD oon päivistäkin ihan pihalla parin vapaan jälkeen ^^

What is God trying to prove to me?

En siis usko mihinkään uskontoon, koska miusta ne on kaikki suppeakatseisia, mut en myöskään täysin tyrmää yliluonnollisia tai niinsanottuja uskonnollisia asioita ja siksi nyt kysynkin tuolta taivaan isältä, tai kaiken luojalta tai miksi kukakin haluaa häntä kutsua (olettaen et sellainen on olemassa) että: mitä hittoa???

Vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään.. oon nyt käyny tipahdusvaiheen läpi, noussu sieltä ylös, ukkokin kysyy et onko miussa jokin vikana kun en kiukkua juuri mistään ja oon hyväntuulinen.. niin... ja silti tuo auto menee entistä enemmän rikki vaikka se suurinpiirtein seisoo vaan tuossa pihalla. Koitan saada raha-asioita kuntoon koska työtunnit tippunu roimasti kesästä ja työkkäristä sanottiin että voi olla karenssin vaara??? Täh.. oon töissä, miulla on työsopimus, enkä ole irtisanonu itteeni ja silti saan karenssin?? No joo, se johtuu työsopimuksen laadusta ja tuntien vähyydestä, miun ois pitäny olla työttömänä työnhakijana samalla kun oon ollu tuolla töissä. mistä hitosta tavallinen kansalainen voi tollasenkin tietää?? Kyllä suomen valtio oikeesti kusettaa kansalaisiaan niin vitun kuusnolla ku ollaja voi!! No katotaan nyt ja toivotaan et miulla on ollu tarpeeks tunteja tänä aikana niin ei tule sitä karenssia, muuten olen kyllä kusessa ja pahasti.

Lääkärissä kävin jo aikoja sitten ja siellä annettiin ohjeet tehdä niin ja noin, mut kappas.. nyt ei olekkaan mitään mikä vaikuttais minuu lääkkeellisesti ja vaiva jatkuu silti. Porukat vitsailee että oon saanu jonkun myöhäismurrosiän ja siitä johtuu nää kaikki. Mie oon ihan sitä mieltä että tää on kyllä nyt jotain vakavempaa ja ois ihan kiva jos se selvitettäs pikkuhiljaa aika nopeesti ettei tartteis arpoo ja stressata omaa olotilaansa kokoajan, työ ja raha-asioiden aiheuttaman paineen lisäksi.

Aika loppuu ja pitää lähtee valumaan lääkäriin päin. katotaan mitä siellä lääkärissä selviää ja millanen "rakas päiväkirja" -avautuminen tulee sen jälkeen -.-

Neula, heinäkasa ja muutama vesiperä ;)

Ei mitään hajua mitä koitan tuolla otsikolla edes tarkoittaa, se vaan kuulosti typerän hassulta xDD *REPS*

Njoo.. edellisissä kirjotuksissa näkyy jo se prosessi kuinka mennään alaspäin.. masennuskausi siis oli tulossa tai siis jo kylläkin iskenyt parisen kuukautta sitten, se on aina yhtä mukavaa, eli siis ei.. mut huomasin sen vasta n. 2 viikkoa sitten kun tuli totaalinen puotos sinne pohjamutiin mihin vannoin etten enää koskaan vajoa.

Olen hyvin tietoinen omasta itsestäni, mitä ajattelen, mitä kehossani tapahtuu ja sen mukaan muokkaan, tasapainotan, vaakamaisella tavallani omaa elämääni ja suhtautumisia asioihin. Yleensä noissa stressi- ja masennustilaneteissa oon tajunnu missä mennään ja nytkin tajusin, mutten tarpeeks. Ehkä se johtui siitä että olin sokaistunut elämäni viimeisimpien tapahtumien johdosta ja luulin olleeni jo kuivilla vesillä siitä mitä joskus elämä on ollut.. enpä ollutkaan. Itsepetos on kyllä mahtava asia! ja vitut, näin suomeksi sanottuna.

Lähdin tarkoituksella toiselle paikkakunnalle asumaan, tarpeeksi kauas että kynnys kotiinpalaamisessa olisi korkea mutta kuitenkin tarpeeksi lähelle poikani takia. Huomasin 2 vuotta sitten kaikkien parisuhdekiemuroiden jälkeen ettei elämäni sillä hetkellä palvele minua ja elämääni niin yhtään millään lailla enkä pääse eteenpäin vain rypemällä itsesäälissä ja eristäytymällä kotiini, etten enää uskaltanut kaupassakaan käydä.. Torikammo. Sen taisin ihan itse itselleni kehittää silloin ja se palasi nyt 2 viikkoa sitten.

