On jo pari päivää ollu vahva fiilis siitä et pitäs itkee mut ei oikeen tiiä miks, enkä kyllä oo vieläkään itkeny, mut alkaa pikkuhiljaa muodostuu se paha olo ajatuksiks ja koitan sitä nyt sit sanoiks vääntää.. saa nähä tuleeko siitä mitään.
Mie tarviin elämältäni jännitystä ja muuttuvuutta, jokainen päivä ei saa olla samanlainen ja sellanen miun elämästä on tulossa. Valitettavasti jos tässä maailmassa tahtoo pärjätä niin on pakko käydä töissä ja pakko pitää ne rutiinit. No niitä on ja liiiiiiikaaaaaa!!!!!! no nyt sit kun just kerkes tottua työntekoon, aloin sairastelemaan. Vaikka tahtoisin käydä töissä niin vittu keho riitelee miun kanssa ja en pääse töihin ja sitä kautta en saa rahaa, eikä miulla ole koskaan varaa toteuttaa yhtäkään miun unelmaa mitä oon koskaan miettiny.
Moottoripyörä.
Rakastan sen kyydissä olemista, rakastan sitä vapauden ja elämisen tunnetta kun kyydissä istuu. Valitettavasti miulla ei ole korttia ja perhe-elämä syö sitä enemmän rahaa mitä sitä tulee niin ei pihiydessäni ole ollu varaa maksaa jotta voisin edes joskus tutun pyörää edes kokeilla.. eli en tiedä miltä tuntuu ajaa. Niin.. se raha.. vaikka saisinkin kortin niin ei olisi koskaan varaa ostaa pyörää, edes varusteita en ole saanut hankittua (no ehkä hyvä, tää paino tuntuu vaan nousevan siitäkin että oon saanu 10 kiloo lisää vuodessa, joten tuskin mahtuisin edes niihin kun joskus saisinkin hommattua pyörän) saati pitää sitä pyörää kaikkine vakuutuksineen päivineen.
Sello.
Haluaisin kovasti aloittaa taas sen soittamisen, omassa kotona, tai edes bassoa kokeilla. Mutta tällä hetkellä miulla on 3/4 sello joka on miulle pieni, kun jonkun tietyn otteen opettelee vielä kasvuvaiheessa niin pienellä sellolla on vitun vaikee soittaa kun käsi menee kokoajan ylemäs (ei auta piikin nosto) ja soitto menee alavireiseks. Joten tarviisin kokosellon. jep ja ne maksaa. taas (voisin copypastettaa) en pihiydessäni vaan osta sitä. Bassoa en taas myöskään pihiydessäni osta, koska en tiedä osaisinko sitä soittaa ennekun pääsisin edes sitä kokeilemaan, mutta kellään ei näytä olevan ylimääräsenä sitä tai edes niin että pääsisin edes kerran ottamaan sen syliin ja kokeilemaan edes sen hetken. Tottakai aina maksan jos jotain hajotan mutta kun ei edes sen vertaa löydy niin se on sit haudattu, en siis siksikään käy katsomassa bändejä livenä koska siellä lavalla on kaksi asiaa jotka olis miun unelma. Basso ja laulu.
Laulu.
Noh siitä päästäänkin siihen laulajan uraan kätevästi aasinsiltaa pitkin.. Tahtoisin ehkä eniten laulaa, sitä rakastan ja mielestäni olen suht hyvä mutta kehuista huolimatta en luota kykyihini kuin juuri sillä hetkellä kun se mikki on siinä nenän edessä. (joo karaokea, säälittävää, tiedän.. missä muuallakaan sitä voisi päästä kaikista lähimmäs unelmaansa?) tai sitten vaikka luottasinkin niin en halua kehua itseäni. Jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä siitä sit jos joskus kuulee. Ihailen laulajia jotka eivät ole muuta kuin omia itsejään siinä lavalla, tuovat sen tunteen lauluun ja välittävät sen ihmisiin, ovat nöyriä sen suuren suosion ja yleisön edessä (siks ehkä menee yli hilseen nää kusinoussutpäähänrokkarit vaikka musiikki olisikin ehkä hyvää). Sitä minäkin tahtoisin. Olla nöyrä ja oma itseni ja laulaa.
