tästä jännityksestä ja ramppikuumeesta ei varmaan koskaan pääse eroon sanon minä..
ois ihanaa että tää tunne edes puolittuis tai tulis jotenkin muulla tavalla tai että se tulis aikasemmin ja häviäis kun sitä vähiten kaivataan.. pelkästään tieto siitä että ois kiva osallistuu iskelmäkaraoken kisoihin niin pistää maailman taas ihan sekasin.. ehkä miusta ei koskaan tule laulajaa josta niin kovasti haaveilen jos pelkästään tuommoset pikkukisatkin pistää maailman ihan sekaste.. :/
mistä tuo jännittäminen sit johtuu? siitä että ajattelen liikaa mitä muut ajattelee miusta? en luota millään muotoo omiin kykyihin ja sitäkautta pelkään epäonnistumista? ehkä en näytä noita asioita ulospäin, mut siltä miusta vaan tuntuu. Moni on saanu miusta ihan toisenlaisen kuvan, että olisin itsevarma ja ja ja mitä kaikke ne ihmiset ovatkaan sanoneet.. itserakaskin on ollut yks kuvauksista millä minuu on luonnehdittu, mistä oon puonnu penkiltä pahiten.. leukaluutkin tais mennä tuolloin sijoiltaan.. (aika hyvän suojamuurin oon kehittäny jos kukaan ei näe lähellekkään sitä mitä olen.. o.O )
Epäonnistuminen on maailman kauheinta, en tiedä miksi, vaikka sen pitäs olla hyvä juttu ja epäonnistumisista oppii parhaiten.. kotona yksin on helppo olla tyytymätön itseensä ja helppo epäonnistua kun kukaan ei näe. Pyöritään ympäri nyt tän aiheen kanssa; Epäonnistumiseen taas vaikuttaa kovasti jännitys ja suurentaa mahollisuuksia epäonnistua ja sitä kautta suurentaa pelkoa eli jännitystä. voih.. ehkä ne joskus tulevaisuudessa haaveilemani häätkin jää pitämättä tän miun pelon ja jännityksen takia, en haluu olla mikään keskipiste kun mokaan kuitenkin jotain.
Kyllähän mie ain vitsailen että kuitenkin mokaan jotain ja varaudun aina pahimpaan ja toivon parasta, mut silti se todellinen tunnetila on ja pysyy. Maha heittää ympäri, alkaa oksettaa ja huippaamaa ja tärisyttämää, unohtamatta paniikkikohtaukseen liittyviä itkukohtauksia ja sit menee suorituskin vituiks kaiken tuon takia. JA sen jälkeen taas kärsin 2 seuraavaa viikkoa itseaiheutetusta masennuksesta.. syynä itseinho ja itsesyytös epäonnistujana.. Pahintahan tässä on se että nää tunnetilat tulee ainoostaan täällä, Imatralla.... ei suinkaan missään muualla! Tähän ois kiva löytää syy, mutta kuten sanottu jo moneen otteeseen tän elämän aikana, että apua tuskin tästä kaupungista saate maasta saa, kun vihdoin myöntää itelleen että ehkä se menneisyys kuitenkin vaikuttaa siihen mitä mie oon ja miks mie edelleen tunnen näin vaikka siihen ei kait ois mitään syytä.. nyt lähen päästämään tän itkupotkuraivarin ulos ennenku ukko tulee kauppareissultaan, koska sen jälkeen olen taas oma kova itteni joka ei itke eikä tarvii kenenkään apua. vittu -.-
Toivottavasti joku lukija edes tajuaa sen että ihminen itse on se pahin vihollinen itselleen ja asiat ei ole kuin siellä korvienvälissä ja ne kun voittaa niin on oikeesti voittaja! (ja itte toivon että saisin tästä kirjottamisesta edes jotain apua tän jännitystilan hallintaan jonka onnistuisin purkamaan ennekuin se jännitys ei missään nimessä sais pamahtaa päälle..)