Päätin vuonna 2009-2010 uutena vuotena että nyt opettelen rakastamaan itseäni, rakastamaan omaa rauhaa ja omaa seuraani, opettelen katsomaan peiliin ja opettelen sitä sisäistä itseluottamusta jota en omaa kunnolla vieläkään.. mutta se ei puutu kuitenkaan kokonaan mitä se joskus oli, puuttui. Opettelin pitämään vain ja ainoastaan itsestäni huolen, 7vuoden äitinä toimimisen jälkeen.. sen osasin mutta olin unohtanut itseni. Enkä oikeestaan ollut koskaan edes osannut pitää itsestäni huolta, en osannut olla itsekäs.. ainakaan oikeissa asioissa joissa sitä pitäisi elämässä osata olla. Tätä kaikkea halusin opetella elämässä ja se vaati 300 kilometrin päähän muuttamista, eristäytymistä vielä enemmän, mutta vain siitä mikä oli tuttua ja turvallista joka ei sitä oikeastaan missään vaiheessa ollutkaan, turvallista. Myös se mitä päätin, oli, etten suostunut ottamaan elämääni ihmistä joka olisi sotkenut miun prosessin opetella olla minä, en halunnut parisuhdetta. JA OLIN ONNELLINEN! koskaan ikinä elämässäni olin oikeasti onnellinen, kaikkien vaikeuksien jälkeen, puolivuotta ihmisten nurkissa pyörimisen jälkeen.. Sain oman asunnon, rakastin tehdä omaa "pesää" ja rakastin tuntemattoman tutkimista ja oppimista. Eli bussien ja metrojen käytön opettelemista sekä uusien paikkojen löytämistä kokonaan uudessa paikassa. Aina kun onnistuin, tunsin olevani vahvempi kuin koskaan! Polkupyörän korjaamista, kaijuttimien liittämistä vahvistimeen jossa on miljoona piuhan paikkaa ja jopa saada se toimimaan oikein... Minä ihan itse onnistuin, ilman kenenkään apua! kyllähän sitä tottakai tarvitsi ystävien tukea, mutta se tuki oli oikeaa ystävyyttä.. kukaan ei tehnyt miun puolesta mitään vaan potkivat minua eteenpäin. Siitä olen eniten kiitollinen niille muutamalle loistavalle ystävälle siellä päässä suomea, sekä niille jotka uskoivat minun pärjäävän ihan itse, täällä päässä suomea! <3

Mutta takaisin asiaan. Pääsin siis aina stressi- ja masennuskausista yli levolla ja poistamalla stressitekijöitä elämässäni, mutta nyt mietin miten mie poistan mitään kun kaikki on hyvin? oliko miun romahtaminen siitä että kerrankin elämässäni kaikki oli hyvin enkä kestänyt tilannetta ettei minulla ollut mitään mitä ratkoa tai miettiä päässäni ja hetken aikaa koin olleeni oikeassa tässä asiassa. Mutten ollut. Parisuhteen ainut ongelma ja suurikin sellainen olevinaan selvisi, mutta kuten silloin pelkäsin, ei tämä ollut tässä, se kävi liian helposti.. nyt se alkoi vasta nostaa päätään ja purkautua, mutta se on voitettavissa oleva asia. Sitä rakastankin tuossa miehessäin, meidän välisessä suhteessa. Pystymme puhumaan asioista paremmin kuin koskaan olen voinut kuvitella ja se halu kummallakin tehdä töitä tämän suhteen eteen kertoo siitä oikeasta rakkaudesta ja kunnioituksesta ja arvostuksesta tätä parisuhdetta ja toisiamme kohtaan. Vaikka nyt hehkutankin näin, niin ei kaikki ole ruusuilla tanssimista ja suju niin helposti kuin puhutaa tai tässä tapauksessa, kirjoitetaan. Aina ei löydä oikeita sanoja jotta toinen ymmärtäisi, aina ei osaa kertoa asioita oikealla tunteella eli äänensävyillä ja painoilla jotka ei provosoisi toista joko sulkeutumaan kokonaan tai loukkaisi toista. Se voi kestää pitkään ennekuin löytää sen yhteisen sävelen ja sekään ei pysy kuin sen hetken parhaimmassa tapauksessa.. Mutta jos molemmat haluavat ja ovat valmiita tekemään kaikkensa parisuhteessa, silloin se kärsivällisyyskin palkitaan. Mikään parisuhde ei ole täydellinen, mutta täydellisyyttä hivotaan kun parisuhteessa on kommunikaatio, luottamus ja kunnioitus toista kohtaan kohdallaan sekä parisuhde sisältää riitoja :D