"Viimeisin" villitys joka laukas tän alakuloisuuden ja katkeruuden.
Valokuvaus.
Olen pikkutytöstä asti tykänny olla kameran toisella puolen, ottamassa niitä kuvia. mut siihen ei oikeen ole köyhästä lapsuudesta johtuen ollut mahdollisuutta.(onhan meillä ollut filmikamera, halvin mahdollinen jossa ei saanut edes valita ottaako ilman salamaa vai salaman kanssa) Eikä varmaan tulekkaan. Ei näillä tuloilla. Ainakaan uutta. Kovasti haluisin opetella ja haluisin olla jossakin hyvä. Edes jossain...(suvussa on taipumusta taiteelliseen puoleen valokuvauksenkin saralla, miks en minäkin? mut...)
Mitäs sit kun olen hankkinut kameran (mikäli koskaan sellaisia rahoja saan) ja en opikaan sitä kaikkea mitä haluisin oppia, myönnän kuitenkin aivojeni kapasiteetin olevan rajoittunutta ja se vastaanottaa vain tiettyyn pisteeseen uutta tietoa ja se jää siihen, enkä vaan opi vaikka kuinka haluisin? Mitä jos tässäkin hommassa käy niin etten vaan tähän luupäähän saa mahdutettua mitään, eli en olekkaan mikään luonnonlahjakkuus niinkuin muut? Myyn kameran reilusti alihintaan pois, mitä se hyllyssäkään tekee pölyttymässä? eli taas tulee se pihiys ja jätän kamerahaaveet pois koska näillä tuloilla miulla kestää ikuisuus saada koko rahaa kasaan, ainakaan täysin uuteen. mielummin pidän huolen että pojalla on se mitä se tarvitsee hyvään lapsuuteen, kuten puhtaat ehjät vaatteet, luistimet, polkupyörä ja muut härpäkkeet, jotten saa katkeruutta itse osakseni myöhemmässä vaiheessa että olen ollut itsekäs ja ostanut itselleni kameran ja venyttänyt centtejä ruuan ja muun tarpeellisen suhteen.
Ihmiset sanovat minuu itsekkääksi. miksi? varmaan siksi koska en kerro kaikkea mitä haluaisin ja mitä jätän tekemättä, mitä kaikkea ajattelenkaan ja mitä kaikkia myönnytyksiä teen elämässäni joista ihmiset ei tiedä, koska eivät lue ajatuksiani. Haluaisin kaupasta ostaa itselleni vaikka suklaata, (jos olen menossa paikkaan jossa on loput perheestä ja söisin sen niiden nenän edessä) ostan sellaista suklaata josta voin antaa kaikille (ukkelilla on kuitenkin allergiat), tai sitten sellaisen suklaan jota en itse syö mut toiset pitää ja tiedän molempien miesten ilahtuvan kun tuon heille vaikkapa kismetin. Isomman varsinkin, pikkumies nyt kiljahtelee riemusta melkein mistä suklaasta vaan. Tämä oli siis esimerkki jos kirjoitin kauheen epäselvästi. Saan hyvän mielen kun saan ilahduttaa rakkaitani. Mutta taas unohdan itteni. noh sellainen olen ja turhaan minä tässä valitan kun itehän mie ratkasuni teen.