ois ihanaa että tää tunne edes puolittuis tai tulis jotenkin muulla tavalla tai että se tulis aikasemmin ja häviäis kun sitä vähiten kaivataan.. pelkästään tieto siitä että ois kiva osallistuu iskelmäkaraoken kisoihin niin pistää maailman taas ihan sekasin.. ehkä miusta ei koskaan tule laulajaa josta niin kovasti haaveilen jos pelkästään tuommoset pikkukisatkin pistää maailman ihan sekaste.. :/
mistä tuo jännittäminen sit johtuu? siitä että ajattelen liikaa mitä muut ajattelee miusta? en luota millään muotoo omiin kykyihin ja sitäkautta pelkään epäonnistumista? ehkä en näytä noita asioita ulospäin, mut siltä miusta vaan tuntuu. Moni on saanu miusta ihan toisenlaisen kuvan, että olisin itsevarma ja ja ja mitä kaikke ne ihmiset ovatkaan sanoneet.. itserakaskin on ollut yks kuvauksista millä minuu on luonnehdittu, mistä oon puonnu penkiltä pahiten.. leukaluutkin tais mennä tuolloin sijoiltaan.. (aika hyvän suojamuurin oon kehittäny jos kukaan ei näe lähellekkään sitä mitä olen.. o.O )
Epäonnistuminen on maailman kauheinta, en tiedä miksi, vaikka sen pitäs olla hyvä juttu ja epäonnistumisista oppii parhaiten.. kotona yksin on helppo olla tyytymätön itseensä ja helppo epäonnistua kun kukaan ei näe. Pyöritään ympäri nyt tän aiheen kanssa; Epäonnistumiseen taas vaikuttaa kovasti jännitys ja suurentaa mahollisuuksia epäonnistua ja sitä kautta suurentaa pelkoa eli jännitystä. voih.. ehkä ne joskus tulevaisuudessa haaveilemani häätkin jää pitämättä tän miun pelon ja jännityksen takia, en haluu olla mikään keskipiste kun mokaan kuitenkin jotain.
Kyllähän mie ain vitsailen että kuitenkin mokaan jotain ja varaudun aina pahimpaan ja toivon parasta, mut silti se todellinen tunnetila on ja pysyy. Maha heittää ympäri, alkaa oksettaa ja huippaamaa ja tärisyttämää, unohtamatta paniikkikohtaukseen liittyviä itkukohtauksia ja sit menee suorituskin vituiks kaiken tuon takia. JA sen jälkeen taas kärsin 2 seuraavaa viikkoa itseaiheutetusta masennuksesta.. syynä itseinho ja itsesyytös epäonnistujana.. Pahintahan tässä on se että nää tunnetilat tulee ainoostaan täällä, Imatralla.... ei suinkaan missään muualla! Tähän ois kiva löytää syy, mutta kuten sanottu jo moneen otteeseen tän elämän aikana, että apua tuskin tästä kaupungista saate maasta saa, kun vihdoin myöntää itelleen että ehkä se menneisyys kuitenkin vaikuttaa siihen mitä mie oon ja miks mie edelleen tunnen näin vaikka siihen ei kait ois mitään syytä.. nyt lähen päästämään tän itkupotkuraivarin ulos ennenku ukko tulee kauppareissultaan, koska sen jälkeen olen taas oma kova itteni joka ei itke eikä tarvii kenenkään apua. vittu -.-
Toivottavasti joku lukija edes tajuaa sen että ihminen itse on se pahin vihollinen itselleen ja asiat ei ole kuin siellä korvienvälissä ja ne kun voittaa niin on oikeesti voittaja! (ja itte toivon että saisin tästä kirjottamisesta edes jotain apua tän jännitystilan hallintaan jonka onnistuisin purkamaan ennekuin se jännitys ei missään nimessä sais pamahtaa päälle..)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti