hei kohtalooooo-o-ooooo -.-

Oisin niin kovasti halunnu julkasta oih niin ihanan siirappisen blogikirjotuksen siitä kuinka tuo mies on se oikea ja ihana ja kaikkee, mut se nyt ei vaan antanu sitä julkasta, tai siis antohan se, mut yli puolet siitä pirun tekstistä oli edelleen valkoseksi maalattu.. mikähän helvetti siinä on että miulle tää bloggeri kyllä on vittuillu vaikka ja millä tavalla mut kellään muulla ei sit oo ollu mitään ongelmaa -.- muurrrrr

No mut ehkä se on ihan lukijaystävällistä etten sitä kirjotusta saanukkaa julkastuu.. ei sitä onnea ja iloa kukaan ymmärrä kun sellaset jotka on joko itse sen kokeneet tai eivät ole katkeria omalle elämälleen ja kohtalolleen..

Ihania asioita on kuitenkin tapahtunu miun elämässä nyt ihan lyhyen ajan sisään ja kertoilenkin niistä tuossa vähän eteenpänä kunhan kaikki asiat varmistuu kunnolla :) Nyt jos suuntais tuonne köökin puoleen syömään ja kunhan ukko kotiutuu niin pääsee lähtemään töihin.. töissähän miun ois pitäny olla jo aikoja sitten mutta otti tuo poika ja sairastu ni ei sitä voinu jättää yssissee tänne kipeenä.. onneks ei mee kauaa kun se ukko tulee kotiin.

voi myllerryksien myllerrys

tästä jännityksestä ja ramppikuumeesta ei varmaan koskaan pääse eroon sanon minä..

ois ihanaa että tää tunne edes puolittuis tai tulis jotenkin muulla tavalla tai että se tulis aikasemmin ja häviäis kun sitä vähiten kaivataan.. pelkästään tieto siitä että ois kiva osallistuu iskelmäkaraoken kisoihin niin pistää maailman taas ihan sekasin.. ehkä miusta ei koskaan tule laulajaa josta niin kovasti haaveilen jos pelkästään tuommoset pikkukisatkin pistää maailman ihan sekaste.. :/

mistä tuo jännittäminen sit johtuu? siitä että ajattelen liikaa mitä muut ajattelee miusta? en luota millään muotoo omiin kykyihin ja sitäkautta pelkään epäonnistumista? ehkä en näytä noita asioita ulospäin, mut siltä miusta vaan tuntuu. Moni on saanu miusta ihan toisenlaisen kuvan, että olisin itsevarma ja ja ja mitä kaikke ne ihmiset ovatkaan sanoneet.. itserakaskin on ollut yks kuvauksista millä minuu on luonnehdittu, mistä oon puonnu penkiltä pahiten.. leukaluutkin tais mennä tuolloin sijoiltaan.. (aika hyvän suojamuurin oon kehittäny jos kukaan ei näe lähellekkään sitä mitä olen.. o.O )

Epäonnistuminen on maailman kauheinta, en tiedä miksi, vaikka sen pitäs olla hyvä juttu ja epäonnistumisista oppii parhaiten.. kotona yksin on helppo olla tyytymätön itseensä ja helppo epäonnistua kun kukaan ei näe. Pyöritään ympäri nyt tän aiheen kanssa; Epäonnistumiseen taas vaikuttaa kovasti jännitys ja suurentaa mahollisuuksia epäonnistua ja sitä kautta suurentaa pelkoa eli jännitystä. voih.. ehkä ne joskus tulevaisuudessa haaveilemani häätkin jää pitämättä tän miun pelon ja jännityksen takia, en haluu olla mikään keskipiste kun mokaan kuitenkin jotain.

Kyllähän mie ain vitsailen että kuitenkin mokaan jotain ja varaudun aina pahimpaan ja toivon parasta, mut silti se todellinen tunnetila on ja pysyy. Maha heittää ympäri, alkaa oksettaa ja huippaamaa ja tärisyttämää, unohtamatta paniikkikohtaukseen liittyviä itkukohtauksia ja sit menee suorituskin vituiks kaiken tuon takia. JA sen jälkeen taas kärsin 2 seuraavaa viikkoa itseaiheutetusta masennuksesta.. syynä itseinho ja itsesyytös epäonnistujana.. Pahintahan tässä on se että nää tunnetilat tulee ainoostaan täällä, Imatralla.... ei suinkaan missään muualla! Tähän ois kiva löytää syy, mutta kuten sanottu jo moneen otteeseen tän elämän aikana, että apua tuskin tästä kaupungista saate maasta saa, kun vihdoin myöntää itelleen että ehkä se menneisyys kuitenkin vaikuttaa siihen mitä mie oon ja miks mie edelleen tunnen näin vaikka siihen ei kait ois mitään syytä.. nyt lähen päästämään tän itkupotkuraivarin ulos ennenku ukko tulee kauppareissultaan, koska sen jälkeen olen taas oma kova itteni joka ei itke eikä tarvii kenenkään apua. vittu -.-

Toivottavasti joku lukija edes tajuaa sen että ihminen itse on se pahin vihollinen itselleen ja asiat ei ole kuin siellä korvienvälissä ja ne kun voittaa niin on oikeesti voittaja! (ja itte toivon että saisin tästä kirjottamisesta edes jotain apua tän jännitystilan hallintaan jonka onnistuisin purkamaan ennekuin se jännitys ei missään nimessä sais pamahtaa päälle..)