Tästä taas päästään narsismiin.. aihe, joka on tupsahdellut tässä kuukauden aikana aika moneen otteeseen esille. Jokaisesta ihmisestä löytyy narsistiin sopivia piirteitä, mutta jos et ole itse (jolloin et kyllä tajua olevasi narsisti) tai et ole tavannut sellaista, et tiedä, että se on jotain aivan muuta kuin mitä olet joskus toista ihmistä haukkunut narsistiksi. Kaukana siitä. Jos et löytäisi narsistin piirteitä, mitä tuolla netti on pullollaan erilaisia kuvauksia narsistista, kannattaisi ehkä huolestua. Koska jokainen ihminen on jollain tapaa itsekäs ja jokainen ihminen jollain tapaa hyötyy toisista ihmisistä, siksi luodaan sosiaalisia kontakteja jotta hyödyttäisiin, mutta tässä tapauksessa se on puolin sun toisin... toisin kuin narsisti ei anna mitään mutta ottaa kaiken mitä irti saa. (korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta tälläisen kuvan itse olen itselleni muodostanut) Jos ihminen ei ole itsekäs, hän unohtaa itsensä ja elää muiden elämiä ja kun koittaa se päivä kun tämä ihminen tajuaa niin tehneensä, alkaa jumalaton kiriminen takaisin päin mitä on sen, esimerkiksi 40 vuoden aikana menettänyt, kun ei ole tehnyt mitään mitä olisi itse halunnut, eikä välttämättä ole edes tiennyt mitä haluaa. Aika säälittävää.. siis se että oikeesti liian moni ihminen unohtaa itsensä.. aivan liian moni.. okei, ehkä mie en oo ihan täysin unohtanu itteeni jos tällästä ajattelen tai osaan kirjottaa.. huoh.. johan tässä itekkin menee päästään sekasi että kuka oikeesti olenkaan.. ??? heh :D
Joo ja tässä kohtaa voin itse sanoa sen, miksi muilla alkaa kiehua sappi, että miun teksti alkaa olee ristiriitanen. Puhun toista mut elän itse täysin päinvastoin mitä neuvon tai puhun.. jepjep.. se on vaikee olla minä. Mut eipä niitä kovin konkreettisia neuvoja ole sadellut, tukea jolloin sitä oisin tarvinnut.. osittain saattaa johtua siitä etten jaksa enää valittaa, koska tarpeeksi kauan ihmisiä ei ole kiinnostanut. Enkä osaa olla ystävä.. tai siis osaan olla ystävä mutta miusta on todella vaikee puhuu kelleen kun on pahin olo.. en siis osaa pitää muita ystävinä? Kun on tottunut pärjäämään yksin sen 20 vuotta niin sitä on vaikee enää puhua ja edes ymmärtää että on olemassa ihmisiä jotka oikeesti kuuntelee ja yrittää ainakin auttaa. Tosin suurimmaksi osaksi ongelmista mitä oon käyny läpi, on ollu sellasia kuten että kukaan muu ei vaan voi tehdä miun puolesta asioita paremmin tai päättää miun puolesta mitä elämältäni haluan.
njääääh.. nii siis taas katos sit ajatus.. palatakseni siis alkuun, haluan elämältäni elämää enkä sitä oravanpyörää ja rutiineja, mutta valitettavasti tässä maailmassa tarvii rahaa jos haluaa toteuttaa jotain sellaista milloin tuntee olevansa elossa ja joskus onnistuvansakin.
Ja joo.. minuu ollaan puoliks pakottamassa Idolsiin.. jepep.. kiinostaa ku .. kilo kiviä. Ainakin tällä hetkellä. Oon jo ensimmäisellä kaudella siellä käyny kokeilemassa, tiedän et oon kehittyny siitä hurjasti mutta ku tiiättekö.. en oikeen usko että yltän siihen tasoon mitä oikeesti tuo ohjelma vaatisi, saate alunperinen ajatus on ollut. Miksi menisin arvosteltavaksi ja kadottaisin sen viimeisenkin kipinän laulaa edes kotona sieluni kyllyydestä kun ainakin vielä nautin siitä että niin voin tehdä?
Lukekaa rakkaat nyt oikeesti ja uskokaa minuu, miulla ei vaan riitä pokka tehä mitään suurempia liikkeitä tavoitellakseni unelmiani, jos olette jo matkalla, saatte tehdä mitä haluatte niin olkaa perkele onnellisia oikeesti! Elämä heittää niitä esteitä jokatapauksessa eteenne, mut jos teette mitä tykkäätte tehdä, ne esteet on huomattavasti helpompia ylittää kuin se että ihminen vaan ei osaa olla niin rohkea ja tehdä jotain elämällään. Tein jo ja se valinta toi miut takas alkuun.. kärsimään sitä vanhaa samaa.. eli jotain jäi oppimatta edellisellä kerralla..