Noh, se siitä, parisuhteen ongelma siis oli niin voimakas että se oli kokoajan läsnä, ihan joka paikassa missä olin ja menin.. kaikki muu on kohdallaan mutta se yksi asia kummittelee vieläkin mutta tiedän et se on selviämässä.. mietin yhdessä vaiheessa että onko se ongelma niin ylitsepääsemätön ettei suhde sitä kestä ja tämä päätyy eroon, mietin että miksi olen taas sopeutumassa tilanteeseen, hyväksymässä asioita joita miun ei pitäs hyväksyä vaan vaalia sitä että miullakin on oikeus vaatia jotain tältä suhteelta.. sisäinen ääneni kuitenkin kielsi miuta luovuttamasta ja hyvä niin.

Olin mitätöinyt stressitekijöiden vaikutukset minimiin, jopa olemattomiin enkä huomannut että niitä kerääntyi liikaa ja tuolloin yksilölliset merkitykset kasvaa potentiaalisesti stressitekijöiden määrään nähden ja matematiikka jäi laskematta. hups.. romahdin, itkin puolentunnin välein, en vaan enää kestänyt kaikkea tätä enkä ymmärtänyt mistä se johtui. Ajattelin tänne takaisin muuttaessa että olenhan käynyt läpi elämäni suurimman ja tärkeimmän oppiläksyn, miksi ihmeessä enää joutuisin samaan tilanteeseen mitä olin ennenkuin täältä lähdin?

Nyt kun vihdoin ymmärsin mistä tämä romahdus johtui, osasin tehdä asioille jotain.. Mie selvisin vähällä. Antamalla vaan itteni masentua, rypeä siellä pahassa olossa, vain maata ja tehdä sen mitä piti jotta henki pihisi eli syödä edes vähän, juoda ja nukkua. Kun tuli hetki että nyt haluaisin tehdä jotain mikä kiinostaa, aloin tekemään sitä... mutten kuitenkaan pakottanut itteeni tekemään mitää mitä en jaksanut. Jos en jaksanut hakea sitä tavaraa tähän sohvalle ja tehdä sitä tässä, en syyttänyt itteeni siitä etten jaksanut, annoin luvan olla väsynyt ja laiska. Unohdin inspiraationi ja kohta keksin jotain muuta miksi jopa jaksoin nostaa takapuoleni sohvalta.. Rakastan tätä sohvaa <3 tästä on tullu miun turvapaikka ja voimapaikka tässä kodissa :)

Mutta jokaiselle toimii omat keinot. Miun masennus on luonteeltaan kroonista ja hallitsen sitä itse. Hallitsen sitä hyväksymällä sen että en ole niin täydellinen kuin haluaisin olla ja siksi en lähde masennuksen syvään kierteeseen mukaan.. myötäilen, mutta silti taistelen :)

Niitä valopilkkuja tästä nousemisesta sieltä suosta ovat olleet ne että pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, ennekuin voi hyväksyä toiset. On osattava rakastaa itseään ennenkuin voi rakastaa ketään muuta tai edes mitään muuta. Itseään rakastaminen on eri asia kuin itserakkaus, nähtävästi moni käsittää tämänkin asian väärin.. Osasin nämä asiat kilometrien päässä, miks en osannu täällä. Koska lähdin suhteeseen vanhoin ajatuksin ja siksi suhteen alussa koin että on liian aikaista aloittaa suhdetta. Olin väärässä siinä että oli liian aikaista, etten ollut oppinut vielä kaikkea jotta kykenisin suhteeseen.. vaan olin kyllä oppinut kaiken mitä oli opittavissa yksin, mutta se jonka miun oli tarkotus oppia, piti tehdä se toisen kanssa. Parisuhteessa olen joutunut opettelemaan samaan asiaan, riippumatta rakastaako toinen minua, hyväksyykö toinen minut kokonaan. Minun edelleen pitää hyväksyä itseni jotta pysyn tasapainoisena, oma hyvksyntäni ei voi riippua sitä hyväksyykö toinen minut. Opin myös sen etten voi ryhtyä ja olla suhteessa siksi etten voi elää ilman toista. Kuten olen sanonutkin sen ääneen: Minä pärjään yksin ja voin elää yksinkin, ilman sinua..... mutten sitä halua. En ole, onneni ei ole, riippuvainen sinusta, mutta rakastan ja haluan olla siun kanssa :D Se on vissi ero vaikkei sitä tähän sanotuksi saa niin hyvin, kuinka suuri ero se on :)

Ehkäpä päätän tämän syvälisen keskustelun itseni kanssa tähän.. paljon on opittavaa ja kaikki tulee ajallaan sekä tarkoituksella <3