perjantai 24. helmikuuta 2012

My past, present and future

Kun menneisyys nostaa päätään vaikka luuli sen olleen jo poissa..

Koulukiusaus on nyt päivän sana.
8.luokkalainen tyttö tappoi itsensä kun ei enää jaksanut koulukiusaamista, jonka jälkeen aihe on nostettu kerta toisensa jälkeen. Blogi jossa voi käydä lukemassa tämän tytön päiväkirjamerkintöjä kiusaamisesta, on artikkeleita aiheesta kirjoitettu jos jonkinmoiseen lehteen ja omassa kaupungissakin poika oli napsahtanut ystävänpäivänä ja puukottanut luokkakaveriaan. Mihin tää maailma on menossa?

Ittehän olen koulukiusattu.. sana kiusaaminenhan nyt ei oikeestaan kuvaa mitään, eikä kerro kuinka vakavaa kenekin kohalla tää on ollu. Mut jos nyt kuitenkin käytän sitä sanaa joka on yleisimmin kaikille tuttu.

Kiusaaminen alkoi jo lastentarhassa.. silloinhan se on vaan sellasta lasten välistä kinastelua ja nimittelyä johon tarhatätit aika hyvin nykypäivänäkin puuttuu ja selvittää asioita ja sääntöjä jonka mukaan pienen ihmisen pitäsi jo nuoresta lähtien oppia elämään. Mutta miepä olenkin herkempi tytteli ja otin itteeni asiat, vaikka se ehkä ei näkynyt missään ulospäin. Kouluun siirryttäessä sukunimenihän oli kaikkien mielestä niin hauska että se ei ollut enää hauska ja ihmiset tunsivatkin miut sukunimellä läpi peruskoulun. Itte elän oman sukunimeni kanssa vallan sovussa ja vitsailenkin siitä, olen myös äärimmäisen ylpeä siitä etten ole järvinen tai nieminen tai joku muu yleisimmistä.. Kiisseli sukunimeä ei ole kuin muutama hassu kymmen olemassa (jos oikeen muistan, nelisenkymmentä). Kyllä, se on se jälkiruoka :D

Sukunimi ei suinkaan ollut ainut mistä "huumoria", niin sanotusti, revittiin. Syntymävikana on myös joka hetki mukana kulkeva lähes kuuro korva, joka ei ulkonäöllisestikkään ole ihan normaali ja lapsethan huomaavat kaiken. Nykyään ite en edes muista etten kuule toisella korvalla, useasti muistankin kertoa siitä uusille tuttavuksille vasta silloin kun ihmettelevät etten kuule suuntaa enkä myöskään suurintaosaa puhetta jos joku koittaa miulle puhuu oikealta puolelta. Mutta luokkalaiset kyllä huomasivat ja jaksoivat asiasta muistuttaa. Minkä helvetti minä sille olisin voinut?? Oon syntyny tälläsenä ja minuu se ei haitannu, kunnes luokkalaiset teki siitä ongelman!

Olihan siellä joukossa muutamia tavaroiden tuhoamisia ja tavaroiden varastelua.. muttei onnekseni pahempaa kuin mitä nykypäivänä saa lukea kiusaamisesta.

Pahin on kuitenkin se millä tavalla se vaikuttaa kiusatun ihmisen loppuelämään.. ja tästä meinasinkin kirjottaa enempi.. lapsuusaika on aikalailla pimennossa muistoissani, en todellakaan muista juuri yhtään mitään ja sen mitä muistan on selkeästikin tarkoitus muistaa.. kirjoitan sitä mukaa kun alan aukomaan omia solmuja mielensyövereistä.. jotka todellakin luulin olleen jo jollain tavalla käsiteltyjä tai kokonaan menneitä asioita elämässäni. Eipä ollut.

Jottei tää kirjotus tällä kertaa kauheesti paisuis pitkäks, alotan sillä mitä tänää havaitsin miehein kanssa. Pelaaminen. Ukko kysy että miks ihmeessä en halua pelata siskontytön kanssa, jota olin vahtimassa.