Loppuun kysymys: käsi ylös kuinka moni uskoo että "sielu" kiertää kehää ja syntyy uudelleen maanpäälle? vai riittääkö että eläessään tekee tarpeeksi monta kertaa samat virheet?
sellainen paha päivä miulla, mites teillä? ;D
Mie tarviin elämältäni jännitystä ja muuttuvuutta, jokainen päivä ei saa olla samanlainen ja sellanen miun elämästä on tulossa. Valitettavasti jos tässä maailmassa tahtoo pärjätä niin on pakko käydä töissä ja pakko pitää ne rutiinit. No niitä on ja liiiiiiikaaaaaa!!!!!! no nyt sit kun just kerkes tottua työntekoon, aloin sairastelemaan. Vaikka tahtoisin käydä töissä niin vittu keho riitelee miun kanssa ja en pääse töihin ja sitä kautta en saa rahaa, eikä miulla ole koskaan varaa toteuttaa yhtäkään miun unelmaa mitä oon koskaan miettiny.
Moottoripyörä.
Rakastan sen kyydissä olemista, rakastan sitä vapauden ja elämisen tunnetta kun kyydissä istuu. Valitettavasti miulla ei ole korttia ja perhe-elämä syö sitä enemmän rahaa mitä sitä tulee niin ei pihiydessäni ole ollu varaa maksaa jotta voisin edes joskus tutun pyörää edes kokeilla.. eli en tiedä miltä tuntuu ajaa. Niin.. se raha.. vaikka saisinkin kortin niin ei olisi koskaan varaa ostaa pyörää, edes varusteita en ole saanut hankittua (no ehkä hyvä, tää paino tuntuu vaan nousevan siitäkin että oon saanu 10 kiloo lisää vuodessa, joten tuskin mahtuisin edes niihin kun joskus saisinkin hommattua pyörän) saati pitää sitä pyörää kaikkine vakuutuksineen päivineen.
Sello.
Haluaisin kovasti aloittaa taas sen soittamisen, omassa kotona, tai edes bassoa kokeilla. Mutta tällä hetkellä miulla on 3/4 sello joka on miulle pieni, kun jonkun tietyn otteen opettelee vielä kasvuvaiheessa niin pienellä sellolla on vitun vaikee soittaa kun käsi menee kokoajan ylemäs (ei auta piikin nosto) ja soitto menee alavireiseks. Joten tarviisin kokosellon. jep ja ne maksaa. taas (voisin copypastettaa) en pihiydessäni vaan osta sitä. Bassoa en taas myöskään pihiydessäni osta, koska en tiedä osaisinko sitä soittaa ennekun pääsisin edes sitä kokeilemaan, mutta kellään ei näytä olevan ylimääräsenä sitä tai edes niin että pääsisin edes kerran ottamaan sen syliin ja kokeilemaan edes sen hetken. Tottakai aina maksan jos jotain hajotan mutta kun ei edes sen vertaa löydy niin se on sit haudattu, en siis siksikään käy katsomassa bändejä livenä koska siellä lavalla on kaksi asiaa jotka olis miun unelma. Basso ja laulu.
Laulu.
Noh siitä päästäänkin siihen laulajan uraan kätevästi aasinsiltaa pitkin.. Tahtoisin ehkä eniten laulaa, sitä rakastan ja mielestäni olen suht hyvä mutta kehuista huolimatta en luota kykyihini kuin juuri sillä hetkellä kun se mikki on siinä nenän edessä. (joo karaokea, säälittävää, tiedän.. missä muuallakaan sitä voisi päästä kaikista lähimmäs unelmaansa?) tai sitten vaikka luottasinkin niin en halua kehua itseäni. Jokainen saa muodostaa oman mielipiteensä siitä sit jos joskus kuulee. Ihailen laulajia jotka eivät ole muuta kuin omia itsejään siinä lavalla, tuovat sen tunteen lauluun ja välittävät sen ihmisiin, ovat nöyriä sen suuren suosion ja yleisön edessä (siks ehkä menee yli hilseen nää kusinoussutpäähänrokkarit vaikka musiikki olisikin ehkä hyvää). Sitä minäkin tahtoisin. Olla nöyrä ja oma itseni ja laulaa.
"Viimeisin" villitys joka laukas tän alakuloisuuden ja katkeruuden.
