Ja kävin sitten verta taas antamassa tutkimuksiin jotka ois mahdollisesti voinu selvittää mikä minuu vaivaa.. kyselin sit tuloksia tuossa ja paskanlatvat ne mitään selvittäny..
Kaikki arvot on kohillaan mutta oireet vaan jatkuu.. helppoohan tää elämä on kun joutuu elämään epätietosuudessa omasta tilastaan ja elämään näiden oireiden kanssa.. ja vitut.
Minähän en kuitenkaan jää laakereilleni lepäämään vaan tilasin ajan yksityiseltä.. kunnallisella lääkäriajan sai vähintään 2 viikonpäästä ja siitä viikko vähintään että pääset ylipäänsä verikokeisiin.. jospa tuolla yksityisellä toimis asiat nopeemmin, ainakin lääkäriajan sain puolet nopeemmin.
Ja sitten vielä mieltä ahistaa ja puristaa oman rakkaan hyvinvointi.. mut sen voin kyllä sanoo että tämä suhde jos tämänkin vuoristoradan kestää, niin se kestää kaiken mitä elämä vielä jatkossakin tuo tullessaan! Mie vaadin parisuhteelta niinkin vaatimattomia asioita kuin: avoimuutta, rehellisyyttä ja luottamusta sekä sitä ettei miun tarvii elää omaa menneisyyttäni enää uudelleen ja sen olen saanutkin.. vaikeuksia tulee ja menee mutta jos vaan molemat on valmiita tekemään asioille jotain, jos se toinen oikeasti merkitsee elämässäsi lähes tulkoon kaikkea, se suhde kestää ne ylämäet ja alamäet. Vaikeetahan tää on nyt. Ensin olin masentunu ehkä pahimmanlaatusesti koko lyhyen elämäni aikana vielä parisen viikkoa sitten ja rakas ukkelini hoiti minuu ja kotia niinkuin kuuluikin, niinkuin olin aina kuvitellut mieheltä sellaista ominaisuutta että osaa ottaa ohjat käsiinsä jos minä en jaksakkaan kantaa omaa osuuttani kekoon. Nyt oli ukkelin vuoro tulla siihen sohvannurkkaan peittoon käpertyneenä ja miun vuoro hoitaa häntä ja kotia.
En tiiä vaan nyt miten päin olla. kaupassakin kun näin toisen pahanolon sen väkinäisen hymyn takaa, meinas itku päästä. Mie tiiän mite mie itte selviin masennuskausista, ihan ilman tukeakin, mutta ekaa kertaa elämässäni joudun auttajan roliin näin lähelle ja näin pahaan tilanteeseen. Ehkä ylireagoin itte tilannetta, mutta miulla on hyvä syy olla huolissani. Rakastan tuota miestä kaikista törppöilyistään huolimatta. En mie osaa tuota ukkoa laittaa edes sohvalle nukkumaan jos satun olee vihanen sille jostain :) mut se ei taas tarkota että päästän sen helpolla kun se jotain on tehny hölmöä..
Ehkä tää tästä ja kyllä tää tästä :) Tuo mies saa miut sekunnissa suuttumaan, mutta samalla sekunnilla leppymään ja nauramaan, tuo mies on vaan se jota olen oottanu lyhyen elämänkaareni :) Lupaan rakas että teen kaikkeni tän suhteen eteen jotta molemmilla on hyvä olla <3
Ehkä mie kuitenkin saan elämässäni ne asiat joita toivon ja nopeamminkin kuin olen kuvitellut, malttamaton luonne kuin olenkin :D vaikka aika joskus tuntuikin pitkälle odottaessa sitä hyvää elämääni. :)
Nyt meen tiskaamaan, vaikka keittiö onkin ukkelin valtakunta. Sen jälkeen leikkimään parturia äitin luo :D oikeen ihanaa talvea kaikille lukijoille! <3 siellä on ollu valkoinen maa jo 3 päivää ja sen huomaa miun sisäisessä rauhassa! <3
Kaikki arvot on kohillaan mutta oireet vaan jatkuu.. helppoohan tää elämä on kun joutuu elämään epätietosuudessa omasta tilastaan ja elämään näiden oireiden kanssa.. ja vitut.