En saa siitä mitään irti, pelaaminen ei vaan ole miun juttu ollu koskaan. En tykkää raha-automaattipeleistä, en lautapeleistä ja nyt naamakirjassakin on aika korkeet kriteerit pelillä että jaksan pelata.. miehein sit mietti siinä ääneen että miulta siis puuttuu kilpailuhenki. Nohhh.... kun menin ajassa taaksepäin, muistan ikuisesti sen kun opettaja pakotti JOKA PERKELEEN VUOSI osallistumaa hiihtokilpailuihin.. kiusaamiseenhan se ei auttanut yhtään kun olin joka hiivatin kerta viimosena maalissa ja jopa muiden oppilaiden kotiinpääsy oli kiinni miun saapumisesta maaliin. Onnistuakkaan ei uskaltanut. Isäni sano kesäurheilukilpailuja katsoessaan, taisin juossa kilpaa 60m tai 100m, jotta "miks ihmeessä sie lopetit juoksemisen heti kun näit jonkun kirivän rinnalle? olit ensimmäinen yli puolet matkasta ja sitten vaan luovutit" jaa-a.. oiskohan johtunut siitä ettei se voittaminen ois mitään muuttanut, ehkä jopa vaan pahentanut kiusaamista koulussa jonka takia joka ikinen ilta äiti lohdutti minuu, kun en saanut unta enkä olisi uskaltanu kouluun aamulla taas lähtee. Sain yhden mitalin peruskoulun aikana, joukkuehiihdosta, 6.luokalla jos oikeen muistan. Sekin oli hopeaa, miun ansiosta ei voitettu kultaa koska olin vaan niin hidas, jälleen kerran miut vaan pakotettiin siihen mukaan.

Joten onnistumisen kokemuksien puute ja jatkuva epäonnistuminen vei kilpailun haluni.. ehkä se on syy miksi jännitän kilpailuja, jännitän koska en halua voittaa.. vaikka kuitenkin haluan ja siksi oon osallistunu.. vaikeeta koittaa selittää :) Enkä myöskään saanut omasta halusta tehdä mitään, kuten valita itse lajini joihin osallistua kesäkisoissakin..?? Mikä helvetti se opettaja on pakottamalla pakottamaan lasta kun se vaan hankaloittaa koulussa oppimista ja laittaa kapuloita rattaisiin jottei se lapsi koskaan voisi tulla mielellään kouluun tai tehdä asioita mielellään?

Kilpailunhaluni.. missä se on ja miten sen saa? väittelyt kuulema miehein mukaan kuitenkin haluan voittaa ;) khih.. no ehkä se on siinä naisten geeneissä mukana x)

Pelkään ihmisten katseita. Pelkään epäonnistumista, vaikka tiedän että niistä voi oppia, olen fanaattisen täydellisyyden hakuinen koska pelkään epäonnistua. Jos jossain asiassa on epäonnistumisen mahdollisuus, en edes yritä. Miksi? Luulin vielä hetki sitten että jotkut ihmiset on vaan luonteeltaan (ja erityisesti naisissa löytyy näitä piirteitä) sellasia että itseluottamus on vaan hiukan huonompi, mutta tän syvällisen ajattelun myötä aloin miettimään että ehkä sillä miun lapsuudella on kuitenkin vaikutusta miun luonteen lisäks.

Kauheesti kauhistellaan koulukiusaamisen käsistä lähtemistä, syynä on miun mielestä ekanakin opettajat jotka viisveisaavat asioista, kunhan palkkansa vaan saavat ja ne ketkä välittävät, ei ole enää minkäälaisia keinoja puuttua asioihin tai edes valtaa koulunsisäisessä hierarkiassa. Seuraavana tulevat vanhemmat, jotka lässyttävät että eihän minun mikkoliisa kullannuppu voi olla kiusaaja! noniin.. katsotkos miten itse käyttäydyt?? mitä puhut työkavereistasi kotona puolisolles? Opetat huomaamattas lapsilles seläntakana puhumisen, paskanjauhannan kultaisen taidon, väheksymisen joitain tietyntyyppisiä ihmisiä kohtaan vaikka kuinka selität että "me ollaan kotona pidetty kiinni tasavertaisesta kohtelusta ja että arvostetaan ihmistä ihmisenä riippumatta ulkonäöstä tai rahallisesta menestyksestä ihmiskunnassa" tai muuta paskaa.. 