Valokuvaus.
Olen pikkutytöstä asti tykänny olla kameran toisella puolen, ottamassa niitä kuvia. mut siihen ei oikeen ole köyhästä lapsuudesta johtuen ollut mahdollisuutta.(onhan meillä ollut filmikamera, halvin mahdollinen jossa ei saanut edes valita ottaako ilman salamaa vai salaman kanssa) Eikä varmaan tulekkaan. Ei näillä tuloilla. Ainakaan uutta. Kovasti haluisin opetella ja haluisin olla jossakin hyvä. Edes jossain...(suvussa on taipumusta taiteelliseen puoleen valokuvauksenkin saralla, miks en minäkin? mut...)
Mitäs sit kun olen hankkinut kameran (mikäli koskaan sellaisia rahoja saan) ja en opikaan sitä kaikkea mitä haluisin oppia, myönnän kuitenkin aivojeni kapasiteetin olevan rajoittunutta ja se vastaanottaa vain tiettyyn pisteeseen uutta tietoa ja se jää siihen, enkä vaan opi vaikka kuinka haluisin? Mitä jos tässäkin hommassa käy niin etten vaan tähän luupäähän saa mahdutettua mitään, eli en olekkaan mikään luonnonlahjakkuus niinkuin muut? Myyn kameran reilusti alihintaan pois, mitä se hyllyssäkään tekee pölyttymässä? eli taas tulee se pihiys ja jätän kamerahaaveet pois koska näillä tuloilla miulla kestää ikuisuus saada koko rahaa kasaan, ainakaan täysin uuteen. mielummin pidän huolen että pojalla on se mitä se tarvitsee hyvään lapsuuteen, kuten puhtaat ehjät vaatteet, luistimet, polkupyörä ja muut härpäkkeet, jotten saa katkeruutta itse osakseni myöhemmässä vaiheessa että olen ollut itsekäs ja ostanut itselleni kameran ja venyttänyt centtejä ruuan ja muun tarpeellisen suhteen.
Ihmiset sanovat minuu itsekkääksi. miksi? varmaan siksi koska en kerro kaikkea mitä haluaisin ja mitä jätän tekemättä, mitä kaikkea ajattelenkaan ja mitä kaikkia myönnytyksiä teen elämässäni joista ihmiset ei tiedä, koska eivät lue ajatuksiani. Haluaisin kaupasta ostaa itselleni vaikka suklaata, (jos olen menossa paikkaan jossa on loput perheestä ja söisin sen niiden nenän edessä) ostan sellaista suklaata josta voin antaa kaikille (ukkelilla on kuitenkin allergiat), tai sitten sellaisen suklaan jota en itse syö mut toiset pitää ja tiedän molempien miesten ilahtuvan kun tuon heille vaikkapa kismetin. Isomman varsinkin, pikkumies nyt kiljahtelee riemusta melkein mistä suklaasta vaan. Tämä oli siis esimerkki jos kirjoitin kauheen epäselvästi. Saan hyvän mielen kun saan ilahduttaa rakkaitani. Mutta taas unohdan itteni. noh sellainen olen ja turhaan minä tässä valitan kun itehän mie ratkasuni teen.