Minähän en kuitenkaan jää laakereilleni lepäämään vaan tilasin ajan yksityiseltä.. kunnallisella lääkäriajan sai vähintään 2 viikonpäästä ja siitä viikko vähintään että pääset ylipäänsä verikokeisiin.. jospa tuolla yksityisellä toimis asiat nopeemmin, ainakin lääkäriajan sain puolet nopeemmin.
Ja sitten vielä mieltä ahistaa ja puristaa oman rakkaan hyvinvointi.. mut sen voin kyllä sanoo että tämä suhde jos tämänkin vuoristoradan kestää, niin se kestää kaiken mitä elämä vielä jatkossakin tuo tullessaan! Mie vaadin parisuhteelta niinkin vaatimattomia asioita kuin: avoimuutta, rehellisyyttä ja luottamusta sekä sitä ettei miun tarvii elää omaa menneisyyttäni enää uudelleen ja sen olen saanutkin.. vaikeuksia tulee ja menee mutta jos vaan molemat on valmiita tekemään asioille jotain, jos se toinen oikeasti merkitsee elämässäsi lähes tulkoon kaikkea, se suhde kestää ne ylämäet ja alamäet. Vaikeetahan tää on nyt. Ensin olin masentunu ehkä pahimmanlaatusesti koko lyhyen elämäni aikana vielä parisen viikkoa sitten ja rakas ukkelini hoiti minuu ja kotia niinkuin kuuluikin, niinkuin olin aina kuvitellut mieheltä sellaista ominaisuutta että osaa ottaa ohjat käsiinsä jos minä en jaksakkaan kantaa omaa osuuttani kekoon. Nyt oli ukkelin vuoro tulla siihen sohvannurkkaan peittoon käpertyneenä ja miun vuoro hoitaa häntä ja kotia.
En tiiä vaan nyt miten päin olla. kaupassakin kun näin toisen pahanolon sen väkinäisen hymyn takaa, meinas itku päästä. Mie tiiän mite mie itte selviin masennuskausista, ihan ilman tukeakin, mutta ekaa kertaa elämässäni joudun auttajan roliin näin lähelle ja näin pahaan tilanteeseen. Ehkä ylireagoin itte tilannetta, mutta miulla on hyvä syy olla huolissani. Rakastan tuota miestä kaikista törppöilyistään huolimatta. En mie osaa tuota ukkoa laittaa edes sohvalle nukkumaan jos satun olee vihanen sille jostain :) mut se ei taas tarkota että päästän sen helpolla kun se jotain on tehny hölmöä..
Ehkä tää tästä ja kyllä tää tästä :) Tuo mies saa miut sekunnissa suuttumaan, mutta samalla sekunnilla leppymään ja nauramaan, tuo mies on vaan se jota olen oottanu lyhyen elämänkaareni :) Lupaan rakas että teen kaikkeni tän suhteen eteen jotta molemmilla on hyvä olla <3
Ehkä mie kuitenkin saan elämässäni ne asiat joita toivon ja nopeamminkin kuin olen kuvitellut, malttamaton luonne kuin olenkin :D vaikka aika joskus tuntuikin pitkälle odottaessa sitä hyvää elämääni. :)
Nyt meen tiskaamaan, vaikka keittiö onkin ukkelin valtakunta. Sen jälkeen leikkimään parturia äitin luo :D oikeen ihanaa talvea kaikille lukijoille! <3 siellä on ollu valkoinen maa jo 3 päivää ja sen huomaa miun sisäisessä rauhassa! <3
Koita kestää Kakash <3
VastaaPoista