Mutta onko tuohon koulukiusaamiseen sitten olemassa mitään, minkäänlaista keinoa vähentää sitä? yhtä tai useampaa keinoa lopettaa se? En tiedä, en todellakaan. Siihen kun vaikuttaa niin moni asia lapsen elämässä.

Päätän tällä kertaa näihin mietteisiin, lisää aiheesta tulossa kun taas saan ahaa-elämyksen miksi teen nyt aikuisena näin, vaikka voisin tehdä toisin :) oikeen mukavaa viikonloppua kaikille <3

lauantai 18. helmikuuta 2012

Mitenkä saisinkaan sanottua, asioista jotka satuttavat syvällä.
Kuka niitä sanoja kuuntelisi, kuka niitä sanoja ymmärtäisi?
Miksi ihmiset eivät vain voisi kuunnella,
huomata kuinka paha on olla?
Ainakin yrittää ymmärtää, jos eivät sihen pysty.
Yksin en jaksa enää, liian paljon pienelle ihmiselle. 

perjantai 3. helmikuuta 2012

Vihattu, rakastettu, pelätty ystävänpäivä

Miun pitäis koittaa siivota kun on pojan synttärijuhlat huomenna mut jotenkin kappas kummaa tää pää taas keksi kivaa kirjotettavaa.. eikös se niin mene että kokeisiin kun pitäs lukee niin yllättäen huomaa siivoovansa ne ylimmätkin hyllyt kaapeista ja kun pitäs siivota niin sitä tulee tehtyä kivoja löytöjä kaapeista ja unohtuu niitä ihastelemaan tai keksii aaaaivan muuta tekemistä siivoomisen tilalle? :D

ystävänpäivä ois niikusta sit 11 päivän päästä ja aikasemmin oon ajatellu tuosta kyseisesti päivästä että rahan tuhluuta, markkinakikka ja suomeen tuotu amerikkalainen juttu ei vaan ota toimiakseen ystävänpäivänä.. ameriikassahan se on kuitenkin Valentine's day ja mitä mie olen käsittänyt ni siellä se on lähinnä rakastavaisten päivä jollon miehet kauhusta kankeena panikoi mitä ihmettä sitä hommais naikkoselleen ja tietenkin, ihan sama oliko sitä vaan seurusteluasteella vai jopa naimisissa, niin se pitää olla hienompaa ku naapurilla akalla tai parhaan ystävän saama lahja tai järjestetty ilta x) ja joka vuosi pitää olla näyttävämpää ja näyttävämpää JA ai luoja jos unohat koko hiivatun päivän etkä tee tai hommaa mitään niin piru on irti ja moni suhde jopa päättyy siihen ja etitään mies joka osaa arvostaa ystävänpäivän tärkeyttä parisuhteessa.. nooh.. ehkä hieman kärjistetty tää miun mielipide mut niin kai se menee siellä suuressa ameriikassa, hullujahan ne siellä on xD

No mut kun nyt kuitenkin ollaan suomessa niin täällähän se on yksinkertaisuudessaan ystävänpäivä ja tarkoituksena on muistaa hyviä ystäviä, ei suinkaan vain ja ainoostaan sitä omaa puoliskoaan.. sehän ois raisimia tai syrjintää tai jotain niin sillonhan se pitää "yleistää" ystävänpäiväksi jottei suomen mielenterveysongelmien tilastot pomppaa kattoon jo toistamiseen vuoden sisällä.. johan se joulu on ihan tarpeeksi rankkaa ihmisille joilla ei ole ketään. Vaikka nyt vähän sarkastiseen ja negatiiviseen sävyyn kirjoitan niin koen myötätuntoa niitä kohtaan kellä ei oikeasti ole edes sitä perhettä, mutta ne kellä on perhe eikä esim. vaan ylpeydessään osaa sopia välejään ja siksi joutuu yksin viettämään joulun, on turha valittaa että joutuu yksin olemaan.. ja sitten lisään vielä nämä nuoret jotka on niin hätäpäissään siitä että elämä loppuu kohta ja miulla ei ole miestä, tai naista, ettei missään nimessä voi tulla hyvä joulu! *pyöritän päätäni ja ihmettelen* mikä helevatun kiire kaikilla on saada se elämänsä kumppani ja se oikea pitäis olla se eka jonka kanssa alkaa seurustelemaan?