Life, no more, no less

Poika soitti eilen 8 aikaa illalla että haluaa miun luo yöks, poika siis asuu isällään.. vielä puol 10 aikaa hää soitti ja sano et voiko hää tulla jos hää saap kyydin, kun itse en nähny järkee siihen että oisin hakenu hänet tänne vaan suoraan nukkumaan. Ilmeisesti varhaismurrosikä on alkanu nostaa päätään ja äidin päättäväisyys periytyny poikaan koska, hääkun päätti että haluaa miun luo, niin häähän niin tekee. Ja niin tekikin. poika oli tässä 10 maita, painui hammaspyykille ja petille oottamaan että meen peittelemään hänet. tunnin verran sillä pyöri ajatukset päässä eikä saanu nukahettua ja kävinkin juttelemassa pojalle, mut ei sieltä mitään maatamullistavaa vastausta tullu siihen miks ihmeessä poika miun luo nyt noin hanakasti ja yhtäkkiä halus.. illalla kysyi että voiko tulla koulun jälkee meille, vastasin tottakai, pitää vaan ilmottaa iskälle.

Aamulla häntä kouluun viedessä hää sit kyseli et onko mummilla töitä tänää? "on" vastasin, onko mummilla töitä huomenna? "on" vastasin. ja sit hää pamautti et "no ei sillä oikeestaan oo väliä, meen isille viikonlopuks ja sit tuun tein luo takas...... vai ootteekstyö isinkaa sopinu sellasta?" :DDD siinä kohtaa oli ihan pakko hymyillä :) vastasin kyhertelyn seasta että "ei, ei olla sovittu isinkää mitää sellasta" miten tuo poika osaakin miut saada aamusta heti hyvälle tuulelle ihan pienillä asioilla kuten murehtimalla ja huomioimalla muitakin asioita kuin omaa napaansa.. hyvä poika siitä tulee :) mutta sillä joskus tulevalla vaimokeella sit vuosien päästä voi olla jonkin verran kestettävää, koska tuosta pojasta jos tulee murto-osakaan mitä mie olen niin siitä tulee todellakin vahvaluonteinen, mutta herkkä ja hellä, ihana mies jollekin ^^ <3

Huolissani olen kuitenkin.. koska tuo poika kestää aika paljon ennekuin sen pinna katkee ja nyt sillä loppu jaksaminen isänsä kanssa. Ei tuo poika oikeesti ihan tuosta vaan muuta mieltään jossain asiassa ja nyt tuo eilisillan "minä tahdon sinne ja piste" -käytös oli jotain muuta kuin normaalia miun poikaa.. noh.. joka suhteessa tulee hetkiä kun ei vaan kestä eikä jaksa toista ihmistä, oli se sitten lapsen ja vanhemman välinen, sisarusten välinen tai rakastavaisten suhde.. ja ehkä tuo päätään nostava murrosikäkin alkaa vaikuttamaan ;)

Onnellinen olen että poika on täällä, ja sais olla pysyvästikin jos me aikuiset päästis yhteisymmärrykseen, ja aion ottaa kaiken ilon irti siitä et saan olla pojan kanssa :)

Meinasin kirjottaa muutakin tähän, ei niin lähellekkään samaan aiheeseen liittyvää, mut ehkä jätän kirjottamatta. Suututan kuitenkin kaikki lukijat sanomalla mielipiteeni muutamista asioista joka ärsyttää nykyajan nuorissa, nuorissa aikuisissa ja olevinaan aikuisissa ihmisissä..

Eli tämä tältä erää :) oikein mukavaa talvista keskiviikkoa kaikille :)

Uusi vuosi ja siirappiset tarinat ;)

Jopas.. huomasin etten oo kirjottanu tässä n. 2 kuukautee :D saattaa jopa olla hyväkin merkki, eli ei oo tarvinnu purkaa sydäntä eikä päätä :) Tosin, taas on ollu ihan kauhee kiire koko joulunalusen kaikkien lahjojen kanssa painimista ennen joulua joulun jälkee keskittymistä lepoon ja syömiseen ja sit taas takas töihin. Tammikuu kun ei oo mikään helpoimmasta päästä, varsinkaan eka viikko ja olinkin aika puhkipoikki kun tein 6 päivää putkee, yks välipäivä ja sen jälkeen taas töihin, onneks vaan päiväks ja sen jälkeen sain ainakin 2 päivän vapaat. toka vapaa lähdössä käyntiin ja nyt alkaa taas pikkuhiljaa jaksamaa fyysisesti ku henkisestikin :)

