lauantai 29. syyskuuta 2012

Kun luulee tuntevansa itsensä sen kaiken jälkeen..

Syyskuun viimosia päiviä viedään.. edellisessä postauksessa huhtikuussa asiat oli lähtökuopissaan vasta ja tässä välissä onkin tapahtunut vaikka ja mitä.

Alotetaan vaikka pojasta ekana.. Pojalla vahvistu diagnoosi ja alotettiin lääkitys ja alkukesän se toimikin hienosti. Sitten tuli muutto uuteen asuntoon lähemmäs uutta koulua, noh se uusi kouluhan oli suuri asia jo itessään, mutta siihen päälle hyppäys entisestä pienluokasta normaalikokoiseen luokkaan ja vieläpä musiikkiluokkaan.. hyppy tuntemattomaan. Jännitys ja muutoksien käsittely oli pienelle niin rankkaa että jyräs lääkkeen vaikutuksen ja koulun alkaessa jouduttiinkin nostamaan vahvuutta. Alku sujui ihan hienosti, mut nyt on alkanu olemaan pojalla masennuksen oireita, jotka voi mahdollisesti johtua lääkkeestä.. mut no.. olkoon se aihe vielä muhimassa, lokakuussa on kontrollikäynti lääkäriin.

No mie ite. Kävin lääkärin pakeilla ja alotettiin lääkityskokeilu ADHD:hen. paperitestin mukaan ei oo epäselvää että miulla on ADHD ja sen lisäksi täytettyäni 98 kysymystä kyllä/ei vastauksin. lääkäri totesi vaativan persoonallisuuden piirteet täyttyvän lähes täysin. Kannustavasti lausahti siihen näin: "vaativa persoonallisuus on oikeastaan vaan ihan hyvä asia tässä tän päivän maailmassa, mutta vaativa ihminen polttaa myös itsensä turhan usein loppuun ellei ymmärrä vaativansa itseltään liikaa. Tosin ADHD ja vaativa persoonallisuus ei ehkä ole se paras yhdistelmä." kannustavaa x) mutta toisaalta helpottavaa.. sain sanan sille mitä olen, miksi olen ollut tälläinen, miksi jotkuu asiat on niin hiivatin tarkkaan oltava juurikin näin ja miksi en uskalla kokeilla mitään uutta. Aloin taas ymmärtää itteeni paremmin.

Edelliseen postaukseen sain kommentin eräältä henkilöltä. Eksyin hänen profiiliinsa ja elämäni kääntyi juurikin sillä hetkellä ylösalaisin! Ja tälläkertaa hyvinpäin! <3 Kiitos siitä kuuluu Päivi Hakalalle ! se hymiö joka yksinään siellä kyhnötti kommentissa, ei mitään sanoja vaan vain hymiö.. jaaaaaaaa seuraavat 2 viikkoa olin maailman onnellisin, iloisin ihminen ja imin kuin pesusieni tietoa aiheesta :)

Katsoessani inhimillisen tekijän  jossa Päivi oli puhumassa omasta elämästään ja diagoosistaan jne jne... meikä kävi sen samaisen vajaan tunnin aikana kaikki maailman tunteet läpi ja en yleensä itke, mut miun piti pistää paussia tuohon videon kattomiseen kun itkeeporasin kun mikäkin itkupilli, onnesta, helpotuksesta, epätietoisuuseta ja samalla sen häviimisestä. EN-VAAN-VOI-VIELÄKÄÄN-KÄSITTÄÄ! se oli jotain joka oli aina ollut kadoksissa miun elämässä ja nyt olin sen löytäny, pienen tiedon palasen, miks oon tämmönen.

Noooooo.. lääkekokeilusta sen verran että ekaa kertaa 28 vuoteen miusta oli kerrankin kiva siivota!! ei vituttanu, ei ahistanu, ei ollu mitään kiukun sekasia tunteita vaan yhtäkkiä huomasin, pää vaatekomerossa, järjesteleväni jo kuukauden lattialla lojuneita puhtaita (? ehkä hieman jo pölyttyneitä) vaatteita kaappiin ja huomasin etää mitä hittoa?? tää on mukavaa?? :DDDD ja voi sitä riemua kun se hokasin niin juoksin ukon kaulaan hyvä etten itkien ja hihkuin että miusta on kiva siivota! olin kuin pikku kakara karkkikaupassa ja annettiin lupa valita ihan mitä vaan :) <3 alkoholin tarve hävis kokonaa.. taisin olla 5 viikkoa juomatta yhtäkään siideriä kun ei vaan tehnyt mieli.. Aiemmin olin kuitenkin vähintään 2 viikon välein tarvinnu hermosiiderin illalla jotta saan rauhotuttua kaikseta stressistä kun poika on mennyt isälleen viikonlopuksi. Usein myös noina viikonloppuina se ei jäänyt siihen yhteen siideriin vaan tuli tarve lähtä kotoo pois ja ihmisten ilmoille. Lääkkeiden kanssa olin onnellinen, rauhallinen ja en kimpoillut pienestäkin vastoinkäymisestä seinille vaan suuttuminenkin jäi puolitiehen.. vitsailinkin että vituttaa ku ei vituta xD