Itte oon kuulunu tuohon viimeisimmäksi mainittuun joukkoon joskus ja varmaan sen takia se ärsyttääkin niin paljon kun miettii kuinka tyhmä ja malttamaton ihminen on osannut joskus olla. Oon kokenu ihania ja samalla ihan kauheita suhteita jotka opetti miut katkeraks elämää kohtaa ja aloin myös pelkäämään seurustelua ja seuraavaa sydämen rikkoutumista, mut mie en jääny paikoilleni junnaamaan vaan opettelin hyväksymään itteni ja oman seurani. Sit tapahtu se mitä miulle oli pitkään toitotettu: se toinen ihminen tuli kuin tyhjästä, kun sitä vähiten odotti ja tässä sitä ollaan :) En pelkää suhteen päättymistä siksi että pelkäisin jääväni yksin ja se pelon puuttuminen mahdollistaa entistä vahvemman rakkauden tunteen mutta myös sen oman vapauden ja toisen vapauden antamisen suhteessa. Jos kummallakaan ei sitä vapautta ole niin suhde on tukahdutettu aika äkkiä.. Tää suhde toimii nyt ja toivottavasti monen vuoden päästäkin, ollaanhan myö menossa virallistamaan ja julkistamaan muille meidän rakkautta :)

Nyt sit tästä syystä, kun tää ihana suhde ja rakkauden kemiallisen reaktion jatkumo on pistäny miun pään iiihan sekaste niin meinasinpa nyt kerrankin tehdä ystävänpäiväkortteja niille rakkaille ihmisille jotka on ollu miun tukena vaikeina aikoina ja joiden kanssa kaikki sujuu kuin tanssi :) ne ihanat ihmiset jotka on nähny vaivaa tutustuakseen minuun ja antanu miun tutustua heihin, ne kaikki ihanat hetket joita muistelee mielellään on kuitenkin tärkeitä ja ne pitää ihmisen kasassa :) ne on niitä tukipilareita elämässä kun ei vaan jaksa ja taas kohta elämä hymyilee :) liitänkin tähän kivan teksti joka on miusta hirmu kiva ohje elämälle :)

Filosofian professori aloitti luennon sanaa sanomatta, täyttämällä ison lasipurkin nyrkinkokoisilla kivillä. Sitten hän kysyi opiskelijoilta, oliko purkki täysi. Heidän mielestään se oli. Sitten hän otti pussillisen pikkukiviä, kaatoi ne purkkiin ja ravisti purkkia. Pikkukivet vierivät isojen kivien välissä oleviin koloihin. Nauraen opiskelijat vastasivat purkin nyt olevan täysi.... Sitten professori otti pussillisen hiekkaa, kaatoi senkin purkkiin, ja hiekka täytti pikkukivienkin välit. "No niin", sanoi professori, "haluan teidän ymmärtävän, että tämä on teidän elämänne. Isot kivet ovat tärkeitä asioita, kuten perhe, elämänkumppani, lapset, kaverit ja terveys. Sellaisia asioita, että vaikka kaikki muu ympäriltänne katoaisi, elämänne olisi silti täyttä. Pikkukivet ovat muita merkityksellisiä asioita, kuten työ ja koti. Hiekka on sitten kaikki muu, pienet asiat. Jos laitatte hiekan ensin purkkiin, ei ole tilaa isoille eikä pienille kiville. Sama pätee elämäänne; jos käytätte kaiken aikanne ja energianne pikkuasioihin, ei jää tilaa tärkeille asioille. Kiinnittäkää siis huomionne asioihin, jotka ovat teille tärkeimpiä"

Jotenka tän reilu vuoden aikana jollon oon saanu tutustua mitä ihanimpiin ihmisiin joilla on omat ihanat vahvuutensa ja merkityksensä miun elämässä, oon onnellinen että miulla on näitä isoja, tärkeitä asioita, ihmisiä, kiviä, miun elämässä! <3