Joulukuussa tuli mentyä kihloihin :) sekin piti tehdä mahdollisimman dramaattisesti.. en oikeesti tajua et miks ihmeessä miulle käy aina niin että kaikki tärkeet, hienot jutut elämssäni menee jollain tavalla pieleen tai sitten mahdollisimman suurella dramatiikalla :D joten siis sehän meni niin että suutuin ukkelille ihan totaalisesti yöllä ja vihelsin homman poikki, hetken oli naamakirjassa sinkku ja kappas kummaa.. herättyäni, ukko on polviseisonnassa miun sängyn vieressä ja kosi minuu <3 ja jopas sitä sit illasta ihmeteltiin kommentein kihloihin menosta ja edellistä suhdestatuspäivitystäni xD

Aina olin miettiny että miten reagoin jos miuta kosittas silleen niiku elokuvissa oikeen herrasmiesmäisesti polviseisonnassa ja sillee.. no en ainakaa itkis :D mut paskat.. mitäpä mie siinä tein :DDD itkin, itkin ja itkin ja sain itkun seasta nyökättyä ja hymähdettyä myöntymisen merkiksi ja sen jälkeen hyppäsin ukkelin kaulaan kii ja vieläkin itkin ja itkin xD en mie oo mikää itkupilli! :DD miks mie sit itkin ku mikäkin pikkutyttö? x)

Ehkä siks kun tiesin miten iso asia se kihloihin meno on ukkelille ja että jos se sen tekee niin tiedän tasan tarkkaan että se mies on tosissaan, että se on lupaus avioliitosta ja että se mies oikeesti rakastaa miuta, eikä ole lähdössä mihinkään <3 kun hää polvistu ja kysy miulta, miun syrän räjähti siitä onnen ja ilon ja rakkauden määrästä ja osa oli varmasti huojentumistakin kaikista peloista mitä mie naisena omassa pienessä päässäni olin keksinny.. nyt oikeestaan olen maailman onnellisin ja onnekkain nainen, koska oon saanu tuollasen miehen! ja sormuksenahan hällä oli sinitarrasta kyhätty rinkula, näin hätäratkasuks, koska olin piilottannu ne meidän sormukset piiloon suutuspäissäni.. sitäkin romanttisempaa <3

Oikeet sormuksethan on meillä nyt vielä kaivertamatta uusiks. Miulla on mummon vanha 50-vuotislahjaksi saatu timanttisormus joka uppos miun nimettömään ku tehty miulle ja ukkelilla on ukon vanha vihkisormus. Löydettiin ne ettiessämme jotain vanhaa esinettä mummon laatikoista ja hyllyistä ja tuli ihan hassu tunne kokeilla niitä.. koska ne nyt sattu vielä olemaan siellä laatikossa vierekkäin oikein tyrkyllä niin käskin ukkelinkin kokeilla ja hups.. ne molemmat tosiaan oli meille sopivat :D itse kun uskon siihen että on muutakin elämää kuin se mitä näämme silmillämme, niin tuntuu kuin mummo ois ollu asialla noiden suhteen.. ei ne viimeeks siellä laatikossa ollu noin nätisti vierekkäin kuin tyrkyllä :) uskokaa mitä tahdotte, minä uskon tähän :) tuntuu kuin se olisi ollu kans joku vihje että myö ollaan ne oikeet toisillemme kun noi sormusket noin hyvin sopi :D mistä sitä ikinä tietääkään ^^

Mutta nyt tiedän mitä oikea, molemminpuolinen rakkaus on kahden ihmisen välillä.. ja se on, uskokaa tai älkää, ihana tunne.

Tuntuu myös pahalle kuulla ystäviensä ja kavereidensa ahistusta ja pahaa oloa suhteissaan tai niiden päättymisestä.. kun vaan voisin jollain tavalla näyttää, että saisivat itte kokee tän tunteen mikä miut on vallannu... hyö ehkä uskois minuu ja ymmärtäis miks mie oon neuvonu niinkuin oon neuvonu.. koska jokainen kuitenkin löytää sen oikeen itselleen.. ja sen kyllä silloin huomaa kuka on se oikee.. siihen tarvii vaan löytää oma sisäinen rauhansa, oppia hyväksymään itsensä, oppia rakastamaan itseensä ja löytää rakkauden ja hyvän olon itsekseen sekä ihan vähän kärsivällisyyttä niin ihan varmasti löytää. Tai oikeestaan se oikee vaan pompsahtaa siihen nenän eteen :) kaikella on tarkoituksensa ja kaikki tulee aikanaan <3

ainakin tuon mie jouduin käymään läpi kunnes sen thö oikeen löysin :)

Muttapa mutta... jospa mie painun tuon ukkelin viekkuun nukkumaahan ja odottamaan mitä kummaa se huominen tuo tullessaan ^^

kiitos kun luit tätä oikeen siirappista lässynlääonnellisuuslöpinää :) jatkossa ehkä vähän vähemmän.. tai mistä sitä tietää jos sitä vasta alkaa tulemaan xDDDD

OIKEEN KAUNIITA UNIA! <3