Keskittyminenkin oli ihan omaa luokkaansa.. tein syntymäpäiväkortin, jota huomasin tehneeni hermostumatta 2 tuntia, käymättä tupakalla ja... se oli jo valmis!!! okei 2 tuntii on aika pitkä aika kortille xD mut se olikin sellanen 3D kortti jota saikin väkertää pikkasen pitempään :)

Jossain vaiheessa sitä tottu siihen fiilikseen ja että mihin tää nyt oikeestaan auttaa tää lääke enää, tuliko toleranssi näin nopeesti. No sitten tuli tauko, pidin lääkkeettömän päivän. Lähdinpä ajamaan autolla ja tässä 2 kilometrin matkalla huomasin 3/4 osan siitä matkasta olleeni ihan muissamaailmoissa kuin keskittyneenä ajamiseen. Sinä päivänä päätin etten koskaan enää aja ilman lääkettä, miten oon ees voinu uskaltaa ajaa ennen!!?? Olihan se ukkeli sanonu ettei tarvii mielikuvitusjarrua enää painaa ja huomasin itekkin että miulla ei ollu mihinkään kiire, mutta että se haavemaailmaan eksyminen oli noin herkässä?!! Impulsiivisuus ja vitutus palas takasin.. ei .. kyllä tää on nyt vahvistettu että lääkkeet vaan toimii miulla niin kuin niiden pitääkin ja miun on pakko olla ADHD!

Neuropsykologiset testit tuli ja meni, siellä selvis että kahteen asiaan keskittymisessä suoritustaso tippuu huomattavasti, mutta muuten olen äärimmäisen hyvämuistinen ja vahvasti visuaalinen ja looginen ihminen.. Kun kerroin ukkelille että seukkaat muuten helvetin hyvämuistisen, loogisen akan kanssa, niin ukkelilta pääsi naurahdus :D No siis miehän en muista mitään ja ajattelu on välillä kaukana loogisesta jos en jaksa keskittyä x) mutta neuropsykologisissa testeissä tulleet asiat olikin optimaalisessa tilanteessa ja tilassa tehtyjä, lääkkeen vaikutuskin piti ottaa huomioon. Loppupäätelmä oli että jokin häiritsee miun muistamista ja asioiden mieleen painamista. Ja kaikesta huolimatta ADHD piirteitä on. Sitten vaan odottelemaan uudestaan lääkärin aikaa..

Siitä päästiinkin siihen pisteeseen että oon tässä ja olen virallisesti ADHD. Mielenkiinnolla odotan vielä niitä papereita jotta nään yhteenvedot ja kaikki mitä mie oikeastaan oon niiden lääkäreiden silmissä ollu. Lääkkeen vahvuutta nostettiin, hyödyn selkeesti lääkkeestä mut annos ei ole enää riittävä. Sain myös nukahtamiseen ja viivästyneen unirytmin "siirtämiseen" melatoniinia kokeiluun.

MAAILMAN PARAS SYNTYMÄPÄIVÄLAHJA!! diagnoosi, miksi olen tälläinen! <3

Nyt onkin enää edessä omakuvan muodostamista uudelleen, tai siis oikeastaan sen jatkamista. dg:n hyväksymistä, koska ajoittain tulee niin elämää musertava tunne että miks mie? tuntuu että tuo dg on kuolemantuomio, niinkuin vaikka syöpä. Lääkkeet ei koskaan tuu parantamaan minuu, eikä tuu muuttamaan niitä ongelmia olenmattomaks jotka on ja pysyy, se lääke on vaan niinkuin kävelykeppi, apu, jonka kanssa on helpompi kävellä.. se madaltaa kynnystä asioiden aloittamiseen, miulla on suurimmat vaikeudet alottamisessa, muttei alota mitään ilman että teen itse kuitenkin sen työn ryhtyä johonkin. Enää siihen ei mene sitä 9 tuntia, nyt siihen saattaa mennä muutama minuutti tai muutama tunti, mutta huomattavan paljon vähemmän aikaa! Ulko-ovikaan ei ole mörkö ja on helpompi lähteä ihan esimerkiks kauppaankin!

tässä puolessa vuodessa on oikeestaan tapahtunu paljon muutakin kuin tuo diagnoosin saaminen, mut tästä tulis niiiiiiin pitkä postaus ettei kukaan jaksais tätä lukee. ei varmaan oo jaksanu tätä nytkä lukee :) jos on niin onnittelen! ja pahoittelen kanssa, en tiiä mistä ja miks mut.. no ääh.. en osaa selittää :)

kiitos kun luit :) oikeen ihanaa yötä ja syksyn atkoo, en takaa millon seuraavaks kirjottelen taas :)