Tästä taas päästään narsismiin.. aihe, joka on tupsahdellut tässä kuukauden aikana aika moneen otteeseen esille. Jokaisesta ihmisestä löytyy narsistiin sopivia piirteitä, mutta jos et ole itse (jolloin et kyllä tajua olevasi narsisti) tai et ole tavannut sellaista, et tiedä, että se on jotain aivan muuta kuin mitä olet joskus toista ihmistä haukkunut narsistiksi. Kaukana siitä. Jos et löytäisi narsistin piirteitä, mitä tuolla netti on pullollaan erilaisia kuvauksia narsistista, kannattaisi ehkä huolestua. Koska jokainen ihminen on jollain tapaa itsekäs ja jokainen ihminen jollain tapaa hyötyy toisista ihmisistä, siksi luodaan sosiaalisia kontakteja jotta hyödyttäisiin, mutta tässä tapauksessa se on puolin sun toisin... toisin kuin narsisti ei anna mitään mutta ottaa kaiken mitä irti saa. (korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta tälläisen kuvan itse olen itselleni muodostanut) Jos ihminen ei ole itsekäs, hän unohtaa itsensä ja elää muiden elämiä ja kun koittaa se päivä kun tämä ihminen tajuaa niin tehneensä, alkaa jumalaton kiriminen takaisin päin mitä on sen, esimerkiksi 40 vuoden aikana menettänyt, kun ei ole tehnyt mitään mitä olisi itse halunnut, eikä välttämättä ole edes tiennyt mitä haluaa. Aika säälittävää.. siis se että oikeesti liian moni ihminen unohtaa itsensä.. aivan liian moni.. okei, ehkä mie en oo ihan täysin unohtanu itteeni jos tällästä ajattelen tai osaan kirjottaa.. huoh.. johan tässä itekkin menee päästään sekasi että kuka oikeesti olenkaan.. ??? heh :D
Joo ja tässä kohtaa voin itse sanoa sen, miksi muilla alkaa kiehua sappi, että miun teksti alkaa olee ristiriitanen. Puhun toista mut elän itse täysin päinvastoin mitä neuvon tai puhun.. jepjep.. se on vaikee olla minä. Mut eipä niitä kovin konkreettisia neuvoja ole sadellut, tukea jolloin sitä oisin tarvinnut.. osittain saattaa johtua siitä etten jaksa enää valittaa, koska tarpeeksi kauan ihmisiä ei ole kiinnostanut. Enkä osaa olla ystävä.. tai siis osaan olla ystävä mutta miusta on todella vaikee puhuu kelleen kun on pahin olo.. en siis osaa pitää muita ystävinä? Kun on tottunut pärjäämään yksin sen 20 vuotta niin sitä on vaikee enää puhua ja edes ymmärtää että on olemassa ihmisiä jotka oikeesti kuuntelee ja yrittää ainakin auttaa. Tosin suurimmaksi osaksi ongelmista mitä oon käyny läpi, on ollu sellasia kuten että kukaan muu ei vaan voi tehdä miun puolesta asioita paremmin tai päättää miun puolesta mitä elämältäni haluan.
njääääh.. nii siis taas katos sit ajatus.. palatakseni siis alkuun, haluan elämältäni elämää enkä sitä oravanpyörää ja rutiineja, mutta valitettavasti tässä maailmassa tarvii rahaa jos haluaa toteuttaa jotain sellaista milloin tuntee olevansa elossa ja joskus onnistuvansakin.
Ja joo.. minuu ollaan puoliks pakottamassa Idolsiin.. jepep.. kiinostaa ku .. kilo kiviä. Ainakin tällä hetkellä. Oon jo ensimmäisellä kaudella siellä käyny kokeilemassa, tiedän et oon kehittyny siitä hurjasti mutta ku tiiättekö.. en oikeen usko että yltän siihen tasoon mitä oikeesti tuo ohjelma vaatisi, saate alunperinen ajatus on ollut. Miksi menisin arvosteltavaksi ja kadottaisin sen viimeisenkin kipinän laulaa edes kotona sieluni kyllyydestä kun ainakin vielä nautin siitä että niin voin tehdä?
Lukekaa rakkaat nyt oikeesti ja uskokaa minuu, miulla ei vaan riitä pokka tehä mitään suurempia liikkeitä tavoitellakseni unelmiani, jos olette jo matkalla, saatte tehdä mitä haluatte niin olkaa perkele onnellisia oikeesti! Elämä heittää niitä esteitä jokatapauksessa eteenne, mut jos teette mitä tykkäätte tehdä, ne esteet on huomattavasti helpompia ylittää kuin se että ihminen vaan ei osaa olla niin rohkea ja tehdä jotain elämällään. Tein jo ja se valinta toi miut takas alkuun.. kärsimään sitä vanhaa samaa.. eli jotain jäi oppimatta edellisellä kerralla..
Loppuun kysymys: käsi ylös kuinka moni uskoo että "sielu" kiertää kehää ja syntyy uudelleen maanpäälle? vai riittääkö että eläessään tekee tarpeeksi monta kertaa samat virheet?
sellainen paha päivä miulla, mites teillä? ;D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti